TPS mukana Valonian Pieniä tekoja -ympäristökampanjassa

Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valonia lanseerasi eilen Pieniä tekoja – Suuria vaikutuksia -kampanjan, jossa varsinaissuomalaiset haastetaan tekemään pieniä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Kampanjan tavoitteena on, että ihmiset oppisivat erottamaan entistä paremmin, mitkä pienet teot ovat oikeasti merkityksellisiä. Kampanjasivun tarkoituksena onkin antaa ihmisille ja yhteisöille selkeä työkalu ilmastoystävälliseen arkeen sekä näyttää, ettei toimi yksin, kampanjasta vastaava projektipäällikkö Riikka Leskinen kertoo.

TPS on vahvasti mukana Valonian kampanjassa ja sitoutuu omalta osaltaan tekemään pieniä tekoja ympäristön puolesta sekä viemään tätä tärkeää sanomaa eteenpäin seuran sisällä. Kampanjaan osallistuminen onkin tärkeä osa TPS:n ympäristöohjelmaa, ”Säästä energiasi TPS:lle!”, joka lanseerattiin viime kevään TPS-IFK Mariehamn -ympäristöottelussa.

Pieniä tekoja on jo tehty TPS:n toimistolla ja edustusjoukkueen pukukopissa. Toimistossa pidetään esimerkiksi aina turhat valot pois päältä ja kaikki sähkölaitteet sammutetaan päivän päätteeksi. Sama ohjeistus on myös annettu liigajoukkueen koppiin. Tämän lisäksi TPS-pelaajat pyrkivät mm. lyhentämään suihkuaan 2 minuuttia päivässä, jolloin koko joukkue voi säästää ryhmänä jopa 5400 litraa vettä viikossa!

Kampanja avattiin eilen leikkimielisellä kasvisruokakurssilla, jossa kokkaamista opettelivat keittiömestari Antti Vahteran johdolla mm. TPS:n Toni Kolehmainen, kansanedustaja Ville Niinistö sekä Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve. Tunnelmia kasvisruokakurssilta on luvassa perjantain Mustavalko-TV:ssä.

– En katso televisiota juurikaan, ja silloin kun sitä en katso, muistan sen myös pitää kiinni. Sama pätee tietokoneen käyttöön. Olen myös sen verran romanttinen mies, että tykkään polttaa paljon kynttilöitä, jolloin valot voi pitää poissa päältä. Kokkaan lisäksi mielelläni ihan itsekin kasvisruokaa. Juuri viime viikolla tein kanttarellirisottoa, keskikenttämies Toni Kolehmainen kertoi eilen kokkauksen lomasta omia pieniä ekotekojaan.

Kampanjaan voi osallistua osoitteessa www.pieniatekoja.fi. Kun käyttäjä merkitsee oman tekonsa verkkosivulle, kertoo laskuri heti kuinka merkittävän teon käyttäjä on tehnyt. Kampanja kestää viisi kuukautta.

Lisää uutisia