Laitapuolustaja Tatu Varmanen sopimukseen TPS:n kanssa

TPS on solminut kauden 2019 kattavan sopimuksen laitapuolustaja Tatu Varmasen kanssa. 20-vuotias Varmanen on edustanut kaksi edellistä kauttaan FC Interin Veikkausliigajoukkuetta. Hän on pelannut kahden viimeisen kauden aikana yhteensä 31 Veikkausliigaottelua. Varmanen oli myös kaudella 2017 lainalla JJK:ssa, mutta loukkaantumisten vuoksi liigapelit jäivät väliin ja hän palasi loppukaudeksi takaisin FC Interin riveihin.

Varmasen vanhemmat ovat Suomesta kotoisin, mutta hän on asunut ennen Turkuun tuloaan koko ikänsä Ruotsissa. Hän on saanut alun perin jalkapallo-oppinsa juniorityöstään tunnetun IF Brommapojkarnan eri juniori-ikäluokissa sekä akatemiassa. Varmanen on pelannut myös yksitoista alle 18- ja 19-vuotiaiden maaottelua.

– Tatu on sellainen pelaaja, jonka minä halusin ihan alusta lähtien tähän mukaan. Pienten mutkien kautta siinä lopulta onnistuttiin ja olen siitä todella iloinen. Odotan, että hän tekee meillä nyt sen lopullisen läpimurron, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen kommentoi.

Kuvia median käyttöön


Lisää uutisia