Turun Palloseura on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen Miika Kauppilan, 24, kanssa. Kauppila siirtyy TPS:n riveihin niin ikään Ykkösliigaa pelaavan Käpylän Pallon joukkueesta.
Kauppila on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin laitahyökkääjänä, laitapuolustajana kuin hyökkäävän keskikenttäpelaajan roolissakin. Kauppila on ollut viime viikot TPS:n testissä ja hän pelasi molemmissa testijaksonsa aikaisissa otteluissa isot minuutit laitapuolustajan tontilla.
Kolmella edellisellä kaudella Kauppila on pelannut isossa roolissa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla KäPan ja KPV:n riveissä. Toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Kauppilalla onkin vyöllään jo 79 ottelua. Viime kaudella joukkuekaverit valitsivat Kauppilan KäPan vuoden parhaaksi pelaajaksi, ja vastaavan palkinnon hän pokkasi myös Kokkolan Pallo-Veikoissa vuonna 2022.
– Miika on Ykkösliiga-tasolle jo rutinoitunut pelaaja, joka on osoittanut pystyvänsä kantamaan vastuuta tässä sarjassa. Kokemuksensa, monipuolisuutensa ja ominaisuuksiensa kautta hän oli juuri sitä, mitä joukkueeseemme tarvitsimme. Hän on nopea laitakaistan pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin puolustavaa kuin hyökkäävää roolia, luonnehtii TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen.
Järvenpäässä syntynyt ja Nurmijärvellä varttunut Kauppila siirtyy Turun Palloseuran riveihin innokkain ja odottavaisin mielin.
– Olen seurannut Tepsiä jo pitkään, yhtymäkohtia seuraan löytyy itse asiassa useampiakin. Isäni on aikanaan pelannut juniorivuotensa TPS:ssä ja itse olin Tepsissä testissä kolme vuotta sitten. Silloin ei vielä natsannut, mutta nyt asiat loksahtivat paikalleen, kertoo Kauppila.
– Testijakso oli kaikin puolin hyvä kokemus. Näin, että joukkueen arjen harjoittelussa on laatu kohdallaan ja hyvä tekemisen meininki. Peleissä koin tosi helpoksi hypätä mukaan, kun ympärillä oli hyviä pelaajia ja oli selkeä sapluuna, jota toteuttaa. Hienoa, että kuukauden päästä starttaa jo uusi kausi. Lokakuun lopusta lähtien sitä on jo odottanut, että milloin pääsee taas tosipeleihin vääntämään, tuumaa Kauppila.
TPS:n kausikortit kaudelle 2025 ovat nyt myynnissä Lippu.fin verkkokaupassa. Tervetuloa mukaan mustavalkoisten matkaan!
Pelaajaprofiili: Miika Kauppila
- syntymäaika: 28.7.2000
- syntymäpaikka: Järvenpää
- lempinimi: Mautsgi
- kansalaisuus: suomi
- pituus: 175 cm
- vahvempi jalka: oikea
- pelipaikka: laitapuolustaja, laitahyökkääjä, keskikenttä
- aiemmat seurat: NJS, KäPa, Gnistan, KPV
- sopimus TPS:n kanssa: 2025