Joonas Sundman vahvistaa TPS:n puolustusta – ”Parhaimmillaan Ykkösen parhaita puolustajia”

Turun Palloseura on solminut kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen laitapuolustaja Joonas Sundmanin kanssa. Sundman, 24, on TPS:lle jo entuudestaan tuttu pelaaja, sillä hän siirtyi viime heinäkuussa Tepsiin loppukauden mittaisella lainasopimuksella SJK:sta. TPS:n riveissä Sundman pelasi viime kaudella 13 Ykkösen ottelua vasemman laitapuolustajan tontilla.

– Sundman on parhaimmillaan Ykkösen parhaita puolustajia, sen näimme jo viime kaudella. Hän on erittäin fyysinen ja nopea pelaaja, jolla on hyvä vasen jalka. Hänellä on potentiaalia kehittyä vielä paljon, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson arvioi.

– Täällä oli tuttu jengi ja tuttu valmentaja, joten oli helppoa tulla takaisin. Uskon, että voimme nousta tämän kauden päätteeksi Veikkausliigaan, Sundman sanoo.

Sundman lähti kotikonnuiltaan Seinäjoelta maailmalle jo nuorena, kun hän vuonna 2014 solmi akatemiasopimuksen Aston Villan kanssa ollessaan 16-vuotias. Hän aloitti Englannissa Aston Villan U18-joukkueessa, mutta siirtyi vuonna 2016 birminghamilaisseuran U23-joukkueeseen. Sundman palasi takaisin Suomeen ja SJK:n Veikkausliiga-joukkueeseen heinäkuussa 2017. Hän debytoi Veikkausliigassa pian paluunsa jälkeen. Sundman on pelannut SJK:n riveissä yhteensä 56 Veikkausliiga-ottelua. Hänellä on kokemusta myös Suomen poikien ja nuorten maajoukkueista, U17-ikäluokasta Pikkuhuuhkajiin.

– Olen tosi puolustava ja aggressiivinen pelaaja. Olen hyvä yksi vastaan yksi -puolustustilanteissa. Lisäksi olen todella hyvä pääpelaaja, Sundman kuvailee itseään.

189-senttinen Sundman pystyy pelaamaan sekä laitapuolustajana että topparina, mikä antaa päävalmentajalle lisää vaihtoehtoja. TPS:llä on nyt sopimukset kahdeksan puolustajan ja kahden maalivahdin kanssa. Joukkueen puolustuspää on nyt valmis.

– On hyvä, että saimme puolustuspään jo nyt kasaan. Ehdimme vielä parin kuukauden ajan tehdä töitä sen kanssa, miten avaamme peliä alhaalta, Johansson sanoo.


Katso Joonas Sundmanin ja päävalmentaja Jonatan Johanssonin videohaastattelu TPS Jalkapallon Youtubesta: https://youtu.be/ez7SIkVQtaE

Lisää uutisia