Tervetuloa juhlimaan kanssamme TPS-Gaalaan ja tukemaan junioritoimintaamme!

TPS jalkapallo järjestää perinteisen kauden päätösgaalansa jo seitsemättä kertaa Sokos Hotel Caribiassa lauantaina 29.10.2011 klo 19.00 alkaen.

Gaalassa palkitaan kauden parhaat pelaajat ja muut ansioituneet tepsiläiset sekä nautitaan juhlaillallinen viihteellisen ohjelman lomassa. Musiikista vastaa Kaapeli. Gaalaillan juontavat Lola Wallinkoski ja Pasi Läpinen.

Tämänvuotinen gaala on omistettu aivan erityisesti TPS:n junioritoiminnalle. TPS tunnetaan yhtenä Suomen menestyneimmistä kasvattajaseuroista. Asia on myös erityisen ajankohtainen juuri tänä vuonna, sillä TPS:n kauden 2011 miesten liigajoukkueen pelaajista yli puolet on seuran oman juniorityön tulosta. Tulevina vuosina TPS panostaa lisäksi entistä vahvemmin juniorien kasvatustoimintaan.

Gaalaillan tuotto käytetään edellisvuosien tapaan TPS:n junioritoiminnan hyväksi, joten juhlimalla kanssamme TPS-Gaalassa osallistut myös omalla panoksellasi tulevaisuuden rakentamiseen.

TPS-Gaalan illalliskortin hinta on 80 euroa, mikä sisältää juhlaillallisen, kaksi kaatoa viiniä sekä jälkiruoan ja kahvin.

Kerää seurue, tule yksin tai ystävien kanssa!

Asu: tumma puku
Tiedustelut ja pöytävaraukset: hanna.korpimaki@tps.fi / p. 0108201922

Lisää uutisia