Ilves jälleen maalin verran Tepsiä parempi Tammelassa

Valokuva: Tiina Pirilä.

Kun Ilves ja TPS runsaat kaksi viikkoa sitten kohtasivat Tampereella Suomen Cupin merkeissä, veivät tamperelaiset pidemmän korren niukasti 1–0. Lukemat tulostaululla pysyivät samoina, kun joukkueet kohtasivat uudelleen Veikkausliigan jalkapallopäivän kierroksella.

Historian neljättä kansallista jalkapallopäivää juhlistettiin Veikkausliigassa täydellä kuuden ottelun kierroksella. TPS reissasi Tampereelle Ilveksen vieraaksi matkassaan yli 200 mustavalkoista kannattajaa, jotka pitivät ansiokkaasti ääntä lehtereillä läpi pelin.

Ennen pelin alkua päästiin todistamaan komeaa juhlaseremoniaa, kun molempien joukkueiden avauskokoonpanon pelaajat astelivat kentälle futishuivit kaulassa. TPS-pelaajien alkuseremonioissa käyttämät mustavalkoiset futishuivit tuottivat iloa myös nuorille jalkapallojunioreille, sillä Tampereelle turnaukseen matkanneen Tepsin juniorijoukkueen pelaajat saivat itselleen muistoksi edustuspelaajien seremonioissa käyttämät huivit.

Muutakin erityistä päivän otteluun sisältyi. Veikkausliigassa nimittäin otettiin tämän päivän kierroksella käyttöön tukku peliä nopeuttavia sääntöuudistuksia. Näihin sisältyy muun muassa niin sanottu viiden sekunnin sääntö maalipotkuissa ja rajaheitoissa sekä kentältä pois vaihdetun pelaajan velvollisuus jättää kenttä kymmenen sekunnin kuluessa vaihtotaulun nostamisesta.

Sitten itse asiaan. Ilveksen ja Tepsin välisen Veikkausliiga-ottelun avauspuoliaika ei tarjonnut maaleja, mutta yhden koko kauden huikeimmista torjunnoista kylläkin. Ilveksellä oli todellinen tuhannen taalan paikka siirtyä ottelussa johtoon, kun Maksin Stjopin pääsi karkaamaan puolesta kentästä yksin läpi. Vastassa oli vain TPS-maalivahti Elmo Henriksson, mutta niin vain Henriksson onnistui liki mahdottomalta näyttäneessä tehtävässä ja venyi torjuntaan.

Avausjaksolla Ilves pääsi laukomaan kaikkiaan neljästi kohti Henrikssonin maalia. Vierasjoukkue TPS puolestaan laukoi kolmesti kohti Faris Krkalicin vartioimaa kotijoukkueen veräjää. Avausnelivitosen ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät lopulta TPS:n Luke Ivanovicin pelin alkuminuuteilla taklaustilanteesta saama keltainen kortti sekä vieraiden yksi pelaajavaihto. Marius Könkkölä joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi runsaan 20 minuutin pelin jälkeen ja hänen paikkansa viheriöllä otti Samuel Anini Junior.

TPS ei päivän kamppailussa päässyt juurikaan huippuvaarallisille maalintekotonteille. Loukkaantuneena sivussa olevan ykköskärki Theodoros Tsirigotisin poissaolo näkyi, ja iltapuhdetta hankaloitti entisestään kuljetuksillaan tilanteita luovan Könkkölän tippuminen riveistä pelin alkupuolella.

Toisen puolikkaan alussa TPS sai luotua tilanteen vapaapotkusta, mutta harmittavasti Matej Hradecky ei saanut aivan puhdasta osumaa palloon ja Krkalic Ilves-maalilla selvitti tilanteen. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Hradecky oli avainroolissa toisessa päässä kenttää estämässä Ilveksen johtomaalia syntymästä.

Huippukautta pelaavan TPS-maalivahti Henrikssonin ohittamiseen vaadittiin lopulta tänään täydellinen volleylaukaus yläkulmaan. Ilves-kapteeni Jardell Kangan lapikkaasta irtosi runsas kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua veto, jota Tampereella kelaillaan nauhalta vielä vuosienkin päästä. Näin loppulukemat Tammelan Stadionilla kirjattiin tänään Ilvekselle 1–0.

– Kova tappio, mutta ei auta selitellä. Vastustaja pelasi pari päivää sitten ja halusimme käyttää meidän tuoreempia energiavarastoja eduksemme, erityisesti ensimmäisellä jaksolla. Tämä oli kova ja kilpailullinen Veikkausliiga-ottelu. Tunnelma oli loistava, siitä kiitos kannattajille, jotka saapuivat paikalle tänään. Meillä on sarjan parhaat kannattajat, jotka ovat tukenamme, voitimme me tai hävisimme. Voittamisesta tässä kuitenkin on loppuviimein kyse, ja tänään sen suhteen täytyy onnitella Ilvestä. Me jatkamme tästä eteenpäin keskittymään keskiviikon KuPS-kotipeliin, kommentoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol.

Ennen juhannusta TPS nähdään vielä kertaalleen tositoimissa kotiyleisön edessä, kun turkulaisjoukkue kohtaa hallitsevan Suomen mestarin Kuopion Palloseuran keskiviikkona 17.6. kello 18.00 Veritas Stadionilla. Liput peliin voit ostaa ennakkoon edullisemmin Lippu.fin verkkokaupasta.

Lopputulos:

Ilves–TPS 1–0 (0–0)

Ottelun maalit:

78 min 1–0 Jardell Kanga

TPS:n kokoonpano:

Elmo Henriksson (MV)
Oscar Häggström
Luke Ivanovic (58 min Miika Kauppila)
Marius Könkkölä (21 min Samuel Anini Jr., 77 min Tomi Väkiparta)
Elmer Vauhkonen (77 min Nikolas Talo)
Matej Hradecky
Atte Sihvonen (C)
Timo Zaal
Lasse Ikonen (58 min Pau Juvanteny)
Albijon Muzaci
Tobias Karkulowski

Erotuomari: Amir Hajizadeh

Pelipaikka: Tammelan Stadion, Tampere

Yleisömäärä: 4137

Sää: 18°, pilvistä ja sadetta

Seuraava ottelu: Ke 17.6. klo 18.00 TPS–KuPS, Veritas Stadion.

Kooste

Lehdistötilaisuus

Lisää uutisia