TPS:n taival Jalkapallon Liigacupissa päättyi tänä vuonna välieriin, kun JJK kävi kuittaamassa tänään Javenture-Areenalla jatkopaikan pilkkukisan jälkeen lukemin 5-4. Varsinainen peliaika päättyi tällä kertaa tasan 0-0. Kuten loppunumeroista voi lukea, päivän sana oli tarkka ja tunnollinen puolustuspeli. Siinä onnistuivat molemmat joukkueet ihan kiitettävästi.
– Me päästettiin viime vuonna koko liigassa eniten maaleja ja nyt ollaan tehty tunnollisesti töitä puolustuspelaamisen eteen, entinen TPS-pelaaja, nykyään JJK:n keskikentällä uurastava, Jukka-Pekka Tuomanen vahvisti.
Tuomanen oli entistä seuraansa vastaan tänään se kovan onnen soturi, sillä mies lähti kahdella keltaisella ulos kentältä ennen aikojaan. TPS saikin lopussa erittäin vahvaa painetta aikaan ylivoimalla, mutta JJK kesti loppuun asti vajaalla miehityksellä.
– Me pelasimme sinänsä ihan ok pelin, ehkä tästä tänään jotain puuttui. Silti viimeistään niistä lopun paikoista tämä ottelu olisi pitänyt ratkaista, siis jo ennen pilkkuja, TPS-luotsi Marko Rajamäki harmitteli.
Vaikka TPS:n taival tänään päättyikin, niin toisaalta myös TPS:n tappioton putki Liigacupissa sai jatkoa aivan loppuun asti. Raitapaidat eivät hävinneet siis yhtään ainoaa peliä varsinaisella peliajalla ja saldoksi jäi lopulta neljä voittoa ja yhtä monta tasapeliä. Huomionarvoista on myös se, että TPS kepitti JJK:n jo kahdesti alkulohkovaiheessa.
– Ollaan ihan oikella tiellä ja meitä on aika vaikea voittaa. Nyt on neljä-viisi viikkoa aikaa valmistautua kauden alkuun ja ehkä tästä rankkarikisan jälkeisestä putoamisesta jäi vielä vähän extraa ja näyttämisen halua sinne kauden alkuun, erittäin varmasti TPS-maalilla torjunut Jukka Lehtovaara pohdiskeli.
– Kohdattiin TPS nyt jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisään ja tasaista tämä oli taas. Finaalipaikka on aina finaalipaikka ja muutenkin valmistautuminen kauteen on ihan aikataulussa, mukavan 50-vuotislahjan saanut JJK:n päävalmentaja Kari Martonen puolestaan jutusteli.
TPS:ltä puuttuivat tänään viime lauantain tapaan lievästi reisivammainen Juho Lähde ja edelleen nilkkaansa poteva Duarte Tammilehto. Aleksi Ristola teki kuitenkin jo paluun ja pamautti pallon pilkkukisassa verkkoon comebackinsä vakuudeksi. TPS:n muita onnistujia täplältä olivat Wayne Brown, Dennis Okaru ja Petteri Pennanen.
TPS saa jo ensi viikonloppuna omaan harjoituskauteensa hieman kansainvälistä maustetta, kun joukkue risteilee Hammarby IF:n vieraaksi Tukholmaan.