95-vuotias Turun Palloseura juhlii seuratyön ja liikkumisen merkeissä

Turun Palloseura (TPS) täyttää tänä vuonna 95 vuotta 24.10.2017. Juhlavuoteen sisältyy useita yleisiä juhlatapahtumia, mutta lisäksi seuran lajiperheet järjestävät tai ovat jo järjestänyt omat yksittäiset juhlaottelunsa. Turun Palloseuran juhlavuoden päätapahtuma järjestetään Turun Kupittaalla lauantaina 12.8. Tässä tapahtumassa esitellään seuran lajivalikoimaa ennen kaikkea junioritoiminnan näkökulmasta. TPS:n lajeihin vuonna 2017 kuuluvat keilailu, jalkapallo, jääkiekko ja salibandy.

Seuran ansiokas historia on tuttu lähes jokaiselle urheilua seuraavalle suomalaiselle. Seura on juhlinut Suomen mestaruuksia junioreiden tai aikuisten tasolla niin keilailussa, jalkapallossa, jääkiekkossa kuin salibandyssäkin. TPS on kasvattanut myös maailmalle sadoittain huippupelaajia. Juhlavuotena TPS haluaa kuitenkin toimia tavoilleen uskollisena, juhlapäivää vietetään nuorten ja lasten harrastusten parissa.

– Pitkän ja menestyksekkään historian omaavat seurat tapaavat juhliessaan nostaa esille historiaa ja seuralegendoja. Mekin olemme historiasta valtavan ylpeitä, mutta katse on tiukasti tulevaisuudessa. Tänä tärkeänä juhlapäivänä haluamme nostaa esille tulevaisuuden tekijöitä ja tulevaisuuden menestyjiä. Vahva ja innostava juniorityö sekä pitkäjänteinen ajattelu tulevaisuuden suhteen on se ajattelumalli, millä me tulemme jatkossakin menestymään, Turun Palloseura ry:n puheenjohtaja Kari Kauppila korostaa.

TPS:n juhlavuoden tapahtumapäivään on kutsuttu mukaan kaikki seuran juniorit ja tausta- ja toimihenkilöt. Juhlapäivä on samalla avoin kaikille turkulaisille. Kupittaan alueella on esillä seuran koko lajivalikoima, ja kaikilla meillä on mahdollisuus tutustua eri TPS:n harjoittamiin lajeihin. Alueelta löytyy jalkapallo- ja salibandykenttiä, keilaratoja, laukaisututkia sekä temppuratoja. Paikalla on haastateltavana myös TPS-taustaisia huippu-urheilijoita eri lajien parista.

TPS-päivä 12.8.2017 Kupittaalla

Päiväohjelma klo 10.00 – 16.00

10.00 – 14.00 Vapaa lajeihin tutustuminen pelien, temppuratojen ja taitokisojen muodossa
Menestyneiden TPS-taustaisten nuorten haastatteluja puolen tunnin välein
13.30 – 14.00 Jalkapallon esiottelu Salibandy A-nuoret – Jääkiekko A-nuoret
14.00 – 16.00 Jalkapallon A-poikien SM-sarjaottelu TPS – KaaPo

Toimintapäivä on ilmainen ja kaikille avoin!

Lisää uutisia