Hyökkääjä Juho Salminen sopimukseen TPS:n kanssa

Hyökkääjä Juho Salminen on solminut kauden 2019 kattavan sopimuksen TPS:n kanssa. 23-vuotias Salminen pelasi kaudella 2018 KaaPo:n paidassa Jalkapallon Kakkosta. Hän pelasi KaaPo:ssa viime kaudella 20 ottelua ja viimeisteli niissä kymmenen maalia.

Hän on pelannut urallaan myös Jalkapallon Veikkausliigassa FC Interin riveissä 37 liigaottelua kausina 2014-16 ja viimeistellyt pelaamissaan liigaotteluissa kaksi maalia. Liedon Pallon kasvatti on ehtinyt pelata urallaan myös EIF:ssä, ÅIFK:ssa sekä SalPa:ssa.

– Hän on erilainen hyökkääjä kuin mitä meillä rosterissa jo on. Hänen erikoisosaamistaan on se, että hän painelee koko ajan pystyyn. Odotan pojalta aika monta maalia tällä kaudella, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen painottaa.

TPS:n sopimuspelaajat kaudelle 2019:(tilanne 30.1.2019):

Anton Lepola, Miikka Mujunen, Kristian Heinolainen, Otto Schultz, Rasmus Holma, Sami Rähmönen, Jonni Peräaho, Alim Moundi, Juho Montola, Mika Mäkitalo, Albijon Mucazi, Oskari Jakonen, Joakim Latonen, Eliécer Espinosa, Juho Salminen ja Mika Ääritalo.

Jani Virtasella on toistaiseksi kahden kuukauden mittainen koesopimus TPS:n kanssa.

TPS:n GANT-akatemian sopimuspelaajat:

Julius Perälä, Nikolas Talo, Jesper Karlsson, Erik Mirel, Niklas Pyyhtiä, Kasperi Tuomi, Bamo Ahmadi ja Onnipekka Pajula.


Lisää uutisia