Captain’s Ball ansaitusti Göran Enckelmanille

12.11.2013 21:57

Captain’s Ball on Suomen Palloliiton ja Veikkausliigan erikoispalkinto erityisen positiivisesta ja merkittävästä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi tehdystä työstä. Jari Litmanen luovutti kultaseppämestari Jyrki Laisalmen tekemän ja Posti Oy:n lahjoittaman palkinnon edelleen ikuisesti kiertäväksi. Palkinto jaettiin nyt yhdeksännen kerran. Palkinnon sai tänä vuonna TPS:n SM-sarjajoukkueen ja Suomen A-maajoukkueen entinen maalivahti Göran Enckelman.

Palkintoraadin puheenjohtaja Jari Litmasen perusteli vuoden 2013 Captain´s Ball-voittajaa seuraavin sanoin:

"Captain´s Ball on palkinto, joka jaetaan monivuotisesta, intohimoisesta työstä jalkapallon eteen. Palkinto on aikaisempina vuosina jaettu pelillisistä ansioista, ilmiöstä, valmennustyön kautta vaikuttamisesta, fanitoiminnasta sekä johtamisesta."

"Vuoden 2013 Captains Ball-voittaja hakee monipuolisessa jalkapallourassaan vertaistaan. Palkinto ei tule osaamisesta vain yhdellä tai edes kahdella jalkapalloilun osa-alueella, näitä on paljon enemmän. Mutta tärkein ja merkittävin seikka on voittajan rakkaus lajiin ja halu olla kehittämässä lajia – aivan kuten tämän vuoden voittaja on tehnyt käytännössä koko elämänsä ajan."

Pelaajaurallaan Enckelman voitti neljä Suomen mestaruutta ja pelasi myös ulkomailla. A-maajoukkuepaitaa hän kantoi 21 kertaa ja ansiolistalta löytyy myös valinta Vuoden pelaajaksi. Pelaajauran ja opiskelun esimerkillisesti yhdistänyt jalkapallomies jatkoi jalkapallon parissa valmennuspuolella, toimien mm. A-maajoukkueen valmennuksessa sekä Olympiajoukkueen valmennuksessa. Myös erilaiset tehtävät seurajoukkuetasolla tulivat tutuiksi. Ansioita löytyy myös monista järjestötehtävistä.

Meriitteihin pitää myös mainita, että isän roolissa Captains Ball-voittaja 2013 kasvatti työlleen jatkajan A-maajoukkueeseen ja pitkälle ammattilaisuralle ulkomaille. Kyseessä on ainoa isä-poika-pari, joka on Suomen maalia vartioinut.

Voittajan viimeinen työtehtävä on ollut Eerikkilän Urheiluopistolla, jonka rehtorina sekä kehityksen uranuurtajana hän toimi vuodesta 1999. Eläkepäivät odottavat, mutta hänet tuntien jalkapalloa hän ei jätä. Ei koskaan, sillä hänellä on jalkapallon muotoinen sydän.