Djurgårdens IF:n vahva toinen puoliaika kaatoi TPS:n

15.03.2011 14:52

Tukholmalainen Allsvenskan-joukkue Djurgårdens IF löi tänään TPS:n Stanhagenissa lukemin 4-0. Ottelu ratkesi vasta toisella puoliajalla, sillä avausjakson jälkeen lukemat olivat vielä tasan 0-0.

Isäntien avasumaalin viimeisteli 50. minuutin kohdalla Christer Youssef. 2-0 osuma oli Kennedy Igboananiken käsialaa ja syntyi 62. minuutin kohdalla. Ratkaisun makua oli vahvasti ilmassa 74.minuutin kohdalla, Youssef maalasi jo toistamiseen. Lopullisen niitin iski Joakim Alriksson 90. minuutin kohdalla.

TPS joutui antamaan tasoitusta muutaman puuttuvan runkomiehen verran, kun Toni Kolehmainen ja Jaakko Nyberg jäivät parantelemaan pikkuvammojaan Suomen puolelle. Keskikentän Juho Lähde joutui puolestaan jäämään reissusta pois yo-kirjoitusten vuoksi Turkuun. Kapteeni Jarno Heinikangas pelasi vain avausjakson.

TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki joutui joukkoineen nielemään toistamiseen 4-0-tappiolukemat reilun parin päivän sisään, mutta työnteko sen kun jatkuu entistä kovempana.

- Olihan siinä selkeä ero, ei siitä mihinkään pääse. Oltiin vähän kuin jaloissa. Ollaan annettu kuitenkin nyt annettu 90 minuuttia alle niille jätkille, jotka sitä tähän hetkeen tarvinneet. Meillä on ollut vähän kolhuja, eikä haluttu niitä missään nimessä lisää ja se tavoite piti. Tuloksessa ei sinänsä ole mitään selittämistä, mutta työnteko jatkuu kovana, Rajamäki lupasi.

- Yritetään kaventaa kovaa vauhtia sitä eroa nyt kiinni, mikä ollaan hukattu pelaajien vaihtumisen takia ja uusien pelaajien sisäänajossa. Katsotaan missä ollaan, kun Veikkausliiga alkaa, Rajamäki pohdiskeli.

Rajamäen ja TPS:n seuraava tähtäin on ensi lauantaissa, kun raitapaidat reissaavat Tampere Unitedin vieraaksi Pirkkahalliin. Jaossa on ei enempää, eikä vahempää, kuin Liigacupin välieräpaikka.

- Lauantaina alkaa taistelu jatkopaikasta Pirkkahallissa klo 14.30. Meillä on pari päivää aikaa kerätä energiaa, harjoitella ja katsoa, millä ryhmällä sinne sitten lopulta lähdetään. Haluaisimme ehdottomasti jatkoon, saataisiin sitä myöden lisää kovia pelejä ja samalla vielä paikka virallisessa cup-kilpailussa neljän joukkoon. Alkusarjassa kaikki joukkueet tekevät kokeiluja, mutta nyt pelataan ensimmäisen kerran sitten tuloksesta, Rajamäki alleviivasi.