Erityisjoukkue TPS Sateenkaari oli lokakuussa mukana LähiTapiola Varsinais-Suomen LähiLahjoitus-kampanjassa, jossa erilaisille yleishyödyllisille yhteisöille oli jaossa taloudellista tukea. LähiLahjoitus-kampanja keräsi yhteensä 170 hakemusta. Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä ennätykselliset 16 583 ääntä, ja 50 000 euron lahjoituspotti jaettiin tuhannen euron suuruisina lahjoituksina. Lahjoitukset myönnettiin 50 taholle, joista 35 tahoa sai lahjoituksen yleisöäänestyksen perusteella ja 15 tahoa sai lahjoituksen LähiTapiola Varsinais-Suomen valintaraadin harkinnanvaraisesti tekemän päätöksen perusteella. TPS Sateenkaari oli yksi yleisöäänestyksen kautta lahjoituksen saaneista tahoista.
LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee vuosittain varsinaissuomalaisia yleishyödyllisiä yhteisöjä erilaisilla lahjoituksilla, jotka edistävät turvallisuutta, terveyttä, alueellista hyvinvointia sekä lähiyhteisöjen toimintaa. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että LähiLahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.
– Moni harrasteryhmä kertoi hakemuksessaan, että kasvavat kustannukset uhkaavat lasten mahdollisuuksia jatkaa harrastustaan. LähiLahjoituksen avulla voimme olla tukena, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa, perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta, sanoo Aakula.
TPS Sateenkaari on erityislasten ja -aikuisten futisjoukkue, joka tarjoaa liikuntaa ja yhdessäoloa mukavan lajin parissa. Ryhmän toimintaa on järjestetty jo vuodesta 1998 lähtien. TPS Sateenkaareen mahtuvat mukaan kaiken ikäiset ja tasoiset pelurit. Nuorimmat pelaajat ovat 13-vuotiaita ja vanhimmat melkein 50-vuotiaita. Yhteinen ohjattu harrastus kehittää paitsi liikunnallisia valmiuksia myös sosiaalisia taitoja. TPS Sateenkaaren toimintaa on jo vuosien ajan vetänyt entinen liigapelaaja Severi Paajanen.
TPS Sateenkaaren toimintaan voit tutustua tarkemmin katsomalla videon joukkueen treeneistä, johon vieraileviksi tähdiksi saapui pelaajia Tepsin miesten ja naisten edustusjoukkueista. TPS Sateenkaaren toiminnan historiaan voit tutustua TPS-tarinoiden artikkelin kautta.
LähiTapiola Varsinais-Suomi toteuttaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseksi LähiLahjoituksen myös ensi vuonna, osana monipuolista lahjoitustoimintaansa. Vuoden 2025 LähiLahjoitus-kampanjassa tukea saivat seuraavat tahot:
Äänestystuloksen perusteella LähiLahjoituksen saajat
- Auran palokunnan urheilijat ry, Tristallit, Aura, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- FBC Turku ry, P12 joukkue (synt. 2014), Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- FC Ruskon Pallo, P/T 2019, Rusko, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Hope Turku, Harrastustuet vähävaraisten lapsiperheiden lapsille ja nuorille, Turku ja ympäristökunnat, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Kaarina Kiekko-Pojat ry, U12-joukkue, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Kaarinan Taitoluistelijat ry, Diamond Edges, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Kaarinan Taitoluistelijat ry, Little Edges, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Lahja Sport, Valens Kids Amilia, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Lemun Vapaaehtoinen Palokunta ry, Lemun VPK nuoriso-osasto, Lemu, Lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastus
- Liedon Pallo, T2013-2014-joukkue, Lieto, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Littoisten Pirtapiiat ry, Lippukunnat, Kaarina, Lasten ja nuorten harrastus- ja kasvatustoiminta
- Littoisten Työväen Urheilijat, Lentopallojaosto, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Littoisten Työväen Urheilijat, jalkapallojaosto LTU2013, Lieto, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Maarian Mahti, Yleisurheilujaosto, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Meripartiolippukunta Kuusiston Linnanyrjänät ry, Lippukunta, Kaarina, Lasten ja nuorten retkeilytoiminta
- Mikaelin Sinikellot ry, partiolippukunta, Turku, Lasten ja nuorten retkeilytoiminta
- Naantalin Siniset ry, partiolippukunta, Naantali, Lasten ja nuorten retkeilytoiminta
- Nousiaisten Susi, Yleisurheilujaosto, Nousiainen, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Paimion Haka ry, Lasten ja nuorten harrastepalloilu, Paimio, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Paimion Tanssinystävät ry, Erikoiskoulutusryhmä EK, Paimio, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Partiolippukunta Kaarinan Sädetytöt ry, partiolippukunta, Turku, Lasten ja nuorten retkeilytoiminta
- Piikkiön palloseura, P2015-2016 joukkue, Piikkiö, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Pyrkivä Gymnastics ry, Freegym, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Raision Nuorisokiekko, RNK U16, Raisio, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Raision Salibandy ry, Junioritoiminta, Raisio, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- SBS Littoinen ry, Salibandykerhotoiminta, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Skating Club Turku, Harraste-, esikilpa- ja kilparyhmät, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- TPS juniorijalkapallo ry, TPS Sateenkaari, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- TPS Juniorijääkiekko ry, U15 Akatemia, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Turun Riennon Taitoluistelu ry, Festa Aboensia, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Turun Tähti-Tytöt ry, Lippukunta, Turku, Lasten ja nuorten kerhotoiminta
- Uinti Turku – Åbo Simning, Uintikerho, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Ura Basket ry, Juniorit, Kaarina, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- VG-62 Ringette, D-juniorit, Naantali, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- VG-62 Taitoluistelu, Muodostelmaluistelu, Naantali, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
Harkinnanvaraiset LähiLahjoituksen saajat
- Airisto Segelsällskap i Åbo rf., Seuran jollapurjehtijat, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Kaarinan vapaaehtoinen palokunta ry, Varhais-nuoriso-osasto, Turku, Lasten ja nuorten kerhotoiminta
- Kyrön Seudun Kyläyhdistys ry, lasten uimaopetus, Pöytyä, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Maskun Tempo, Judojaosto, Masku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- MLL Yläneen yhdistys ry, Pöytyä, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Mynämäen vapaaehtoinen palokunta ry, Mynämäen vpk:n nuoriso-osasto, Mynämäki, Lasten ja nuorten kerhotoiminta
- Partiolippukunta Merimaskun Reimarit ry, lippukunta, Merimasku/Naantali, Lasten ja nuorten kerhotoiminta
- Pöytyän Urheilijat ry, Salibandyjaosto, Pöytyä, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Sauvon Syke ry, Lasten harrastusryhmät, Sauvo, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Taivassalon Vapaaehtoinen Palokunta ry, Nuoriso-osasto, Taivassalo, Lasten ja nuorten kerhotoiminta
- Turun Nuori Teatteri – Åbo Unga Teater ry, Momo – työryhmä, Turku, Lasten ja nuorten taide
- Turun Seudun Yksinhuoltajat ry, Lapset ja nuoret, Turun seutu, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Turun Sirkus ry, Erityislapset, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Turun Uimarit ry, Turku, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu
- Vehmaan Kiisto, Yleisurheilujaosto, Vehmaa, Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu