100 vuotta Tepsiä: 1930-luku – vauhtia alemmalta sarjatasolta ja paluu Suomen mestariksi talvisotavuonna

25.05.2022 15:45

Sata vuotta Tepsiä -juttusarjassa käydään läpi Turun Palloseuran historiaa vuosikymmen kerrallaan. Tepsin hienon satavuotisen historian juhlinta huipentuu TPS Jalkapallon osalta lauantaina 18. kesäkuuta pelattavaan otteluun TPS – KPV. Liput juhlapeliin voit ostaa Tiketin sivuilta.

Vuonna 1929 pelattiin viimeinen cup-muotoinen mestaruusturnaus. Mestaruutta puolustaneen Turun Palloseuran tie nousi tuolloin pystyyn välierävaiheessa. Suomen Palloliitto siirtyi kaudeksi 1930 muualta Euroopasta tuttuun sarjamuotoiseen järjestelmään. Pelimäärät lisääntyivät ja jatkossa piti selvittää myös nousijat ja putoajat.

Kautta aikain ensimmäinen sarjamuotoinen pääsarja kulki alkuun ”A-sarjan” ja ”Suomen sarjan” nimellä. Kahdeksan joukkueen sarjaan pääsivät HIFK, HPS, KIF sekä Stjärnan Helsingistä ja muualta Suomesta TPS, ÅIFK, VPS ja Viipurin Reipas. Huomion arvoista on, että HJK jäi kokonaan rannalle.

TPS osoitti nopeasti, että se pärjäsi myös sarjajärjestelmässä. Se veti seitsemän ottelun sarjan läpi vain kahden tasapelin rasittamana. Samaan pistemäärään ylsi myös HIFK, joten uusintaottelu mestaruudesta oli taas edessä. HIFK tavoitteli edelleen ensimmäistä mestaruuttaan, vaikka se oli kuulunut suomalaiseen jalkapalloeliittiin jo vuosia. Ja sen se vihdoinkin myös sai kaatamalla TPS:n 4–1. TPS korjasi jo neljännen kerran SM-hopeat.

Vuonna 1930 Turku sai ensimmäisen nurmikenttänsä, kun TPS ja ÅIFK korkkasivat Urheilupuiston yläkentän elokuussa 1930. Kaudella 1930 ensimmäiset pelinsä Tepsissä pelasi sivutuen paikalla Vieno Viekki. Viekki pelasi lopulta komean, vuoteen 1945 asti kestäneen uran Tepsissä. Otteluja hänelle kirjattiin TPS-paidassa yhteensä 234.

Vuosina 1932 ja 1933 Palloseura sijoittui neljänneksi, mutta ilmassa oli jo taantumisen merkkejä.

– Vuoden 1934 putoaminen oli siihen mennessä koko seurahistorian heikoin kausi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Urheiluliitto ja Riento olivat tehneet paluun jalkapallon pariin paria vuotta aikaisemmin. Molemmat seurat olivat pysyneet pois markkinoilta juuri sen lupaamansa kymmenen vuotta. TPS nousi kuitenkin takaisin jo kauden 1935 päätteeksi ja alkoi rakentamaan uutta sotavuosien menestystarinaa, kertoo Heikki Mäki, joka on seurannut TPS:ää aitiopaikalta vuosikymmenten ajan fanina, urheilutoimittajana ja seuran tiedottajana.

Putoamiskaudella 1934 TPS:n riveihin liittyi vasta 16-vuotias Veikko Asikainen, josta tuli TPS:n tulevien vuosien johtohahmo ja myöhemmin Valkeakosken Hakan suuruuden vuosien rakentaja. Vastaavasti kauteen 1934 päättyi myös erään uranuurtajan peliura. Yrjö Tuomi oli mukana TPS:ssä alusta alkaen ja hän sai seuransa ensimmäisenä pelaajana 200 ottelua täyteen. Luotettavalle tukimiehelle luovutettiin näin seurahistorian ensimmäinen kultamerkki. Tuomi sai 200 ottelua täyteen samalla, kun seura pelasi vasta koko historiansa 215:nnen ottelunsa.

– TPS:n henki muodostui harjoituksissa ja kentällä niin vahvaksi, että se piti tiukoissakin tilanteissa. Pelaajat liikkuivat aina yhdessä. Iltoja vietettiin myös shakkia pelaten ja biljardisalilla. Valmennus oli lähes kokonaan omatoimista. Harjoitukset alkoivat keväällä, kun lumet lähtivät. Pelimatkat tehtiin aina junalla. Esimerkiksi Viipuriin saatiin 30 markan päiväraha, joka riitti juuri ja juuri kolmeen ateriaan. Joukkueen kapteenit, ensin Yrjö Suontausta ja sitten Ilmari Oksanen, hoitivat kaikki matkalippu- ja majoitusasiat, Tuomi kuvaili joukkueen silloista arkea.

Kaudella 1935 Turun Palloseurassa jouduttiin pohtimaan ensimmäistä kertaa sarjanousuun liittyvää problematiikkaa. Siihenkin aikaan tie ylöspäin oli mutkikas ja hankala. Edessä oli useita otteluita, joita ei ollut varaa hävitä. Sen ajan TPS aloitti kiipeämisen karsintaotteluilla Urheiluliittoa ja Rientoa vastaan, voittamalla molemmat joukkueet kahdesti. Viimeinen etappi oli Itä- ja Suomen parhaiden joukkueiden yhteinen B-sarja. TPS voitti kaikki ottelunsa ja palasi tyylillä vuoden 1936 Mestaruussarjaan.

TPS:lle paluu Mestaruussarjaan oli alkuun haastava, mutta joukkue nosti tasoaan loppukaudesta 1936 ja loppujen lopuksi pronssi jäi kimaltelemaan ainoastaan kahden pinnan päähän.

Kaudella 1937 TPS sijoittui toisen kerran peräkkäin Mestaruussarjassa kuudenneksi. TPS:n kokoonpanoon ilmestyi täysin uutena pelaajana vuonna 1937 Tauno Aitio, joka isännöi siitä eteenpäin vaativaa keskustuen tonttia yhteensä 268 pelin verran. Uusia tulokkaita olivat myös Hongan veljekset, Anton ja Akseli.

Ensimmäinen sarjamuotoinen Suomen mestaruus

Vuonna 1938 TPS palasi takaisin valtakunnan huipulle neljä vuotta kestäneen lamakautensa jäljiltä. Koko sarja oli äärimmäisen tasainen ja syksyllä käytiin kovaa taistelua kärkisijoista. Loppujen lopuksi HJK karkasi neljän pisteen karkumatkalle, mutta TPS palasi mitalijoukkueeksi maalieron turvin, väri oli hopeinen.

Mitaleita oli tuohon aikaan kuitenkin rajattu määrä ja asiasta syntyi TPS-leirissä pieni pulma. Viljo Vahtera pelasi kauden aikana seitsemän ottelua ja samaan pelimäärään ylsi myös seuran uusi vahvistus Urho Teräs. Kovana maalintekijänä tunnettu Teräs sai pelilupansa kuntoon vasta keskikesällä, koska hänen edellinen seuransa TuUL asetti hänet karanteeniin. Seurajohto päätti lopulta antaa viimeisen mitalin pelaajauraansa lopettamassa olleelle Vahteralle, mikä olikin varmasti oikeudenmukainen ratkaisu.

– Seurajohto perusteli valintaansa myös sillä, että kyllä ”Urtsi” ehtii niitä mitaleita voittamaan vielä myöhemminkin. Oikeassa olivat, voittihan Teräs TPS:n paidassa myöhemmin muun muassa kolme Suomen mestaruutta, Heikki Mäki naurahtaa.

– Ihan ensimmäiset muistikuvani seurasta ja joukkueesta ovat Urheilupuiston vanhasta katsomosta kesältä 1939. Muistan, kun joukkueiden pelaajat tulivat katsomon keskiaukosta kentälle. Sieltä tuli kentälle Oksasen Immaa ja Lehtisen Latia. Seuran kakkosjoukkueessa pelannut raitiovaununkuljettaja Eero Litokorpi piti siihen aikaan Tepsin huutosakkia. Silloin ne kannustushuudot menivät aina jotenkin tilanteen mukaan. Teräs on Turun Tankki, taaskin maalin meille hankki ja sitä rataa. Ja se kaikki oli pikkupojan mielestä ihan ihmeellistä, Mäki muistaa vieläkin.

TPS:n ensimmäisen puheenjohtajan Uuno Mäen poika Heikki Mäki oli tuona kesänä 8-vuotias pikkupoika. Joulukuun 10. päivänä 2020 kunnioitettavan 90 vuoden merkkipaalun saavuttanut Mäki on nähnyt paikan päällä TPS:n edustusjoukkueen otteluita peräti kymmenellä eri vuosikymmenellä.

Vuonna 1939 TPS:llä oli kaikki saumat ensimmäiseen sarjamuotoiseen Suomen mestaruuteensa. Kun mestaruussarja pyörähti käyntiin keväällä 1939, ei tietenkään vielä tiedetty, millaisissa tunnelmissa 1940-luvun puolelle lopulta siirryttäisiin. Jotakin toki osattiin ehkä aavistella. TPS lähti tuohon vuoteen joka tapauksessa täynnä itseluottamusta. Edelliskauden hopeamitaleista oli jäänyt hyvä maku suuhun. Joukkuetta valmensi myös ensimmäinen oikea valmentaja, Juuso Lampila.

– Lampila oli alun perin Suomen Palloliiton jääpallomaajoukkueen valmentaja ja jäi opettajaksi Turkuun. Hän oli sotilasarvoltaan kapteeni ja se heijastui kaikkeen hänen toimintaansa, Heikki Mäki tarkentaa.

Kausi 1939 starttasi kolmella voitolla ja makein päänahka tuli HJK:lta Helsingistä. Kun kevätkierros saatiin päätökseen, komeili TPS jo keulapaikalla. Myös syyskierros lähti käyntiin voitokkaasti, mutta pikkuhiljaa urheiluväen huomio kiinnittyi vakavampiin asioihin. Toinen maailmansota syttyi syyskuun alussa ja myös Suomen yllä leijui vakavia turvallisuusuhkia. 8. lokakuuta pelattiin Vaasassa vielä VPS:n ja TPS:n välinen ottelu, joka päättyi tasan 2–2.

– TPS:n pelaajista Tauno Aitio, Veikko Asikainen ja Jussi Valtonen oli jo siinä vaiheessa kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Heti sen jälkeen kaikki sarjat keskeytettiin, eikä uusi sarjoja enää aloitettu vuoden 1939 puolella, Mäki muistelee.

Talvisota alkoi 30. marraskuuta ja urheiluasioihin palattiin vasta seuraavan vuoden puolella. Kun seuraava kevät lopulta koitti, saatiin maahan helpottava, mutta katkera rauha 13.3.1940. Suomen Palloliitto palaili hiljalleen myös arkeen ja piti oman edustajainkokouksensa 28. huhtikuuta. Se päätyi kokouksessaan urheilullisesti oikeaan ratkaisuun ja julisti Turun Palloseuran vuoden 1939 Suomen mestariksi.

– Päätös oli täysin oikeudenmukainen, koska TPS johti sarjaa kahdella pisteellä ennen sarjan keskeytystä. TPS:llä oli siinä vaiheessa koossa 20 pistettä ja jäljellä oli enää kaksi ottelua. Ja TPS:n toinen jäljelle jäänyt vastustaja oli sarjajumbo Viipurin Reipas. Sarjakakkonen HJK oli taas kaksi pistettä jäljessä, mutta sillä oli pelaamatta enää yksi ottelu. Vuodesta 1930 pelatun sarjamuotoisen sarjan kaikki mestaruudet olivat menneet Helsinkiin, joten olihan tällä mestaruudella todella iso merkitys Tepsille, Mäki painottaa.

Kuvassa jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1939 voittanut Turun Palloseuran joukkue. TPS vastaanotti välirauhan aikaan keväällä 1940 Ilves-patsaan ja kultamitalit vuoden 1939 mestaruudesta. Mestaruuspatsasta pitelee seuran puheenjohtaja Uuno Mäki. Mestaripelaajat vasemmalta: Reino Helle, Paavo Heinonen, Vieno Viekki, Akseli Honka, Veikko Asikainen, Olavi Valtonen, Tauno Aitio, Anton Honka, Urho Teräs, Armas Palmroos ja Lauri Lehtinen. Kapteeni Ilmari Oksanen ei päässyt valokuvaan.

Lauri Lehtinen – hyvä kynä ja tarkka talousvainu

Lauri ”Lati” Lehtinen (1909–1991) oli kotoisin Pakkarinmäen kulmilta, jossa hän aloitti jalkapallon pelaamisen jo koulupoikana. 1920-luvun alkupuolella syntyi poikaseura Veistämöntorin Palloilijat, johon kuului Laurin lisäksi myös muita tulevia TPS-pelaajia, kuten Hongan veljekset, Akseli ja Anton. Tuohon aikaan urheiltiin paljon muutakin ja Lehtisenkin suurin mielenkiinto oli vielä yleisurheilussa. Jalkapallo palasi kuvioihin vähän kuin sattumalta TPS:n kolmosjoukkueen kautta vuonna 1927. Vuoden 1928 mestarijoukkueeseen hän liittyi välierävaiheessa tullessaan paikkaamaan loukkaantunutta Untamo Kulmalaa.

Siitä urkenikin sitten huima pelaajaura, joka jatkui aina vuoteen 1948 asti. Kolminkertainen Suomen mestari Lehtinen viimeisteli peräti 99 maalia SM-sarjassa ja oli seuran tilastoykkönen aina 1970-luvulle asti. Hän pelasi myös kahdeksan A-maaottelua, joissa kirkkain kruunu oli knallitemppu Ruotsin verkkoon heinäkuussa 1930. Hän piti TPS:n vuoden 1939 mestarijoukkuetta kovimpana ryhmänä, jossa hän pelasi.

– Muitakin hyviä joukkueita oli, mutta Juuso Lampilan valmennus teki siitä kaikilta osin saumattoman ja vahvan mestarijoukkueen, Lati on muistellut.

Hän toimi pelaamisen ohella TPS:n seurasihteerinä vuosina 1931–1948 ja sen jälkeen vielä puheenjohtajana vuosina 1949–1950. Ekonomi ja tilintarkastaja Lehtinen oli tiukka talousmies ja hän tarkisti myös TPS:n tilejä aina 1970-luvulle asti.

Lehtinen tunnettiin myös Uuden Auran urheilutoimittajana, joka sai Paavo Nurmen avautumaan vuoden 1933 Kalevan kisojen yhteydessä. Nurmi oli saanut vuonna 1932 ammattilaistuomion, eikä hän suostunut puhumaan pääkaupungin toimittajille lainkaan. Lehtisen turkulaisuus ja yleisurheilutausta auttoivat ja Nurmen kielenkantimet avautuivat. Lopputuloksena oli etusivun juttu Suomen kaikkien aikojen parhaasta urheilijasta. Lehtisen käyttämä nimimerkki oli ”Pallo”.

Aikakauden tepsiläiset Kunniagalleriassa

TPS Jalkapallon Kunniagallerian ensimmäiset jäsenet nimettiin vuonna 2019. Esittelimme 1920-lukua käsittelevässä historiajutussa Kunniagallerian viisi ensimmäistä jäsentä: Uuno Mäen, Yrjö Suontaustan, Helge Aallon, Ilmari Oksasen ja Lauri Lehtisen. Aiemmin mainittujen lisäksi ansiokkaan panoksensa Tepsille 1930-luvulla antoivat seuraavat herrat:

Jäsen nro 6: Vieno Viekki (5.9.1909 – 13.6.1957)

Vieno Vigilant, myöhemmin Vieno Viekki, pelasi TPS:n luottomiehenä kausina 1930–1945 yhteensä 234 ottelua. Hän voitti jalkapallon Suomen mestaruuden TPS:ssä vuosina 1939 ja 1941. Viekki toimi Turun Palloseurassa pitkään eri rooleissa myös pelaajauransa jälkeen. 

Jäsen nro 7: Urho Teräs (7.7.1915 – 8.8.1990)

Urho Teräs pelasi TPS:ssä vuosina 1938–1954 yhteensä 284 ottelua. Hän voitti jalkapallon Suomen mestaruudet Tepsissä vuosina 1939, 1941 ja 1949. Teräs viimeisteli 89 SM-sarjamaalia ja pelasi 11 A-maaottelua. Teräs voitti myös käsipallon SM-kullan vuonna 1944. Hän kuului TPS:n johtokuntaan vuodesta 1944 lähtien peräti 27 vuotta. Teräs oli Turun Palloseuran merkittävä taloudellinen tukija ja hän olikin suuressa roolissa, kun seura hankki Ruissalon Leppäniemen tilan. Teräs teki pitkän uran yrittäjänä. 

Jäsen nro 8: Tauno Aitio (17.9.1917 – 30.9.1996)

Tauno Aitio oli Tepsin edustusjoukkueen runkopelaaja peräti 17 kautta vuosina 1936–1952, toimien seitsemän kautta myös joukkueen kapteenina. Hän voitti Turun Palloseurassa kolme jalkapallon SM-kultaa vuosina 1939, 1941 ja 1949. Aitio toimi myös neljä vuotta seuran johtokunnassa. Hän voitti käsipallon SM-kullan vuonna 1944.

Jäsen nro 9: Veikko Asikainen (18.4.1918 – 14.6.2002)

Veikko Asikainen pelasi TPS:n edustusjoukkueessa 193 ottelua vuosina 1934–1946. Asikainen voitti Tepsissä jalkapallon Suomen mestaruuden 1939 ja 1941. Hän pelasi Suomen maajoukkueessa 56 ottelua ja toimi Suomen maajoukkueen kapteenina Helsingin olympialaisissa vuonna 1952. Asikainen nimettiin Suomen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 1996. Käsipallon Suomen mestari vuodelta 1944. 

Jäsen nro 10: Keijo Kihlman (31.5.1920 – 2.5.2007)

Keijo Kihlman pelasi TPS:n edustusjoukkueessa vuosina 1939–1954 yhteensä 189 ottelua. "Kippari" voitti jalkapallon Suomen mestaruudet Tepsissä vuosina 1941 ja 1949. Kihlman voitti SM-sarjan maalikuninkuuden vuonna 1946. Hän toimi myös seuran johtokunnassa kolme vuotta. Lisäksi Kihlman voitti käsipallon Suomen mestaruuden 1944.


Teksti on lainattu Heikki Möttösen, Markku Jokisipilän ja Jussi Leppäsyrjän kirjoittamasta TPS:n 100-vuotishistoriikista Mustavalkoinen vuosisata – Turun Palloseura 1922–2022.

100 vuotta Tepsiä -juttusarja: