Sata vuotta Tepsiä -juttusarjassa käydään läpi Turun Palloseuran historiaa vuosikymmen kerrallaan, ja tällä kertaa muistellaan 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä. TPS lähti Veikkausliigakauteen 2000 erittäin epävarmoissa tunnelmissa. Päävalmentajana sentään jatkoi Seppo Miettinen, mutta joukkueesta lähti peräti seitsemän runkopelaajaa. Joukkopaon syyt olivat vähemmän yllättäen taloudelliset. Tilanne oli pitkälti samankaltainen kuin kauden 1993 jälkeen.
TPS:n strategia vuosituhannen ensimmäiseen kauteen oli kuitenkin selvä, nostalgiaa ja nuoruutta. 1980-luvun lopun sankarit, Marko Rajamäki ja Kim Suominen, tekivät paluun seuraan. Välitilinpäätös näytti vielä kohtuullista saldoa keskikastissa, mutta kun kausi kääntyi syksyn puolelle, oli selvää, että päätavoite oli enää sarjapaikan säilyttäminen ilman karsintoja. Kun VPS murskasi TPS:n lokakuun alussa kotonaan 6–0, alkoi kriisipesäke hajota liitoksistaan.
– Pysähdyimme matkalla Närpiössä ja pidimme palaverin, Seppo, Kimi, ”Rapa” ja minä. Todettiin, että ei se peli enää näillä keinoilla ja palavereilla käänny. Seppokin oli varmaan palanut loppuun ja piti keksiä jotain muuta. TPS Jääkiekon toimitusjohtaja Jouko Narvanmaa ehdotti aikaisemmin, että pelaajat ottaisivat lisävastuuta. Totesimme, että muutokseen tarvittaisiin joku ulkopuolinen, Marco Casagrande taustoittaa.
– Aika pian ääni kellossa muuttui ja Narvanmaa sanoi, että pelaajien pitää hoitaa omat hommat ja että seurassa ei eroteta valmentajia. Siinä vaiheessa ymmärsin, että en voi olla enää joukkueen kapteeni. Eikä nauhaa halunnut myöskään Rapa eikä Kimi. Wikbergin Hans suostui ottamaan sitten nauhan. Istuttiin sen jälkeen Kimin pubissa koko joukkueen kesken ja päätettiin pelata kausi mahdollisimman hyvin loppuun asti, Casagrande vielä tarkentaa.
Koko syksyn saldo oli kuitenkin lohduton ja jätti mustavalkoiset sarjan toiseksi viimeiselle sijalle. Oli TPS:n onni, että KTP oli vielä huonompi ja putosi suoraan. Kaksiosaisessa liigakarsinnassa vastaan asettui helsinkiläinen FC Atlantis, jonka kokoonpano vilisi entisiä Veikkausliiga-pelaajia. Atlantis hyökkäsi TPS:n kimppuun armottomalla ryminällä ja takoi Vantaalla 4–1-voittolukemat. Toinen osaottelu oli lähinnä muodollisuus.
Koko kauden kuva konkretisoitui Casagrandesta otettuun valokuvaan marraskuisella Kupittaalla toisen Atlantis-ottelun jälkeen. Maassa makaavan ja kaikkensa antaneen pelaajan käsi on kipsissä ja kuva symbolisoi tuskaista kautta. Kauden 2000 putoamiseen päättyi TPS:n vuonna 1966 alkanut yhtäjaksoinen kausi pääsarjatasolla.
– Mulla oli mennyt paikallispelissä käsi poikki. Jossain vaiheessa ajattelin, että katkaisen toisenkin käden, ettei tarvitsisi mennä kentälle, sillä niin moni asia sillä kaudella meni päin helvettiä. Putoaminen hävetti ja toisaalta aiheutti raivoa. Miksi juuri me hölmöilimme siinä, missä muut olivat onnistuneet yli 30 vuotta peräkkäin, Casagrande manaa vieläkin.
– Kun tulin kaudella 2000 takaisin, oli vaan tapahtunut jotain. Aika pian huomasin, että siinä Tepsissä ei asunut enää voittaja. Luulin, että se voittaminen oli tatuoitu seuraan, mutta voittamisen mentaliteetti puuttui silloin ihan kokonaan. Puhuttiin vaan jostain selviytymisestä. Se oli ihan uutta ja sen kauden putoaminen oli surullinen ja looginen päätös sinä hetkenä sille kaikelle. Se kausi oli kaikkiaan ihan katastrofi. Sanoin silloin, että en nuku, ennen kuin noustaan takaisin, Marko Rajamäki painottaa.
– 1990-luvun puolenvälin jälkeen Tepsin identiteettiä ja pelitapaa ei enää ollut, vuoden 2000 putoaminen oli looginen päätepiste sille. TPS oli taitava joukkue 1970- ja 1980-luvuilla, oli tekniikkaa, taitoa ja fysiikkaa. 2000-luvun taitteen TPS ei ollut enää se sama TPS, joka oli pelien kuningas. Siitä oli tullut vain yksi mukana olija muiden joukossa, Pauno Kymäläinenkin huomasi kauhukseen.
Toiminta sentään jatkuu
Koko TPS Jalkapallon toiminta oli vaakalaudalla 1990-luvun vaikeuksien ja kauden 2000 mahalaskun jälkeen. Seuran vahva taustavaikuttaja Hannu Ansas kuitenkin ymmärsi, mikä merkitys jalkapallolla oli vuosikymmenten saatossa seuralle, olihan TPS aikanaan perustettu nimenomaan jalkapallon ympärille. Ilman hänen vahvaa taustatukeaan TPS Jalkapallon tarinan oli voinut saada surullisen lopun.
Joka tapauksessa Tepsin jalkapallolla oli edessään täydellinen nahanluonti. Koko jalkapallopuoli oli taustavoimia ja joukkuetta myöten laitettava lähes kokonaan uusiksi. Uudeksi päävalmentajaksi valittiin kuitenkin aika nopeasti Mika Laurikainen, joka siirtyi raitapaitojen ruoriin naapuriseura ÅIFK:sta.
– Kun perinteinen menestysseura TPS kutsuu, niin silloin kai aika harva kieltäytyy. Kun pääsin TPS:n valmennustyössä arkeen kiinni, ymmärsin lopullisesti, että tämä valmennustyö oli minun juttuni, Laurikainen sanoo.
TPS:n täysin uudistunut joukkue rakennettiin Marco Casagranden ympärille. Oikeastaan kaikki muut TPS:n kauden 2000 liigajoukkueen nimimiehet olivat painuneet muihin maisemiin. Casagrandenkin kimpussa olivat edelliskauden jäljiltä lähes kaikki Veikkausliiga-joukkueet, FC Interiä myöden. Lojaalisuus omaa seuraa kohtaan painoi kuitenkin vaakakupissa enemmän kuin paksumpi tilipussi jossain muualla.
– Aika moni ihminen tuli kertomaan sen surullisen kauden jälkeen, kuinka paljon TPS heille merkitsi. Siitä sai uskoa ja voimaa. Minullekin tuli tarjouksia muualta, myös Interistä. Olihan se ison pohdinnan paikka, mutta päätin kuitenkin jatkaa. Siirryin myös Mikan kakkosvalmentajaksi. Myöhemmin sitten tajusin, ettei valmennus olekaan se minun juttuni. Tai sanotaan niin, että jalkapallon ympärillä oli asioita, jotka kiinnostivat vielä enemmän. Ymmärsin, että se on arvokasta ja raakaa duunia, kun näki heitä seuran lahjakkaiden nuorien kanssa marraskuisena aamuna kello kahdeksan, Casagrande naurahtaa.
– Niihin aikoihin osui myös se kaikkein synkin vaihe turkulaisessa stadionsaagassa, sääli että TPS oli taloudellisesti niin heikoilla siinä vaiheessa. TPS:n jääkiekkopuoli teki silloin selväksi, että Stefan Håkans saa tehdä Kupittaan stadionin kanssa mitä haluaa, Casagrande vielä harmittelee.
TPS sijoitettiin kymmenen joukkueen Ykkösen etelälohkoon. Yllättävää kyllä, suurimmat suosikinpaineet olivat Salossa. Entinen TPS-maalivahti Petri Jakonen oli koonnut Saloon liiganousuun tähdänneen tähtisikermän. TPS-taustainen päävalmentaja Kimmo Lipponen oli houkutellut seuraan myös entisiä TPS-pelaajia, kuten Marko Rajamäen ja John Allenin. Elokuinen TPS–SalPa-ottelu houkutteli Kupittaalle Ykkösen tasolla ennätysmäiset 4900 katsojaa.
Lohkovoittoon edennyt TPS pääsi kaksiosaiseen liigakarsintaan FF Jaroa vastaan. TPS taisteli ensimmäisessä osassa Kupittaalla miehekkäästi 2–2-tasapelin, mutta Jaro voitti toisen osan kevyesti 3–0. Jaro eteni karsintojen viimeisessä osassa aina Veikkausliigaan asti pudottamalla liigasta FC Jokerit.
– Olihan se uskomaton kausi, lähdettiin ihan nollasta. Jo joukkueen kokoaminen oli iso haaste. Tuli palkkojen alennusta ja muuta, mutta joukkue oli silti hyvä. Pysäytettiin se alamäki. Päästiin yllättäen jopa liigakarsintaan, joka oli ihan extraa. Olimmehan me jääkiekon näkökulmasta kai vähän riesa. Muistan hyvin, kun oltiin kerran Oksasen Juhan kanssa Ruissalossa ja päätettiin, että käydään alhaalla tervehtimässä Hannu Ansasta. Hän vaan katsoi meitä, se kuvastaa hyvin sen ajan henkeä, Laurikainen hymyilee.
Uutta kivijalkaa rakentamassa
TPS Jalkapallon uusi vetäjä oli Salossa tarmokkaasti SalPan toimintaa kehittänyt Jakonen. Hänet nimettiin TPS Jalkapallon uudeksi urheilutoimenjohtajaksi. TPS Jalkapallo toimi kuitenkin tiukasti TPS Jääkiekon taustayhtiön, HC TPS Turku Oy:n, alaisuudessa.
– Neuvottelin sopimuksen jääkiekkopuolen toimitusjohtajan Jouko Narvanmaan kanssa. Sopimus julkistettiin ja tiedotustilaisuus pidettiin Ruissalossa. Huomasin, että jostain numerosta oli soitettu tilaisuuden aikana parikin kertaa. Lähdin ajamaan Saloa kohti ja soitin takaisin. No, siellähän oli Stefan Håkans, joka kyseli Interiin töihin. Sanoin Stefulle, että vähän huonona hetkenä soitit, aloitin juuri Tepsissä hommat. Stefu kyseli vielä, että voidaanko asialle tehdä jotakin, vastasin hänelle, että ei voi tehdä. Siinä se viha–rakkaussuhde syntyi, Petri Jakonen muistelee lokakuuta 2001.
– Meillä oli Ruissalossa sellainen oma nurkkahuone. Kun oli ensimmäisen palkanmaksun aika, kassa oli tyhjä. Ensi alkuun piti leikata ”Casan” sopimusta ja selvitä laskuista. Päätin silloin, että palkat ja verot maksetaan aina, vaikka mikä olisi. Vaikka silloin ei ollut rahaa, niin päätin, että omillamme pitää jatkossa tulla aina toimeen, Jakonen painottaa.
TPS:n paluuprojekti huipulle saatiin kuitenkin käyntiin. Pelaajarunko pysyi hyvin kasassa ja päävalmentajana jatkoi hyvää jälkeä tehnyt Mika Laurikainen. Marco Casagrande sai rinnalleen myös kokemusta, kun Jani Tuomala ja Marko Rajamäki palasivat takaisin Palloseuraan. FC Lahdesta saapunut Mikko Hyyrynen oli kirjoittamaton kortti. Nuorista omista kasvateista Kasper Hämäläinen, Mika Ääritalo ja Niklas Moisander harjoittelivat jo edustuksen mukana. Ennakkoon oli tiedossa, että Veikkausliiga laajenisi 14 joukkueen sarjaksi ja se tiesi vähintään kahta uutta pääsarjajoukkuetta.
– Joukkue koottiin nyt järkevästi rakentamalla, ei pelaajia sieltä täältä keräämällä. Kaikki seurassa alkoi olla järjestelmällistä ja tavoitteet olivat heti tarpeeksi korkealla. Se oli vähän kuin uusi maailma. Silloin oppi monia sellaisia juttuja, joita pystyy nykyäänkin vielä hyödyntämään. Kaikessa tekemisessä oli se iso kuva takana, Laurikainen pani merkille.
– Uusi seurajohtaja Petri Jakonen oli merkittävin yksittäinen vaikuttaja, joka toi voittamisen halun, työnteon ja sitkeyden taas takaisin seuraan. Hän toi sen esimerkin, joka sieltä oli puuttunut. Kaikki tekeminen viestitti sitä, että TPS on taas tulossa, Rajamäki huomasi heti.
Turun Palloseuralla oli edessään 80-vuotisjuhlakausi ja sen kunniaksi sai antaa vähän mennä. TPS sijoitettiin jostain kumman syystä Ykkösen pohjoislohkoon yhdessä muun muassa Rovaniemen Palloseuran ja torniolaisen TP-47:n kanssa. Jo juhannukseen mennessä oli selvää, että TPS taistelee karsintapaikasta nimenomaan näiden Lapin joukkueiden kanssa. TPS voitti Ykkösen pohjoislohkon lopulta seitsemän pisteen marginaalilla.
TPS eteni karsintasarjassa kuin juna ja sen tuloksena tarjolla oli Veikkausliiga-paikka virallisessa juhlaottelussa TPS–VPS. Palloseurat saivat haasteellisen lähtökohdan otteluun, kun Turkuun oli tullut ennenaikainen talvi. Kun kenttä oli kolattu ja juhlapuheet pidetty, suti Rajamäki toisella puoliajalla TPS:n liiganousun varmistaneen 1–0-voittomaalin.
– Kentällä oli 30 cm lunta, ja saatiin virka-apua Heikkilän kasarmiltakin. Auran Aallot rummutti peliä koko päivän ja saatiin myös kannattajia avuksi. Ääritalo lähti juuri sinä yönä Birminghamiin. Uskoakseni Hannu Ansas tunsi seuran historian ja pelasti jalkapallon, ja nyt nautittiin hetki siitä. Minäkin sain kerran kauhean ripityksen, enkä vieläkään tiedä, että miksi. Tulimme ihan hyvin kuitenkin toimeen ja mentiin taas eteenpäin, Petri Jakonen kuvailee.
– Ei hävitty koko kauden aikana kertaakaan kotona, eikä ylipäätään montaa kertaa. Koko organisaatio oli muuttunut ja saimme tehdä töitä rauhassa. Meillä oli huippunippu koossa niin kentän puolella kuin taustavoimissakin. Hyökkäyksessä Rajamäki, Hyyrynen ja Auremaa tekivät saman maalimäärän ja ”Kappe” ja ”Nikke” tekivät tuloaan. Palattiin takaisin voittajiksi ja oli hienoa varmistaa nousu vielä juhlapelissä, Laurikainen muistelee lämmöllä.
– Se paketti pysyi loppuun asti kasassa, nuori joukkue ja valmentajat oppivat koko ajan uutta. Joukkueessa oli suuria persoonia kentällä ja myös taustalla: Allen, Blomroos, Elmeranta ja Suvinen. Hiljaiseksi vetää ”Klasun” ja ”Supan” kohtalot, Laurikainen sanoo.
– Meillä oli siinä olympiakatsomon kulmassa VIP-teltta, Blanko toi ruoat sinne. Ei se aina niin ruusuista ollut, kun Pelkosen Laura kertoi Närpes Kraft -pelin jälkeen, että portilta oli myyty 30 pääsylippua. Ei se silloin naurattanut, Jakonen nauraa nyt.
Kauden viimeinen kamppailu oli TP-47:ää vastaan Kupittaalla. Rajamäki näytti siinä vielä kerran kotiyleisölleen, mistä hänet on tehty. Rapa iski pallon ottelun lopussa kolme kertaa salamavauhdilla rysään ja kruunasi joukkueensa loistavan kauden sekä koko oman pelaajauransa tähän knallitemppuun.
– Tiesin jo ennen kauden alkua, että se on viimeinen kauteni kentällä. Tein silloin kaikkeni kopissa ja kentällä, että noustaisiin takaisin. Vepsua vastaan osuin juhlapelissä ja pääsin knallitempulla sitten nukkumaan. Turun erotuomareista Jouni Hyytiä ja Kimmo Salminen antoivat minulle peiton ja tyynyn pelin jälkeen, kun paluu varmistui. Siinä kaudessa kyti koko ajan sellainen siemen, että palataan voittajana takaisin, Rajamäki hehkuttaa.
Luottamusta palauttamassa
– Pääsin itse heti nousukauden jälkeen akatemiavalmentajaksi, ja seurassa puhuttiin taas sellaisesta asiasta kuin voittaminen. Mallia toimintaan haettiin järkevästi laivamatkan päästä Ruotsista, eli tasomalli tuli Tukholmasta. 1980-luvun lopun ikäluokista kasvoi huippupelaajia, Tepsin toistaiseksi viimeiset A-maajoukkuepelaajat. Siellä oli eri ikäluokissa kovia ja laadukkaita valmennusputkia, joista kannattaisi edelleen ottaa oppia, Rajamäki vinkkaa.
– Niissä olosuhteissa me visioimme ja koetimme löytää parhaat mahdolliset ihmiset toteuttamaan unelmia. Merkittävin asia oli kuitenkin yleisen luottamuksen palauttaminen talousongelmien jälkeen. Vanhoja seuraihmisiä piti houkutella yhteisöön taas takaisin. Niitä reittejä pitkin me päästiin taas muutama askel eteenpäin, Jakonen valaisee.
TPS pääsi talven aikana sopuun uuden stadionyhtiön kanssa vuokrista ja pelipaikaksi varmistui tuttu Kupittaa. Kauteen lähdettiin varovaisissa tunnelmissa, eikä joukkueen todellista iskukykyä oikein tiedetty. TPS luotti myös Veikkausliigassa pitkälti kauden 2002 pelaajarunkoon, eikä siirtomarkkinoille lähdetty tuhlailemaan. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyi kuitenkin kovasta fysiikastaan tunnettu Jarno Heinikangas, joka oli jämähtänyt FC Lahden vaihtopenkille.
– ”Jallun” hankinta oli iso asia, saatiin sellainen eläin kentälle. Omaa pelaamistakin pystyi muuttamaan, kun joukkueessa oli ihan oikea fyysinen pelote, Casagrande kiittelee.
Kausi potkaistiin käyntiin upouuden Veritas Stadonin avajaisottelulla, joka oli Turun derby. FC Inter oli saanut pelata liigassa kaksi kautta ainoana turkulaisjoukkueena, mutta sen yleisömäärät eivät olleet juurikaan nousseet. Kauden avausottelun suosikista ei ollut epäselvyyttä, mutta toisin kävi. TPS-kapteeni Marco Casagrande teki uuden stadionin ensimmäisen maalin ja Mikko Korhonen iski vielä Tepsille 2–0-loppulukemat. Ottelussa tapahtui myös erittäin merkittävä liigadebyytti, kun tuleva maajoukkueen kapteeni ja hienon kansainvälisen uran pelannut Niklas Moisander puolusti vasemmalla laidalla täydet minuutit.
– Tuntuihan se siltä kuin nöyryytetty seura olisi noussut yhdessä pelissä taas oikeaksi liigajoukkueeksi. Me olimme liigan nuorimpia joukkueita ja saatiin sellainen superalku sarjaan. Kauden avauksen derbyssäkin meni monta juttua kohdilleen. Pystyttiin vastaamaan siinä jopa fyysisyydessä. Muistan hyvin, kun kulttuuriministeri Tanja Karpela liukasteli kentällä ja piti stadionin avauspuheen, Mika Laurikainen hehkuttaa.
– Kun palattiin Veikkausliigaan, niin olihan siinä ihan uutta draivia. Sain kunnian tehdä uuden stadionin ensimmäisen maalin, ja vielä paikallispelissä. Turun Sanomiin oli kuulemma varattu seuraavaksi päiväksi koko sivun ilmoitus, jossa Inter-leijona raatelee mustavalkoisen seepran, Casagrande paljastaa.
Kesäkuun alussa julkistettiin todellinen uutispommi, kun tuli tieto Niklas ja Henrik Moisanderin siirtymisestä monivuotisella sopimuksella heinäkuussa Amsterdamin Ajaxiin.
TPS-kasvatti Niklas Moisander ponnisti Tepsistä maailmalle vuonna 2003.
Elokuun alussa TPS nousi myrskyn silmään valmentajauutisten vuoksi. Seura nimitti yllättäen uudeksi kauden 2004 päävalmentajaksi Kari Ukkosen. Ratkaisu aiheutti hämmennystä, ei niinkään Ukkosta vastaan, mutta Laurikaisen puolesta. Oli tiedossa, että Laurikainen olisi halunnut jatkaa liigajoukkueen päävalmentajana. Hän oli tehnyt hienoa jälkeä pienellä budjetilla jo kolmatta kautta.
– Olihan se vaikea hetki, kun kuulin, että päävalmentaja vaihtuu. Asiat kuitenkin etenivät ja ymmärsin heti, että joukkue ei saa kärsiä. Minulla oli joukkueen tuki takana loppukauden, se oli tärkeää. Alussa oli vaikeaa, mutta olin toimitusjohtaja Jakosen kanssa ihan sinut niiden ratkaisujen kanssa myöhemmin. Meidän yhteistyömme on jatkunut sen jälkeenkin niin Palloliitossa kuin Eerikkilässä, Laurikainen vakuuttaa.
– Mika jatkoi kuitenkin seuran palveluksessa, kyllähän se poiki tunnetta ja sympatiaa. Ratkaisulla haettiin seuraavaa vaihdetta ja lopulta kaikki olivat sitten aika sinut ratkaisun kanssa, Casagrande arvelee.
– Olihan siinä silloin omat vaaransakin, että miten kausi olisi voinut päättyä. Oli silloin paljon muutakin, kuten Moisanderien lähtö maailmalle ja Aston Villan vierailu. Isoja huippuhetkiä, mutta tietysti myös pettymyksiä. Huikeita muistoja pääasiassa kuitenkin, Laurikainen toteaa.
Laurikainen kuitenkin jäi TPS:n palvelukseen valmennuksen johtajan tittelillä. Hänen vastuulleen lankesi koko seuran valmennuksen strategia.
– Se oli onnistunutta ryhmätyötä hienossa porukassa, saatiin lopulta aika paljon aikaiseksi. Alkuun tarvittiin vähän ylimääräistä motivointia, mutta päätettiin luoda seuralle hyvä ja toimiva akatemia. Siinä oppi urheilujohtamisen alkeet ja isomman kuvan luomisen. Työ antoi todella paljon perspektiiviä, vaikka se oli määrätyssä mielessä myös urajarru minulle. Pääsin ulkomaille tutustumaan eri seurojen toimintaan. Se projekti antoi paljon valmiuksia myös sellaiseen, mitä kaikki eivät seuratyössä koskaan saa, Laurikainen kiittelee jälkikäteen.
– Pokaaleistahan tykkäävät kaikki. Olennaista on toiminnan kokonaiskuva, ja miten seuraa johdetaan. Ollaanko vain mukana vai erotutaanko oikeasti muista. Siitä se ero syntyi Jakosen hyväksi, Laurikainen summaa koko aikakauden.
Vastuunkantoa ja menestystä
Aimo Moisander valmensi TPS:n naiset koko ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan Suomen mestaruuteen vuonna 1978. TPS:n joukkueessa pelasi myös Sirpa Iso-Ahola, josta tulikin sitten Sirpa Moisander. Pariskunta sai syyskuussa 1985 kaksoispojat, jotka saivat nimikseen Henrik ja Niklas.
Perheen pojat aloittivat pelinsä Turun Nappulaliigan Peltolan kaupunginosajoukkueessa ja siitä tie vei TPS:n raitapaitaan. Henrikistä tuli maalivahti ja Niklaksesta kouliintui puolustaja. Kaudella 2003 tapahtui sitten paljon suuria asioita. Niklas ehti jo debytoida TPS:n paidassa Veikkausliigassa, mutta molemmat veljekset siirtyivät silti jo heinäkuussa Ajax Amsterdamin maineikkaaseen nuorisoakatemiaan.
Henrik lähti Hollannista syksyllä 2006 ja palasi Ruotsin kautta Suomeen elokuussa 2007. Hän nousi muutamassa vuodessa Veikkausliigan parhaiden maalivahtien joukkoon. Seurat ovat olleet VPS, TPS, FC Lahti sekä FC Inter.
Niklas vaihtoi puolestaan Ajaxin Zwolleen keväällä 2006 ja jatkoi 2008 AZ Alkmaarin riveihin. Sieltä hän palasi Hollannin mestarina ja joukkueen kapteenina takaisin Ajaxiin syksyllä 2012. Myös Ajaxissa tuli kaksi Hollannin mestaruutta sekä kapteeninnauha käsivarteen.
– Nämä Hollannin-vuodet ovat olleet hienoa aikaa, mutta en voi kieltää, ettenkö haluaisi päästä kokeilemaan vielä suurempaan sarjaan. Tarkoitan lähinnä Italiaa, Espanjaa, Englantia tai Saksaa. Uskon, että olisin valmis siihen, hän pohdiskeli vuonna 2012.
Kuinka sitten kävikään? Tuttu Hollanti sai jäädä ja uudet haasteet odottivat Italian Sampdoriassa syksyllä 2015. Sieltä matka jatkui saksalaiseen Werder Bremeniin, jossa hän toimi joukkueen kapteenina. Bremenistä ”Nikke” siirtyi kesällä 2021 Malmö FF:ään Ruotsiin, jossa hän voitti Ruotsin mestaruuden syksyllä 2021. Sekä Suomen Palloliitto että Urheilutoimittajain liitto valitsivat Suomen A-maajoukkueen itseoikeutetun kapteenin Vuoden jalkapalloilijaksi vuosina 2012 ja 2013.
Mutta palataan vielä hetkeksi kevääseen 2015 ja Niklaksen Ajax-jäähyväisiin. Kapteeni-Moisander marssi viimeistä kertaa urallaan Amsterdam Arenalle ja kentälle hänet saattoi Sirpa-äiti. Ajax oli kutsunut ja kustantanut kauden viimeiseen kotiotteluun edustusjoukkueen jokaisen pelaajan äidin.
– Oli tunteellinen päivä. Olen viettänyt Ajaxissa urani hienoimmat ajat ja kävelin kentälle äitienpäivänä oman äitini kanssa, Niklas tunnelmoi.
Sillä aikaa, kun Moisanderin veljekset ovat tehneet urotekoja pelikentillä, on Aimo-isä paiskinut töitä TPS:n taustalla. TPS Juniorijalkapallon kunniapuheenjohtaja on toiminut myös edustusjoukkueen taustayhtiön puheenjohtajana sekä lukemattomissa luottamustehtävissä Suomen Palloliitossa. Vuonna 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsikin Aimo Moisanderin kultaisella ansioristillä tunnustuksena suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa tehdystä työstä. Sirpa Moisanderin sydämen asia on puolestaan ollut TPS:n naisjaosto, joka on tehnyt tärkeää yhteiskuntavastuullista työtä sekä palkinnut stipendein seuran tulevaisuudenlupauksia.
Jalkapallo lähtee omille teilleen
TPS astui kaudella 2004 päävalmentaja Kari Ukkosen aikaan. Suomen maajoukkueen luottopelaaja oli pelannut hienon uran Belgiassa ja siirtynyt sen jälkeen valmennushommiin. Turkuun Ukkonen saapui suoraan Pikkuhuuhkajien päävalmentajan tontilta. Hänen valintansa taustalla painoi erityisesti menestyksekäs kansainvälinen pelaajaura. Nelinkertainen Belgian cup-mestari kuului Suomen ensimmäisten täysveristen ammattilaispelaajien joukkoon.
Ukkosen avauskausi Palloseuran peräsimessä meni erinomaisesti. Kausi päättyi kotona tasapeliin Jari Litmasen tähdittämää FC Lahtea vastaan. Raitapaitojen lopullinen sijoitus oli hienosti viides sija. Kaudesta jäi hyvä maku suuhun, vaikka mitaliakin olisi ollut tarjolla.
TPS nousi muutamassa vuodessa konkurssin partaalta mitalitaistoihin. Mustavalkoiset voittivat kaudella 2004 molemmat Turun derbyt. Kevään ikävin uutinen oli Kasper Hämäläisen vakava loukkaantuminen Kotkassa. Petri Jakonen puolestaan nimitettiin TPS:n taustayhtiön toimitusjohtajaksi.
– ”Uri” tuli vetämään projektia, jonka tarkoituksena oli menestyä parin vuoden sisään ja sehän tarkoitti myös kansainvälisisiä otteluita. Asetettiin selkeä tavoite, että meidän piti olla aina Veikkausliigassa viiden parhaan joukossa ja siinä onnistuttiin heti ensimmäisenä kautena, uusi toimitusjohtaja muistutti.
Veikkausliiga-kausi 2005 oli sitten tuloksellista takapakkia, mutta Palloseura eteni kuitenkin Suomen Cupin finaaliin. Kausi 2006 oli tasapaksua suorittamista, eikä selkeää nousupiikkiä ollut enää nähtävissä. Ukkosen valmennuskaudella TPS vakiintui jälleen liigajoukkueeksi, mutta ratkaisevaa askelta kärkipään joukkueiden haastajaksi seurassa ei pystytty ottamaan.
Ukkonen joutui Turussa vähän samanlaiseen tilanteeseen kuin Juha Malinen kymmentä vuotta aikaisemmin. Kuopiosta kotoisin ollut Ukkonen ei tuntenut turkulaisia jalkapallopiirejä entuudestaan lainkaan ja joutui raivaamaan itse oman tilansa ja paikkansa.
– Vaikka Uri vei tavallaan minun työpaikkani, niin tulimme kyllä keskenämme hyvin toimeen. Pelillisissä asioissa ei aina oltu ihan samaa mieltä, mutta se onkin taas ihan eri juttu, Mika Laurikainen toteaa.
Ukkosen ykköshankinta, unkarilaiskärki Gabor Szilagyi, alkoi tehdä kunnolla tulosta vasta kaudella 2005. Szilagyin lento katkesi kuitenkin kesällä rattijuopumukseen ja sen tuloksena saatuihin potkuihin. Casagrande joutui ikävään välikäteen Gaborin tapauksen kanssa toimiessaan samaan aikaan myös Pelaajayhdistyksen puheenjohtajana.
– Meillä oli heti Gaborin tapauksen jälkeen tulossa Sydän pelissä -teemaottelu. Kävimme jutun läpi kaikkien isompien yhteistyökumppaneiden kanssa ja vastaus oli yksimielinen. Päätimme, että huolehdimme velvoitteista häntä kohtaan sopimuksen loppuun asti, mutta pelit meillä loppuvat. Hän oli silloin meidän paras pelaajamme. Linjasimme samalla, että meillä on näissä asioissa myös jatkossa ehdoton nollatoleranssi, Petri Jakonen kertailee synkkiä hetkiä.
Keväällä 2006 Petri Jakonen oli saanut houkuteltua seuran taustavoimiin mukaan pankkiiri Seppo Sairasen. Ensimmäinen kontakti syntyi seuran entisen pelaajan, Niclas Grönholmin, kautta.
– Tarvittiin vierasta pääomaa, että pystyttiin ottamaan taas seuraava askel. Huomasin, että varainhoitoyhtiö FIM oli jalkapallossa HJK:n kautta mukana. Entisen pelaajamme Niclas Grönholmin vaimo taas oli FIM:ssä töissä ja Seppo Sairanen oli siellä hallituksen puheenjohtajana. Kerroin Sepolle meidän tarinamme ja pyysin heiltä apua liiketoimintasuunnitelmaan. Hän halusi tietää seuran omistajapolitiikan ja lähti lopulta myös rahoittamaan meidän unelmaamme, Jakonen taustoittaa.
Sairanen sai FC TPS Turku Oy:n osake-enemmistön nimiinsä, ja nopeasti kävi selväksi, että nyt oli tulossa myös merkittäviä taloudellisia panostuksia seuratoimintaan. Sairanen oli kasvattanut muutaman hengen FIM:stä lähes 300 työntekijän kansainvälisen rahoitusalan pörssiyrityksen. Sairasella oli myös taustaa Turusta, sillä hän oli toiminut kaupungissa KOP:n pankinjohtajana 1980-luvun lopussa.
Näiden uutisten myötä TPS:n jääkiekon ja jalkapallon muutaman vuoden mittainen tiivis yhteiselo tuli päätökseensä. Taustalla muhi myös suurempi suunnitelma koko Turun Palloseuran varalle, mutta se hanke kariutui.
– HC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Antti Kasi suhtautui asioihin fiksusti. Sanoin hänelle kyllä ihan suoraan, että jos mitään muutoksia ei tapahdu, niin lähden kävelemään. Kasi ymmärsi, että molemmat lajit voidaan näin pelastaa, ja tehtiin tarvittavat dokumentit. Tein Kasille myös esityksen, jossa TPS:stä olisi tehty oikeasti kunnon seurakonserni. Pohjana olisi ollut tuotepäällikköajattelu ja taustalla koko seuran yhteinen myynti, markkinointi ja viestintä, Petri Jakonen paljastaa nyt.
– Kyse ei ole siitä, että HC TPS Turku Oy olisi rahapulassa myymässä jalkapallon osakkeita. Tämä on vaan luonnollinen jatke sille pelastusoperaatiolle, jolla 1990-luvun lopulla pidettiin TPS Jalkapallo hengissä, Antti Kasi vahvisti.
– Lähdettiin kasvattamaan ja investoimaan. Meillä oli oma Sydän pelissä -ryhmä, eli ei pelkkä Seppo. Nyt oli sitä unelmaa, suunnitelmaa ja kasvua, joka johti sen jälkeen myös urheilupuolen onnistumisiin. Seura otti jättiaskeleen ja kulmakerroin kasvoi. Kurokallion Jyrki toi puheenjohtajana myös tarvittavaa malttia mukaan, Marco Casagrande muistuttaa.
Aika pian taivaalle kasaantui kuitenkin tummia pilviä. Kesällä 2006 pääomistaja Seppo Sairanen tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen rahanpesuun liittyneessä ns. Uoti-jutussa. Joulukuussa hovioikeus kuitenkin kumosi tuomion ja vapautti Sairasen syytteistä.
– Olin vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoissa Saksassa, kun tuli soitto, että Seppo on saanut tuomion. Se oli kova paikka. Hän oli todella hyvä omistaja, hän ei puuttunut mihinkään turhaan, vaan operatiivisella puolella oli vapaus toimia. Hän luotti ammattitaitoomme. Kustannusrakenne paisui, mutta Seppo vakuutteli, että älkää siitä murehtiko, Jakonen kiittelee.
Salamavalojen välkettä
Kaksi pitkän linjan seuraihmistä, kehitysjohtaja Marco Casagrande ja A-poikien päävalmentaja Marko Rajamäki, jatkoivat Tepsin palkkalistoilla näissä uusissa rooleissaan kauden 2006 jälkeen.
– Oma pelaajaurani loppui kauteen 2005. Minulla olisi voinut olla joku rooli vielä joukkueessa, mutta ei se olisi enää ketään palvellut. Sitä paitsi jatkaminen 33-vuotiaana olisi vaatinut kovaa fysiikkaa, ja seurasta aukesi muuta roolia. Se oli lopulta helppo siirtymä, Casagrande toteaa.
– Saatiin mustavalkoista sydäntä jäämään seuraan. Heillä oli sellaista osaamista ja ammattitaitoa, jota me seuran kehittämiseksi tarvitsimme. Myös TPS:n organisaation piti kehittyä sellaiselle tasolle, että pystyisimme nousemaan pysyvästi kansalliselle huipulle, Jakonen myöntää.
– Opiskelin oikeustieteitä silloin, kun Seppo ja ”Jako” kutsuivat minut mukaan jo vuoden 2005 puolella. Heti Suomen Cupin finaalin jälkeen oltiin Virtasen ”Jampan” kanssa Udinesen vieraana. Siellä oli Roman Eremenko ja Perparim Hetemaj samaan aikaan testissä. Kaupat loppujen lopuksi syntyivät, Casagrande muistelee.
Lokakuun lopulla 2006 TPS järjesti tiedotustilaisuuden ja julkaisi uuden päävalmentajansa nimen. Paikalle oli saapunut yli 70 tiedotusvälineiden edustajaa. Salamavalot välkkyivät suuren maailman tyyliin, kun median eteen ilmestyi entinen maajoukkuehyökkääjä Mika-Matti ”Mixu” Paatelainen. Hän solmi kertaheitolla pitkän 3+2-vuotisen sopimuksen.
Paatelaiselle annettiin brittityyliset managerioikeudet, jollaisia kenelläkään TPS-valmentajalla ei ole ollut sitä ennen tai sen jälkeen. Paatelainen tarttui heti toimeen ja kasasi kovan joukkueen.
– Hieno tyyppi ja intohimoinen valmentaja, hän oli myös todella hyvä kaikissa tapahtumissa ja kumppaneiden kanssa. On helppo sanoa jälkikäteen, että kaikki se, mitä hän toi silloin seuraan, oli pelkkää menoa eteenpäin. Esimerkkinä vaikka Simo Valakari, joka on sanonut oppineensa siinä eniten. Kun mentiin kentälle, niin vaahto tuli suusta. Kaikilla oli selvät roolit. Mixu hoiteli kaikki asiat itse, valtavalla innostuksella ja työmäärällä, Jakonen pudottelee.
Paatelainen vei TPS:n leireilemään muiden pohjoismaisten joukkueiden sekaan Espanjan La Mangaan, ja koko muukin seuraorganisaatio pisti kaikkensa peliin joukkueen nostamiseksi taas kotimaiselle huipulle.
Kausi 2007 avattiin kotinurmella IFK Mariehamnia vastaan. Yllättävä yleisöryntäys sekoitti seuran uuden lipunmyyntijärjestelmän niin, että osa katsojista päästettiin lopulta ilmaiseksi sisään. Lopputulos oli kuitenkin 0–0.
TPS kolkutteli kesällä ihan kärjen tuntumassa. Todellinen koetinkivi oli edessä kuitenkin Tampereella. TPS:n kannattajat olivat reissanneet vieraissa ahkerasti, ja Tampereelle lähti kymmenen bussin letka. Peli pelattiin poikkeuksellisesti Tammelassa ja lisää jännitettä toi viime hetken ottelusiirto tamperelaisten Eurocup-kiireiden vuoksi. Ottelu oli kuuma alusta alkaen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Sami Rähmösen ulosajo muutti tapahtuman luonteen ja TamU meni menojaan. Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus oli värikäs ja myös TPS-kannattajat saivat busseilleen saattoapua paikalliselta poliisilta. Tapahtuma ei jättänyt ketään kylmäksi.
Kauden toiseen paikallispeliin ahtautui yli 8000 katsojaa. Ottelun ainoan maalin iski Mika Ääritalo, mutta Palloseuralla oli varaa hölmöillä vielä kaksi rangaistuspotkua. TPS voitti loppujen lopuksi mitalin yhdentoista vuoden tauon jälkeen ja väri oli pronssi. TPS ylsi mitaleille, vaikka se hävisi yli kolmanneksen peleistään.
– Heikoimmat joukkueet hoidettiin takuuvarmasti, mutta isoja vastaan oltiin välillä pulassa. Toisaalta, jos TamU-pelit olisivat kääntyneet toisin päin, olisi TPS kruunattu mestariksi, Casagrande laskeskelee.
TPS palasi takaisin mitalikantaan voittamalla SM-pronssia kaudella 2007.
Yllättävien ratkaisujen talvi
Kun mitalijuhlat oli juhlittu, palasi arki Kupittaalle. Paatelainen aloitti joukkueen uudistamisen suursiivouksella. Hän neuvotteli itse suoraan jokaisen pelaajan kanssa ja ensimmäisenä alkoi putoilla niiden pelaajien nimiä, jotka eivät saaneet jatkosopimusta.
Ensimmäinen nimi oli kapteeni Jussi Nuorela. Vaikka kapteeni oli kärsinyt vammoista ja ollut pelaamatta loppukauden, oli konkarin jääminen ilman sopimusta silti yllätys. Huhuiltiin, että kaksi valkeakoskelaista jalkapallopersoonaa eivät mahtuneet enää samaan koppiin.
Heti vuoden 2008 alussa TPS järjesti tiedotustilaisuuden, jonka anti oli hyvin hämmentävä. Paatelaisen kerrottiin jättävän TPS:n päävalmentajan tehtävät kesken sopimuskauden. Mixun lähdön syyksi kerrottiin perheasiat, mutta pian skotlantilainen Hibernian julkisti, että Paatelainen on seuran uusi manageri. Paatelainen saatettiin Skotlannin-koneeseen sen verran sutjakkaasti, ettei hän ehtinyt hyvästellä seurasta muita kuin pelaajat.
– Mixu toi ihan uuden draivin ja oltiin kärkikahinoissa mukana. Mixun lähtö kesken sopimuskauden oli myös nopea, elämä oli ollut liian kauan skoteissa. Siirrosta tuli kuitenkin hyvät rahat, mittakaava oli sama kuin Hämäläisen Kapen myynnissä paria vuotta myöhemmin, Casagrande taustoittaa.
– Koko toiminnan volyymi oli kasvanut valtavasti, ja Turussa oli kova buumi päällä. Mixun paluu Skotlantiin oli kaikille todella iso pettymys. Mitä kaikkea siitä olisi voinutkaan tulla, Jakonen kysyy.
Turussa haukottiin vielä henkeä Paatelaisen lähdön jäljiltä, kun seurajohto löi pöytään uuden valmentajan nimen. Hän oli Martti Kuusela, joka tuli seuraan kaksivuotisella sopimuksella. Lopputulos ei ollut yllätys, sillä Kuuselaa oli kaavailtu tehtävään jo vuotta aikaisemminkin. Jalkapalloprofessori oli tehnyt mittavan valmennusuran HJK:ssa, Suomen A-maajoukkueessa sekä ulkomailla. Vyöllä oli menestystä ja mestaruuksia, joskin niistä oli kulunut jo jonkin aikaa. Edellinen valmennuspesti kreikkalaisessa Arisissa oli päättynyt vuonna 2005.
– Siinä vaiheessa isommista nimistä vapaana olivat ”Mara” ja ”Keke” Armstrong. Päädyttiin siihen, että Mara pystyisi hyppäämään nopeammin vauhdissa kyytiin. Olihan siinä kansallisromantiikkaakin mukana, Jakonen myöntää.
– Meidän oli vaikea löytää kesken kaiken valmentajaa, Rautiaisen Pasikin oli nimenä jo esillä. Maran palkkaamisen pointtina oli saada kokenut peluuttaja jo valmiiksi hyvään joukkueeseen. Lehtimäen Mika tuli hoitamaan fysiikkapuolta ja taustalla oli muutakin osaamista, Casagrande lisää.
Kuusela hamusi heti harjoituskentälle ja seuraan palasi jälleen tietty levollisuus. TPS leireili jälleen La Mangassa ja eteni jopa Liigacupin finaaliin asti. Vastassa oli arkkivihollinen FC Inter. Helsingissä pelattu turkulaisfinaali päättyi Interin 1–0-voittoon. Katsomossa TPS sentään oli selkeästi niskan päällä.
Ennen liigakauden 2008 alkua lähes kaikki mediat Veikkaajasta Urheilulehteen nostivat TPS:n mestarisuosikiksi, vaikka joukkue ei ollut vahvistunut edelliskaudesta ja ruorissa oli uusi päävalmentaja. Ennen kauden alkua joukkueeseen liittyi vielä FC Interin monivuotinen luottopelaaja, argentiinalainen Aristides Pertot.
TPS:n marssi kohti mestaruutta alkoi Kuopiosta ja KuPS putosikin täysin sen kyydistä. TPS pääsi avaamaan kotikautensa sen jälkeen FC Interiä vastaan lähes 9000 katsojan edessä. Hampaaton Palloseura jäi kuitenkin täysin naapurin jalkoihin ja hävisi lopulta 0–4. Kuusela pyyteli anteeksi joukkueensa surkeaa esitystä. Sen jälkeenkin mentiin vuoristorataa. TPS juuttui sarjan keskikastiin ja mitalisijat alkoivat olla huolestuttavan kaukana.
Kauden toinen derby pelattiin elokuun alussa. Sarjajohdossa ollut Inter näytti toistamiseen TPS:lle kaapin paikan. Joukkue jyräsi reilussa 20 minuutissa kolme kertaa pallon TPS:n verkkoon, eikä kaupungin senhetkisestä jalkapalloherruudesta tarvinnut paljon väitellä.
TPS-johto oli pitänyt omia sisäisiä kriisipalavereitaan, mutta syyskuussa oli aika vetää johtopäätökset ja astua esiin. Pääomistaja Sairanen, toimitusjohtaja Jakonen sekä urheilutoimenjohtaja Casagrande kertoivat kuin yhdestä suusta, että Kuuselan työsuhde oli purettu.
– Tunnuksemme Sydän pelissä ei näkynyt edustusjoukkueen ilmeessä. Se oli tärkein tekijä Kuuselan erottamiseen, eikä niinkään se, että tavoitteita ei ole saavutettu. Meille selvisi, että Mara oli ollut liian kauan studiossa. Silmät avautuivat jo silloin, kun mentiin kesällä Tanskaan pelaamaan Odensea vastaan. Joukkueen pelaajista Simo ja Jallu olisivat halunneet avata suunsa, mutta me emme lähteneet julkisesti lyömään ketään. Tulee Mara nykyäänkin aina halaamaan, kun nähdään, sillä on iso arvo, Jakonen kertoo.
Kuuselan potkut saivat melkoisen tunnekuohun aikaan. Suomen Jalkapallovalmentajat ry antoi jopa julkisen nootin TPS:lle Kuuselan potkuista. Ei ollut kuitenkaan mikään salaisuus, että TPS:ltä puuttui selkeä pelitapa ja joukkueen fysiikka ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa.
– Kun Mara jouduttiin irtisanomaan, tuli Helsingistä neuvoja, että mitä helvettiä te sekoilette siellä rahojenne kanssa. Tiesin, että se kritiikki piti vaan ottaa vastaan. Maran touhu alkoi olla aikamoista jaarittelua esimerkiksi Mixuun verrattuna ja pelaajat hermostuivat. Otettiin sitten valmentajat ja kapteenit saman pöydän ääreen. Kaikki saivat kertoa, mikä mättää. Luulin uunituoreena urheilutoimenjohtajana, että solmut alkoivat aueta, mutta sen jälkeen Mara meni haukkumaan kapteenit muulle joukkueelle. Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä muutoksia, Casagrande painottaa.
Kautta oli jäljellä enää kuusi kierrosta ja valmennusvastuun ottivat vastaan kakkosvalmentajana vuodesta 2003 asti toiminut John Allen sekä A-poikien vastuuvalmentaja Marko Rajamäki.
– Jo ensimmäisissä treeneissä Rapa ja John tappelivat keskenään ja olivat toistensa kimpussa. Kaikki toki tiesivät, että se on väliaikainen ratkaisu. Kun nyt jälkikäteen miettii niitä valmentajapalavereja ja kaikkia seurassa mukana olevia valmentajia, niin olihan se aika raskas paketti. Meillä oli yksinkertaisesti liikaa eri näkemyksiä ja liian vahvoja persoonia. Se oli välillä kauheaa taiteilua ja söi energiaa. Sen opin, että kaikilla pitää olla oma, sopiva ruutu, koska kukaan ei halua toista tontilleen, Casagrande listaa.
TPS sijoittui lopulta kuudenneksi, mikä oli jopa tyydyttävä lopputulos kaiken sekoilun jälkeen. TPS-leiristä seurattiin haikeana, kun FC Inter juhli kautta aikain ensimmäistä mitaliaan ja mestaruuttaan.
– Jos pelaajat olisivat pysyneet ehjänä ja Mara olisi jatkanut kauden loppuun, olisi ehkä saatu himmeämpi mitali. Naapurin mestaruus olikin sitten se vihoviimeinen kruunu sille vuodelle, Casagrande myöntää.
Pakkomielteenä mestaruus
TPS julkisti marraskuussa 2008 uuden päävalmentajansa nimen. Mediahuomio oli jälleen varma, kun lehdistön eteen asteli sanavalmis väriläiskä, kaikkien tuntema Pasi Rautiainen. Siinä tilanteessa Rautiainen olikin erittäin TPS-johdon näköinen ratkaisu. Toiseksi valmentajaksi nimettiin Marko Rajamäki, joka oli johdattanut edellisellä kaudella seuran A-pojat SM-kultaan.
– Herra Rautiainen, muistan kun neuvoteltiin ensimmäisen kerran Lauttasaaressa, hän halusi olla täysin varma, että kukaan ei näe ja tuli paikalle huppu päässä. Hän on sitten ihan oma persoonansa, samalla huippuvalmentaja. Päivi-vaimo oli aina neuvotteluissa mukana. Suurin haaste tuli sopimuksen muodosta, koska Sepon ehtona oli toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ja sillä myös mentiin, Jakonen taustoittaa sopimuksen syntyä.
Rautiainen sopimus oli urheilumaailmassa epätavallinen, eli voimassa toistaiseksi. Syy sopimusmuotoon oli se, että TPS maksoi kalliisti aiemmista valmentajasopimuksistaan. Se hiersi Rautiaista koko ajan.
– Seura toivoi, että lähden junioreista edustusjoukkueen puolelle mukaan. Pidettiin Pasin kanssa yksi palaveri Turun ja Helsingin välissä. Hän kysyi ensimmäisenä, että voimmeko me voittaa Suomen mestaruuden. Vastasin, että voidaan, mutta meillä alkaa olla jo kiire. Se oli siitä eteenpäin täydellistä heittäytymistä, Rajamäki kuittaa.
– Yksi neuvottelu käytiin Syvälammen samettiverhojen takana. Pasille oli tärkeää, että kukaan ei tiennyt mitään. Pasissa on hienointa se hulluus, intohimo ja voittamisen tahto, mutta tiesimme me toki riskitkin, Casagrande muistelee.
Rautiaisen persoona kiinnosti kannattajia ja toimittajia. Hän jakeli pelimiehen elkein myös Turkua ja TPS:ää ylistäviä lausuntoja maailmalle.
– Olen käynyt aikanani sellaisen sopeutumisen seurakorkeakoulun Jokereissa, että enköhän minä pärjää näidenkin ukkojen kanssa, Rautiainen nauratti eräässä lehdistötilaisuudessa viitaten TPS:n seurajohtoon.
TPS laittoi paukkunsa ja pelimerkkinsä erityisesti hyökkäyspäähän vahvistamiseen.
– Babatunde Wusu tuli takaisin, mutta paras hankinta oli Mikko Manninen, joka oli sopivasti kypsynyt ”Sedu” Koskisen touhuihin Hakassa. Myös Fulham-yhteistyö oli hienoa, Wayne Brown tuli sitä kautta. Meille tarjottiin myös Chris Smallingia, joka ei ollut silloin merkittävästi teknisempi kuin meidän pakkimme. Ei ensin otettu häntä. Soitin sitten vielä perään, mutta ei enää saatu häntä, Casagrande paljastaa.
Kauden alku oli nihkeä. Avausvoittoa saatiin odotella viidennelle kierrokselle asti, kun Tampere United kaatui Ratinassa 2–0 Brownin ja tanskalaiskärki Christian Andreasenin maaleilla. TPS oli lähtötelineissä vielä kesäkuun alussa, mutta tulppa irtosi Kuopiossa. Sitten menoa ei pysäyttänytkään mikään. Andreasenin vuokrasopimus loppui kuitenkin heinäkuussa ja se otti Rautiaista rankasti päähän.
– Minulle sanottiin, että se lähti gimmafrendinsä kanssa etelään. Se varmaan pamputtaa muijaansa jossain Mallorcalla. Meillä on helpot kaksi seuraavaa peliä, pitääkö niitä edes pelata? Menemme Valkeakoskelle ja sitten tulee aina helppo Klubi Turkuun, Rautiainen tykitti, ja toimittajilla oli hauskaa.
TPS jyräsi Hakan yli lukemin 3–0. Ennen HJK-peliä aisti, että nyt on pelissä paljon panosta. Yli 7000 katsojaa todisti Kupittaalla Klubin taukojohtoa. Toisella jaksolla TPS painoi kaasua ja Ääritalo takoi tasoituksen 86. minuutilla. Voittomaali jäi vain senteistä kiinni.
Seuraavasta TPS:n kotimatsista kehkeytyi legendaarinen spektaakkeli. TPS hallitsi TamU-peliä täysin ja pääsi jauhamaan viimeiset puoli tuntia ylivoimalla. Wusu tempaistiin lisäajalla nurin ja Brown niittasi pilkun sisään. Koko jalkapalloileva Suomi seurasi tv-lähetyksen kautta, kun Rautiainen konttasi pitkin kentän reunaa ja karkasi pelaajatunneliin ”vähän nitroja ottamaan”.
Kaikki spektaakkelin tunnusmerkit täytti myös kauden toinen paikallismatsi, joka oli vuoden urheilutapahtuma Turussa. TPS-kannattajat olivat virittäneet koko päätykatsomon peittäneen ”TÄÄ KAUPUNKI ON MUSTAVALKOINEN” -tifon, ja sillä teemalla mentiin päätyyn asti. TPS:n vuodelta 1968 peräisin ollut yleisöennätys meni rikki, kun Veritas Stadionin täytti 9089 katsojaa. TPS hallitsi myös itse peliä mielin määrin ja voitti 2–0.
– Olen aikaisemmin pitänyt Stadia Suomen ykkösfutiskaupunkina, mutta nyt on pakko vetää vähän sanoja takaisin, vaikuttunut Rautiainen sai sanottua.
TKOMV – TPS-kannattajien upea tifo nähtiin vuoden 2009 kotiderbyssä, jota oli seuraamassa 9089 katsojaa.
Yli neljä kuukautta jatkunut tappioton putki katkesi kuitenkin Pietarsaaressa. TPS taisteli silti edelleen mestaruudesta Hongan ja HJK:n kanssa. Klubi pääsi päätöskierrokselle kolmen pinnan karkumatkalta, joten TPS ja Honka pelasivat Kupittaalla käytännössä hopeasta. Kun tuloksena oli maaliton tasapeli, TPS:n oli tyytyminen pronssiin.
– Mestaruus jäi Pietarsaaren punaisen kortin ja Maarianhaminan-reissun pienen matkustushäiriön päähän. Se oli ihan yhtä lähellä kuin silloin Suhosen ”Hesen” johdolla vuonna 1989. Kausi oli todella värikäs, mutta myös urheilullisesti hieno. Ja se tehtiin pelaamalla jalkapalloa. Jos Tommy Lindholmin aikana sai käydä lajin peruskoulun, niin Pasin kanssa sai siihen vielä lukion päälle. Siinä olivat ne hetket, kun minulla oli parhaat saumat Suomen mestaruuteen, Rajamäki toteaa.
– Sitä kautta 2009 kelpaa kyllä muistella. Oli huikea kotiderby ja TamU-klassikko. Viimeisen ottelun tauolla oltiin vielä kiinni mestaruudessa. Olihan se ihan fantastisen hieno vuosi, olisimme vaan ansainneet vielä sen kruunun, Marco Casagrande harmittelee.
Kaudet 2007–2009 olivat Tepsissä nimekkäiden valmentajien aikakautta: Paatelainen, Kuusela, Rautinen. Palloseura tavoitteli Suomen mestaruutta erittäin päämäärätietoisesti. Satsaukset olivat joka sektorilla huippuluokkaa ja yleisö tykkäsi.
– Olivathan ne valmentajat kovia nimiä kaikki. Niinä kausina vedettiin myös eniten yleisöä koko Suomessa. Katsojatutkimuksen mukaan aika iso osa tuli Southwest United -seuroista (16 lounaissuomalaisen jalkapalloseuran yhteistyöhanke). Sillä reseptillä täytettiin ne pelit, jotka olivat muuten hiljaisempia, Petri Jakonen kertoo.
– Niinä vuosina koko turkulainen futis oli huipulla ja seurojen taloudet olivat kunnossa. Tepsissä oli Mixu ja Pasi ja sen jälkeen sitten tuli vielä Rapa. Tuli sellainen olo, että oltiin palattu takaisin huipulle ja oli taas mahdollisuus voittaa jotain, Pauno Kymäläinen tiivistää.
– Muistan hyvin kuitenkin myös sen, kun Sairasen Seppo soitti eräänä aamuna aikaisin, hän harvemmin soitteli minulle. Hän kehotti olemaan todella tarkkana uusien sopimusten kanssa, koska maailma oli muuttumassa. Siinä tuli pankkikriisin ensimmäiset isot ennusmerkit, Casagrande toteaa vakavana.
Kasper Hämäläinen – vaikeuksien kautta voittoon
Kasper Hämäläinen pelasi ensimmäisen liigaottelunsa TPS-paidassa syyskuussa 2003. Vastassa oli Pasi Rautiaisen valmentama Jokerit. Niin Palloseura kuin Hämäläinenkin tekivät väistämätöntä tuloa Suomen huipulle. Kauden 2004 puolella astui kuitenkin kohtalo peliin. Hämäläisen sääriluu murtui Kotkassa toukokuun lopulla. Alkoi pitkä ja raastava kuntoutumisjakso, jonka jälkeen Hämäläinen palasi pelikentille vasta kaudella 2006.
– Sitä ei niin nuorena vielä ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin ajateltuna se vaikutti paljon minun persoonaani. Tuli tietynlainen shokki. Yritin liikaa ja turhauduin. Sieltä kuopasta oli vaikea nousta ylös, Hämäläinen myöntää.
Mutta niin vain Hämäläinen nousi. Kauden 2006 päätöskierroksella syntyi maali. Kaudella 2007 hän saavutti TPS:n runkopelaajana pronssia. Kausi 2008 taas oli koko joukkueelle pettymys. Sitten joukkueen valmennusvastuun otti Pasi Rautiaisen, joka sai avukseen Marko Rajamäen.
– Pasi halusi tietää kaiken Kapesta. Kerroin, että hän on aivan loistava pelaaja, mutta hänet pitää saada kuntoon, Rajamäki muistaa.
Alkoi armoton kuntokuuri. Joukkueen fysiikkavalmentajana oli ammattimies, Mika Lehtimäki.
– Jalkapallo jäi pienempään rooliin, vedettiin ennen kauden alkua punttia ja juostiin. Olin kaudella 2009 koko urani parhaimmassa fyysisessä kunnossa, Hämäläinen painottaa.
TPS:llä oli tasan yksi päämäärä; Suomen mestaruus 34 vuoden tauon jälkeen. Unelma mureni lopulta yhteen Jaro-tappioon.
– Koko kausi oli todella jännittävä ja värikäs, media pyöri ympärillä ja kaikissa peleissä oli armottomat panokset. Oli saumat kultaan asti, mutta tietynlainen päättäväisyys siitä ehkä jäi lopulta puuttumaan, Hämäläinen arvelee.
Hämäläiselle napakymppikausi tiesi kuitenkin nousua suurempiin ympyröihin. Hän siirtyi Djurgårdeniin ja nousi Huuhkajien vakiomieheksi. Ruotsista tie jatkui Puolaan. Lech Poznanissa ja Legia Varsovassa tuli mainetta ja kunniaa, mestaruuksia ja maaleja.
Heinäkuussa 2021 Hämäläinen palasi takaisin Turkuun Tshekistä. Hän allekirjoitti 2,5 vuoden sopimuksen Palloseuran kanssa. Hän vertailee asemaansa huippuvalmentaja Simo Valakariin, joka pelasi uransa viimeisen kauden TPS:ssä juuri 2009.
– Simo toi aina positiivista energiaa joukkueeseen. Haluaisin olla TPS:n nuorille pelaajille samanlainen malli, ja samalla myös koko joukkueen vastuunkantaja, Tepsin riveissä myös kaudella 2023 jatkava Hämäläinen muotoilee.
17-vuotias Kasper Hämäläinen TPS-paidassa. Komealla kansainvälisellä urallaan Kappe pelasi 63 A-maaottelua.
Lukas Hradecky – rento ja nöyrä Vuoden urheilija
Huuhkajien ykkösmaalivahti Lukas ”Luke” Hradecky on kulkenut pitkän tien Runosmäen kotilähiöstä Saksan Bundesliiga-seura Bayer Leverkusenin tolppien väliin ja Suomen parhaaksi urheilijaksi. Lukas syntyi vuonna 1989 entisen Tshekkoslovakian Bratislavassa, mutta hän varttui Suomen Turussa. Vladimir-isä siirtyi vuonna 1991 Suomeen lentopalloilemaan ja Brigita-äiti ja Lukas-poika seurasivat tietysti perässä. Sille tielle perhe myös jäi. Luken pikkuveljet, Tomas ja Matej, ovat myös Veikkausliiga-tason jalkapalloilijoita. Matej toimi TPS:n kapteenina Ykkösen kaudella 2015 ja Tomas pelasi ensimmäiset ottelunsa raitapaitojen edustuksessa kaudella 2019.
– Olen myöhemmin ruvennut miettimään, että miten vanhemmat ovat selvinneet ja oppineet suomen kielen. Pakko antaa isot propsit. En ilman perhettä olisi nyt tässä, missä olen. Kaikki kolme veljestä on kuskattu treeneihin ja kaikin puolin on tuettu, Lukas Hradecky kiittelee.
– On tavallaan kohtaloa, että me kaikki valitsimme jalkapallon lajiksi. Olosuhteet veivät siihen suuntaan, futista oli helpointa harrastaa. Ei kolmilapsisella perheellä olisi ollut mitään jakoa pelata lätkää, ei ainakaan meillä, hän painottaa.
Luke nousi nuorena poikana kaudella 2008 TPS:n edustusjoukkueeseen, mutta joukkueessa oli kaksi muutakin huippuveskaria, Jukka Lehtovaara ja Henrik Moisander. Hradecky lähtikin talvella 2009 rohkeasti Tanskan Esbjergiin. Hän nousi sitkeällä työllä seuran ykkösveskariksi kaudella 2011–2012. Paikallinen suurseura Brøndby naarasi hänet riveihinsä kesällä 2013.
Elokuussa 2015 Hradecky otti taas sopivan askeleen ja jatkoi saksalaisen Eintracht Frankfurtin riveihin. Hän voitti seurassa Saksan Cupin kaudella 2017–2018. Seuraava siirto oli Leverkusen kesällä 2018 ja hän on ehtinyt pelata seuran riveissä jo Eurooppa-liigaa ja Mestarien liigaa. Hradecky valittiin Bundesliigan parhaaksi maalivahdiksi keväällä 2018 ja se on kova meriitti se.
Huuhkajien ykköseksi hän kipusi syksyllä 2014, eikä ole sen jälkeen paikastaan luopunut. Suomi voitti Hradeckyn johdolla Kansojen liigan syksyllä 2018 ja nousi vuoden 2019 EM-karsinoissa lohkokakkoseksi ja kautta aikain ensimmäistä kertaa arvokisoihin. Suomen historiallinen EM-lopputurnauspaikka sinetöityi Liechtensteinia vastaan 15.11.2019.
Hradecky on hurmannut kaikki suomalaiset rentoudellaan ja ystävällisyydellään, mutta samalla myös nöyryydellään. Lähtökohtia ei ole unohdettu silloinkaan, kun on juhlan paikka.
– Meillä oli EM-kisapaikan varmistuttua kabinetti varattuna ja sinne sai tulla ensin perheenjäsenet. Sitten kaveritkin pääsivät mukaan, siellä oli aika iso osa porukasta turkulaisia, hän naurahtaa.
Suomi saalisti EM-turnauksessa kesäkuussa 2021 kaikkien aikojen ensimmäinen arvokisavoittonsa, kun Tanska kaatui Kööpenhaminassa 1–0. Sitä ennen Lukas Hradecky oli jo valittu vuoden 2020 koko Suomen parhaaksi urheilijaksi. Kautta aikain ensimmäisenä tepsiläisenä.
Luke valittiin vuoden 2021 Vuoden turkulaiseksi. Vuoden turkulaisen palkitsemistilaisuus järjestettiin kesällä 2022 Lukaksen kotikonnuilla Runosmäessä. Runosmäen kentällä järjestettiin lämminhenkinen juhlatilaisuus, johon saapui satamäärin pikkufaneja jonottamaan Luken nimmaria, ja sellaisen tähtimaalivahti myös jokaiselle kirjoitti.
Lukas Hradeckyn valintaa Vuoden turkulaiseksi juhlittiin kesällä 2022. TPS-juniorit pääsivät laukomaan maajoukkueen ykkösmaalivahdille rankkareita ja poseeraamaan yhteiskuvassa Luken kanssa.
Teksti on lainattu Heikki Möttösen, Markku Jokisipilän ja Jussi Leppäsyrjän kirjoittamasta TPS:n 100-vuotishistoriikista Mustavalkoinen vuosisata – Turun Palloseura 1922–2022.
100 vuotta Tepsiä -juttusarja:
1920-luku: TPS:n perustaminen ja ensimmäinen mestaruus
1930-luku: Vauhtia alemmalta sarjatasolta ja paluu Suomen mestariksi talvisotavuonna
1940-luku: Hienoja saavutuksia sodan aikana ja sen jälkeen
1950-luku: Vajaan vuosikymmenen vuoristorata
1960-luku: Kaikkien aikojen TPS-peli siivitti mustavalkoiset mestaruuteen
1970-luku: Kultainen vuosikymmen
1980-luku: Kaikkien aikojen suomalainen jymypaukku Euroopan futiskentillä
