Hollannin pääsarjasta ja nuorisomaajoukkueesta kokemusta kartuttanut Timo Zaal TPS:n keskikentälle

Median edustaja, lataa valokuva uutiskäyttöön tästä linkistä.

Turun Palloseura saa keskikentälleen uuden vahvistuksen. TPS on kiinnittänyt riveihinsä 21-vuotiaan hollantilaisen Timo Zaalin. Sopimus on 1+1-vuotinen.

Zaal on urallaan jo ehtinyt pelaamaan kovan tason pelejä. Keskikenttäpelaaja on kuulunut Hollannin nuorisomaajoukkueeseen aina U15-ikäluokasta U19-ikäluokkaan asti pelaten kaikkiaan 15 nuorten maaottelua. Lisäksi Zaalilla on vyöllään kolme ottelua kivikovassa Hollannin pääsarjassa, Eredivisiessä, Heerenveenin joukkueessa.

Zaal oli tammikuussa kahden viikon ajan TPS:n testattavana. Hollantilaisen näytöt treenikentällä ja harjoitusottelussa FC Hakaa vastaan vakuuttivat TPS-johdon tarjoamaan sopimusta.

– Timo näytti testijaksolla vahvaa pallollista osaamista, hollantilaisen jalkapallokoulun opit näkyvät. Hänellä on mielenkiintoinen tausta, joka kertoo osaltaan hänen potentiaalistaan pelaajana. Timo on työteliäs pelaaja ja tuo hyvän lisän meidän keskikentällemme. Näillä näkymin Timo asettuu keskikentälle niin sanotulle kasipaikalle hyökkäävään rooliin, kommentoi TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen.

– Hienoa liittyä TPS:n joukkueeseen. Näen tämän minulle isona mahdollisuutena. Testijakso jätti minulle hyvän kuvan joukkueesta ja valmennuksesta. Meillä on potentiaalia joukkueessa ja uskon, että pystymme yllättämään monet positiivisesti tulevalle kaudella, tuumaa Zaal.

TPS-palaa Veikkausliiga-kentille huhtikuun alussa! Nyt voit lähteä mukaan TPS-kannattajien reissulle kauden avauspeliin Maarianhaminaan. Varmista myös oma paikkasi Veritas Stadionin pääkatsomossa ostamalla oma kausikorttisi nyt Lippu.fin verkkokaupasta.

Pelaajaprofiili: Timo Zaal

  • syntymäaika: 9.2.2004
  • syntymäpaikka: Leeuwarden, Hollanti
  • kansalaisuus: hollanti
  • pituus: 180 cm
  • pelipaikka: keskikenttä
  • vahvempi jalka: oikea
  • sopimus TPS:n kanssa: 2026+1
  • aiemmat seurat: SC Heerenveen, Feyenoord

Lisää uutisia