Hyökkääjä Simo Roiha vahvistaa TPS:ää

TPS vahvistaa joukkuettaan hyökkääjä Simo Roihalla. 30-vuotias Roiha on tehnyt Seuran kanssa 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen.

Roiha saapuu Turkuun Rovaniemen Palloseurasta, jossa pelasi kaudella 2021 uransa parhaan sesongin. Kookas kärki teki Ykkösessä RoPSille komeat 13 liigamaalia, joista kaksi TPS:n verkkoon. Lisäksi hän onnistui maalinteossa myös liigakarsintojen ensimmäisessä osaottelussa AC Oulua vastaan.

– Olen erittäin iloinen, että saimme näin kovan kärjen kiinnitettyä näin aikaisin. Simo on liikkuva hyökkääjä, joka tekee paljon töitä, prässää ja juoksee pystyyn. Hän on myös tehnyt tehokkaasti maaleja, ja juuri maalinteon tehokkuus oli meille viime kaudella ongelma, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson kiittelee.

– Olemme jo todella pitkään etsineet kovan profiilin ykköskärkeä ja uskon, että Simo on meille se pelaaja.

Roiha saapuu Turkuun heti joulukuun alussa ja aloittaa välittömästi harjoittelun TPS:n kanssa.

– Tämä oli kaikin puolin mieluisa paketti. Kaupunki, olosuhteet ja valmennus vetivät puoleensa. Juttelin vanhojen tepsiläisten kanssa ja he kehuivat valmennusta. Sitä paitsi ”Tintti” on ollut itsekin hyökkääjä ja olen katsonut hänen pelejään paljon. Hän pystyy varmasti antamaan hyviä vinkkejä ja kehittämään minua edelleen. Erittäin tärkeää on myös se, että TPS:ssä pystyn elämään täysipainoisesti jalkapalloilijan elämää ja olemaan ammattilainen, mikä oli minulle tärkeää, Roiha summaa.

– Viime kausi oli urani paras. Olen kehittynyt ja oppinut pelaamaan entistä enemmän vahvuuksillani. Sain pelata ehjän kauden ja joukkue pystyi rakentamaan minulle paljon paikkoja. Uskon, että myös TPS pystyy siihen. Itseäni pidän hyvänä maalintekijänä mutta samalla myös tunnollisena joukkuepelaajana ja prässääjänä.

– Haluan pelata sellaista peliä, jossa hallitsemme otteluita, puolustamme ylhäältä emmekä oikein anna vastustajalle edes paikkoja. Etenkin loppukaudesta TPS pystyi siihen monessa ottelussa ja uskon, että pystymme siihen ensi kaudellakin.

Samalla seitsemän kautta RoPSia edustanut Roiha haluaa välittää kiitokset entiselle seuralleen.

– Tartun suurella innolla TPS:n tarjoamaan mahdollisuuteen, mutta samalla on haikea fiilis lähteä Rovaniemeltä. Sielläkin on meneillään hyvä projekti ja joukkueessa on paljon mielenkiintoisia, lupaavia nuoria. Viime kaudesta jäi hyvä maku ja kiitänkin RoPSia ajastani seurassa, Roiha korostaa.

Pelaajaprofiili: Simo Roiha

Syntynyt: 27.12.1990 Rovaniemi
Kasvattajaseura: FC Lynx
Pituus: 187 cm

Roiha on saanut jalkapallo-oppinsa synnyinkaupungissaan Rovaniemellä FC Lynxin riveissä. Aikuisuransa hän aloitti Lynxissä ja FC Santa Clausissa.

Hyvät otteet Kakkosen Santa Clausissa poikivat näyttöpaikan kaupungin ylpeyteen Rovaniemen Palloseuraan, jonka paidassa Roiha debytoi Veikkausliigassa kaudella 2012. Toden teolla hän nousi RoPSin liigaryhmään kaudella 2013, jolloin iski myös kuusi liigaosumaa.

Kaudella 2016 Roiha pystyi pelaamaan loukkaantumisen takia vain muutaman Kakkosen ottelun Santa Clausin paidassa, mutta muuten hän kuului RoPSin luottomiehiin kausina 2013–18. Ajanjakso kruunautui kahteen SM-hopeaan vuosina 2015 ja 2018.

Kaudeksi 2019 Roiha siirtyi Veikkausliigaan nousseeseen Kokkolan Pallo-Veikkoihin, jossa pelasi liigaa kaudella 2019 ja Ykköstä kaudella 2020. Kokkolassa Roihan joukkuekavereihin lukeutuivat myös TPS:stä tutut Juhani Pikkarainen ja Juri Kinnunen. Kaudeksi 2021 Roiha palasi kotimaisemiinsa ja teki RoPSille 26:ssa Ykkösen ottelussa 13 maalia.

Veikkausliigassa Roiha on pelannut yhteensä 128 ottelua ja tehnyt niissä 22 maalia. Ykkösestä Roihan tilillä on 44 ottelua ja 15 maalia.

Kuva: Arno Hämäläinen/RoPS

Lisää uutisia