Ravintola Mauno järjesti kokkikoulun TPS:n GANT-akatemian pelaajille

TPS:n GANT-akatemia tarjoaa nuorille pelaajille kokonaisvaltaisen tuen urheilijana kehittymiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Tällä kertaa Tepsin nuoret akatemiapelaajat Ilona Heinonen, Hikaru Viherlaakso ja Dan Lauri pääsivät Ravintola Maunon kokkikouluun opettelemaan ruoanlaittoa. Ruoanlaiton saloihin TPS-pelaajat vihki Ravintola Maunon keittiömestari Sebastian Sten.

– Hyvä fiilis jäi kokkikoulusta. Oli tosi hauskaa tehdä ruokaa ja vähän oppia uutta. Samalla sai inspiraatiota, että mitä voisi kotona kokkailla. Tuli hyviä vinkkejä, miten valmistaa monipuolista, terveellistä ja hyvältä maistuvaa ruokaa, kommentoi Heinonen.

Pelaajat loihtivat yhdessä Stenin kanssa menun, johon kuului tuorepuuroa, intialaista kanakormaa riisin kera, jogurttileipää, makaronilaatikkoa ja salaatti. Jälkiruoaksi pelaajat valmistivat vielä toscapiirakkaa ja banaanilettuja.

– Pelaajat tulivat meille harjoittelemaan arkiruoan tekoa. Suunnitelmana oli valmistaa proteiini- ja hiilihydraattirikasta ruokaa, missä on paljon vitamiineja. Ajatuksena oli, että näitä ruokia on helppo tehdä ennakkoon ennen pelejä ja treenejä, keittiömestari Sten kertoo.

Ravintola Maunolla on Turussa Kupittaan alueella kolme lounasravintolaa: Mauno BioCity, Mauno ElectroCity ja Mauno TriviumCity. Mauno-ravintolat tarjoavat laadukasta lounasruokaa jokaisena arkipäivänä. Maunon tiloissa voi myös järjestää erilaisia juhlia, kokouksia tai muita illanistujaisia maistuvien tarjoiluiden ja juomien kera.

TPS TV taltioi kokkikoulun iloiset tunnelmat videolle. Katso video alta!


TPS Jalkapallon akatemiatoimintaa tukemassa:

Lisää uutisia