Kansallisen Ykkösen kauteen valmistautuva Turun Palloseura on solminut yksivuotiset jatkosopimukset maalivahtien Saga Helkelän ja Lydia Suokarin kanssa. Kummallakin veskarilla on takanaan ensimmäinen kausi TPS:n edustusjoukkueessa.
17-vuotias Suokari on TPS:n oma kasvatti, joka on kantanut Palloseuran paitaa junioritasolla jo vuodesta 2017 lähtien. Ensiaskeleet jalkapallon parissa Suokari otti Mynämäen Pallon ja Maskun Palloseuran riveissä. Viime kausi oli Suokarille ensimmäinen TPS:n naisten edustusjoukkueessa. Nuori veskari nousi edustusjoukkueen mukaan kesken kauden B-tytöistä. Suokari torjui heti edustusjoukkuedebyytissään nollapelin ja sai kauden aikana vastuuta kaikkiaan 19 Kansallisen Ykkösen ottelussa.
– Oli minulle iso juttu päästä edustusjoukkueeseen, se tapahtui lopulta aika nopeasti. Sain hyvin vastuuta ja tuntui, että sen myötä kasvoin paljon niin pelaajana kuin ihmisenä. Alkuun tuntui pelottavalta ajatukselta lähteä pelaamaan aikuisten pelejä, mutta kun siihen pääsi mukaan ja sai heti onnistumisia, niin kyllä siihen sitten tottui aika nopeasti, kertoo Suokari.
Raumalla syntynyt ja kasvanut Helkelä, 21, siirtyi Tepsiin viime kaudeksi kotikaupunkinsa kasvattajaseurastaan, Pallo-Iiroista. Helkelä torjui menneellä kaudella TPS-maalilla kahdeksassa Kansallisen Ykkösen ottelussa.
– Hyvä fiilis on, että ura jatkuu täällä Tepsissä. Olen kotiutunut Turkuun ja Tepsiin tosi hyvin. Innolla odotan, millainen porukka meille tähän tulee ensi vuodelle ja miten uusi kausi lähtee käyntiin uuden valmennuksen johdolla. Viime kaudesta jäi henkilökohtaisesti vähän piippuun, mutta se tuo nälkää nyt tulevaan kauteen. Tosi nälkäisenä lähden tulevaan kauteen. Haluan näyttää oman osaamiseni, Helkelä tuumaa.
Helkelä ja Suokari pääsevät tulevalla kaudella uuteen oppiin, sillä TPS:n uutena maalivahtivalmentajana on aloittanut Sami Kolehmainen. Kolehmaisella on yli 20 vuoden mittainen kokemus maalivahtivalmennuksesta. Hänen opissaan ovat olleet monet sittemmin futisyleisölle hyvin tutuiksi tulleet maalivahtinimet, kuten Jukka Lehtovaara, Henrik Moisander, Otso Virtanen, Jere Koponen, Katja Lehtomäki (os. Kankaanpää) ja Lukas Hradecky.
Maalivahtivalmentajana Kolehmainen näkee olevansa veskareille henkinen ja pelillinen tuki. 183-senttinen Helkelä ja 182-senttinen Suokari ovat molemmat isokokoisia maalivahteja, ja Kolehmainen näkeekin veskarikaksikon ulottuvuuden selkeänä pelillisenä etuna. Helkelää ja Suokaria yhdistää Kolehmaisen mukaan myös tahto harjoitella ja kehittyä.
– Valmistautuminen tulevaan kauteen on alkanut Sagan ja Lydian kanssa luontevasti, vaikka emme tunnekaan toisiamme entuudestaan. Ulottuvuus ja hyvä asenne harjoitella ovat heidän kummankin ehdottomia vahvuuksia. Heillä kummallakin on myös aito halu oppia uutta. Olen toivonut heiltä kriittisyyttä ja haluan, että he haastavat minun ajatuksiani. Silloin maalivahdin oppiminen tehostuu ja syvenee. On selvää, että maalivahtien tulee osata pelata hyvin jalalla tämän päivän futiksessa. Haluan nostaa silti esille hyvän sijoittumisen sekä valmiuden puolustaa puolustuslinjan takana ja maalin edessä olevia tiloja. Blokkien tekemistä painotetaan tänä päivänä maalivahtien pelaamisessa ja harjoittelussa todella paljon, mutta itse haluan opettaa maalivahtimme monipuolisiksi pelaajiksi, jotka osaavat varioida omaa toimintaansa tilanteen edellyttämällä tavalla. Koen, että olen maalivahtivalmentajana tavallaan maalivahtien rinnalla kulkija: henkinen ja pelillinen tuki, Kolehmainen kuvailee.
Suokari ja Helkelä ovat iloisia päästessään kokeneen ja lukuisia huippuvahteja valmentaneen Kolehmaisen oppiin. Kummatkin maalivahdit tiedostavat omat vahvuutensa ja tärkeimmät kehityskohteensa.
– Hyvin on lähtenyt käyntiin yhteistyö Samin kanssa. Sami on tuonut paljon uutta mukanaan valmennukseen. Hän on kokenut maalivahtivalmentaja ja uskon, että Sami pystyy tuomaan uusia puolia omaan pelaamiseeni. Pitkänä maalivahtina ulottuvuus on oma vahvuuteni, samoin jalalla pelaaminen ja äänen käyttö. Tekniikka on kehityskohde, jota on Samin kanssa lähdetty viemään eteenpäin, kommentoi Suokari.
– Sami on ammattitaitoinen valmentaja ja huumorintajuinen tyyppi. Odotan kovasti, että hän pystyy auttamaan minua saavuttamaan oman potentiaalini maalivahtina. Omia vahvuuksiani ovat ulottuvuus, pitkänä maalivahtina on vartta, millä ottaa kiinni. Yleinen varmuus kentällä ja keskityspallot ovat sellaisia asioita, joita lähdetään Samin kanssa työstämään, kertoo Helkelä.
Turkulainen naisten pelaama jalkapallo on ottamassa seuraavan askeleen kohti vahvempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. TPS:n naisten edustusjoukkueen uuden taustayhtiön, Yhdenvertainen Oy:n, kautta käynnistetty osakeanti tarjoaa nyt kannattajille, tukijoille ja sijoittajille mahdollisuuden osallistua naisten pelaaman jalkapallon kehittämiseen. Joukkorahoitus on käynnissä 31.12.2025 ja lisätietoa löydät osoitteesta tpsnaiset.powerpanda.fi.
TPS:n kausikortit Kansallisen Ykkösen kaudelle 2026 ovat myös nyt myynnissä. Osta kausikortti Lippu.fin verkkokaupasta ja tule Yläkentälle kannustamaan mustavalkoisia!
Pelaajaprofiili: Saga Helkelä
- syntymäaika: 16.11.2004
- syntymäpaikka: Rauma
- kansalaisuus: suomi
- lempinimi: Sakke
- pituus: 183 cm
- pelipaikka: maalivahti
- vahvempi jalka: oikea
- sopimus TPS:n kanssa: 2026
- aiemmat seurat: Pallo-Iirot, VJS, PK-35 Helsinki
Pelaajaprofiili: Lydia Suokari
- syntymäaika: 18.1.2008
- syntymäpaikka: Mynämäki
- kansalaisuus: suomi
- lempinimi: Lydde
- pituus: 182 cm
- pelipaikka: maalivahti
- vahvempi jalka: oikea
- sopimus TPS:n kanssa: 2026
- aiemmat seurat: MynPa, MaPS, TPS