TPS matkustaa Kansallisen Liigan avauskierroksella KuPS:n vieraaksi Kuopioon

Subway Kansallisen Liigan historian ensimmäisen kauden piti TPS:n osalta alkaa jo 28.3. PK-35 Vantaan vieraana, mutta COVID-19 pandemian vuoksi kauden alkua piti siirtää. Kausi alkaa lopulta lauantaina 13.6. kello 15:00, kun TPS suuntaa Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Kaudella 2019 voitot menivät tasan 1-1. Turussa TPS nappasi pisteet 2-1 voitolla ja Kuopiossa KuPS voitti lukemin 4-0. Joukkueet eivät kohdanneet loppusarjoissa, sillä KuPS eteni ylempään loppusarjaan, jossa se oli viides, kun taas TPS:n kohtalona oli alempi loppusarja, jonka joukkue kuitenkin lopulta voitti.

TPS:n varakapteeni Laura Kattelus ajattelee, että kaikesta poikkeavuudesta huolimatta koronan aiheuttamista rajoituksista on helppo löytää myös positiivisia puolia.

– Koska joukkueen kanssa ei ole voinut treenata, on sitäkin enemmän voinut keskittyä fysiikkaan. Omalla tavallaan kauteen valmistautuminen saattaa olla jopa monipuolisempaa kuin ennen.

Joukkueen päävalmentajaksi palannut Sami Haltia on Katteluksen kanssa samoilla linjoilla.

– Koronasta selvittiin joukkueena melko hyvin ja saatiin rytmitettyä treenaamista hyvin. Alussa vähän katsottiin, mihin suuntaan tilanne etenee ja reagoitiin sen mukaan. Kun kävi selväksi, ettei joukkueena voi treenata, niin otettiin pieni loma, jonka aikana joukkueelle annettiin omatoiminen treeniohjelma.

Joukkueharjoittelun käynnistyttyä olivat Haltia ja apuvalmentaja Jari Rantala saaneet rinnalleen nimekkään vahvistuksen, kun John Allen liittyi valmennusrinkiin. Allenin liittyminen valmennusrinkiin ei ollut yksinkertainen asia, vaan Haltian piti keskustella selkeästi siitä, mitä molemmat valmentajat haluavat jalkapallolta ja treenaamiselta, sekä ylipäätään siitä, millainen näkemys valmentajilta on jalkapallosta.

– John tuli mukaan juuri sopivassa välissä ja toi harjoitteluun uuden vaihteen. Saatiin selkeä roolijako valmentajien tehtävistä ja Johnilla on ollut iso rooli joukkueen treenaamisessa tulevaa kautta varten, Haltia kiittelee.

Myös Kattelus on tyytyväinen siihen, mitä Allen on joukkueeseen tuonut.

– John on vaativa valmentaja ja futisromantikko, joka on tuonut jo ennestään laadukkaaseen valmennukseen uutta virtaa, tunnetta ja intohimoa. Tuloksen eteen pitää tehdä paljon töitä, mutta samalla tämä tarkoittaa sitä, että positiivinen palaute tuntuu todella hyvältä.

Joukkuetreenien alkaessa Katteluksen tunnelmat olivat todella korkealla.

– Joukkuetreenit eivät ole koskaan tuntuneet yhtä hyviltä! Valmentajilla saattoi olla vaikeuksia, kun kontaktia ei saanut ottaa, mutta pelaajana oli mahtavaa päästä treenaamaan yhdessä! Tuntuu siltä, että koronan aikana joukkueesta on tullut aggressiivisempi ja hyökkäävämpi. Tuntuu siltä, että jokainen on pelipaikasta huolimatta kaivannut sitä, että saa upottaa pallon vastustajan verkkoon. Puolustus on ennenkin ollut hyvällä mallilla ja nyt otetaan hyökkäyspäässä askelia eteenpäin.

Kauden 2020 aloitus ei historian perusteella tule olemaan helppo, sillä Kuopiosta on tullut täysi pistepotti viimeksi vuonna 2014. Haltia ei kuitenkaan halua liikaa katsella historiaan.

– En halua ajatella, että Kuopio olisi vaikeampi kuin mikään muu paikka. Historiaa ei voi muuttaa, joten keskitytään siihen, mitä on tulossa vastaan. Tällä hetkellä on tunne, että joukkueena ollaan tietoisia siitä, mitä pitää tehdä, jotta onnistutaan nappaamaan avausvoitto heti ensimmäisessä pelissä. KuPS on omalla tavallaan intensiivinen ja tähän täytyy löytää oikeat ratkaisut.

Haltia ja Kattelus nostavat molemmat esiin KuPS:n hyökkäysvoimaa. Rochi, Begolli, Kröger ja Kauppila ovat pelaajia, jotka voivat pistää vastustajan puolustuksen sekaisin.

– Puolustuksessa täytyy olla tarkkana ja etsiä niitä oikeita kohtia, jolloin päästään iskemään vastaan ja pistetään pallo verkkoon, Kattelus toteaa.

Haltia lisää, ettei kuitenkaan pidä lähteä keskittymään siihen, mitä vastustaja tekee, vaan joukkueen pitää keskittyä omaan peliinsä.

Hyökkäysvoimaa löytyy myös Tepsin päädystä. Varakapteeni Kattelus on sitä mieltä, että esimerkiksi Jenni Rannuksen tekemisessä kaikki vaikuttaa siltä, että tällä kaudella maaliverkot heiluvat tiuhaan tahtiin. Joukkueeseen tuli talven aikana lupaavia vahvistuksia Gabriela Pelogin ja Viivi Ollonqvistin muodossa.

Kattelus ja Haltia ovat sitä mieltä, että Pelogi on pallollisena luova ja taitava pelaaja, joka tulee olemaan vaarallinen hyökkäyskolmanneksella. Junioripuolella runsaasti maaleja iskenyt Ollonqvist on väläytellyt treeneissä tulista laukaustaan ja Kattelus on varma, että peliminuuttien mukana tulee varmasti myös maaleja.

Joukkue pääsee Kuopioon lähes täydellä pelaajistolla, sillä vain Julia Sainio ja Frida Lähteenmäki ovat varmoja poissaolijoita.

Kysyttäessä joukkueen tulostavoitetta tälle kaudelle, lähtee valmennus hieman arvoitukselliselle linjalle.

– Varsinaista tulostavoitetta ei ole, vaan pyritään aina olemaan joka pelissä aina vain parempi. Nopealla tahdilla tulee uusia asioita, joihin täytyy olla valmis. Kauden teema on se, että ollaan aina valmiina.

Kattelus on kuitenkin sitä mieltä, että kun kausi 2020 saadaan päätökseen, ripustetaan turkulaisten kaulaan mitalit.

Subway Kansallisen Liigan avauskierroksen ottelu KuPS-TPS lauantaina 13.6. klo 15:00 alkaen Savon Sanomat Areenalla.

Ottelu on nähtävillä myös Ruudussa: https://www.ruutu.fi/stream/3627103

Lisää uutisia