Marko Rajamäki on TPS:n uusi päävalmentaja

26.09.2022 14:00

TPS Jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on valinnut TPS:n miesten edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Marko Rajamäen. Rajamäki ja TPS ovat solmineet loppukauden kattavan päävalmentajasopimuksen.

Marko Rajamäki, 53, on Turun Palloseuran oma kasvatti ja seuralegenda, joka pelasi TPS:n edustusjoukkueen hyökkäyksessä kausien 1986–2002 välillä yhteensä 344 ottelua. Pelaajana Rajamäki voitti Tepsissä SM-hopeaa, SM-pronssia ja Suomen Cupin mestaruuden. Pelaajauransa jälkeen Rajamäki toimi TPS:n päävalmentajana Veikkausliigassa kaudet 2010–2013. Rajamäki voitti TPS:n päävalmentajana kahdesti SM-pronssia, minkä lisäksi hän johdatti TPS:n Suomen Cupin ja Liigacupin mestariksi. Rajamäki on myös aateloitu TPS Jalkapallon Kunniagalleriaan.

– TPS oli minuun yhteydessä. Kun tiesin, mikä tilanne oli meille turkulaisille ja tepsiläisille rakkaassa seurassa, niin päätin ottaa tehtävän vastaan. Uskon vakaasti siihen, että nousutavoite on mahdollista saavuttaa, Rajamäki sanoo.

Ykkösen ylempää jatkosarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta. TPS on sarjassa toisella sijalla, neljä pistettä sarjakärki KTP:n perässä. Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan, sijoille 2–4 sijoittuneilla joukkueilla on mahdollisuus nousta liigaan karsintojen kautta.

Rajamäen johtaman TPS:n seuraava ottelu on perjantaina 30.9. kello 18.30 Veritas Stadionilla pelattava TPS–KPV.

– Valmentajana lähestyn asiaa niin, että teemme peliin korjausliikkeitä, jotka minä näen järkeviksi. Tavoitteena on nousu, eli tulosta haetaan. Täytyy löytää suhteellisen nopealla aikataululla se tapa, jolla voitetaan pelit. Nyt pitää löytää yhteinen sävel pelaajien kanssa siitä, mitä täytyy tehdä, jotta nousutavoite saavutetaan.

– Pelaamisemme täytyy olla aktiivista ja eteenpäin suuntautuvaa. Pyrkimyksenä pitää olla, että pelin virtaus olisi selkeästi vastustajan maalia kohti. Siihen liittyy lukuisia yksityiskohtia ja ennalta sovittuja tapoja, joita tulemme noudattamaan, Rajamäki toteaa.

TPS:n edustusjoukkueen muut valmentajat, apuvalmentaja Gabri Garcia Xatart, maalivahtivalmentaja Mikko Känkänen ja fysiikkavalmentaja Mira Sakselin, jatkavat kukin tehtävissään Rajamäen apuna.

TPS ja Rajamäki keskittyvät nyt perjantain KPV-otteluun. Marko Rajamäki on median haastateltavana TPS–KPV-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kuva: Tiina Pirilä

Marko Rajamäen kuva median käyttöön