Tepsiläiset maailmalla -juttusarjassa kuullaan maailmalla pelaavien TPS-kasvattien ja Tepsiä edustaneiden pelaajien kuulumisia. Maalivahti Lucas Bergström siirtyi loppuvuodesta 2018 Tepsistä Chelsean nuorisoakatemiaan. Bergström teki viime vuonna kesään 2024 ulottuvan jatkosopimuksen Chelsean kanssa. Päätimme soittaa Englantiin ja kysyä, mitä 19-vuotiaalle nuorukaiselle kuuluu.
Mitä kuuluu Englantiin, Lucas Bergström?
– Tässä on nyt preseasonia vedetty neljä viikkoa. Meillä alkaa kausi nyt lauantaina 30. heinäkuuta ottelulla Cheltenhamia vastaan.
Siirryit kesällä lainasopimuksella Peterborough Unitediin. Millä mielin aloitat kauden League Onessa, Englannin kolmannella sarjatasolla?
– Tosi hyvillä mielin. Onhan tämä mahtava mahdollisuus päästä ensimmäisellä lainasopimuksella League Oneen joukkueeseen, jossa on mahdollisuus päästä haastamaan ykkösveskarin paikasta. Joukkueessa on minun lisäkseni toinen nuori veskari, Hullista lainalla oleva Harvey Cartwright. Ei siis ole sellaista tilannetta, että joukkueessa olisi jo satoja miesten pelejä pelannut maalivahti, jolloin itse jäisi heti kakkosveskariksi.
Kerrataan vähän sinun jalkapallohistoriaasi. Minkälaisen tien olet tähän mennessä kulkenut?
– Paraisilta se lähti liikkeelle. Aloitin pelaamaan futista neljävuotiaana. Piffen oli ensimmäinen seurani. Noin 11-vuotiaana aloitin Tepsissä YJ-pelaajana. Pelasin siinä kolme neljä vuotta sekä Tepsin että Piffenin kanssa. Sitten olin vuoden verran vain Tepsin kanssa ja 16-vuotiaana siirryin Tepsistä Chelsean akatemiaan. Nyt olen ollut kohta neljä vuotta Englannissa.
Oliko sinulla lapsuudessa muita harrastuksia kuin jalkapallo?
– Harrastin myös hiihtoa ja suunnistusta. Hiihto jäi pois aika varhain. En kyllä saavuttanut siinä mitään. Lopetin hiihtämisen, kun se ei enää maistunut. Suunnistusta harrastin pidempään, mutta lopulta oli tehtävä valinta suunnistuksen ja jalkapallon välillä, kun aika ei enää riittänyt molempien harrastamiseen. Valinta oli lopulta aika helppo. Tai ei se oikeastaan ollut edes valinta, futis oli minulle ainoa vaihtoehto.
Ehdit tosiaan pelata Tepsissä juniori-ikäisenä useamman vuoden. Minkälainen vaikutus sillä ajanjaksolla oli sinun urasi kannalta?
– Varmaan tosi iso. Tehtiin siinä kolme vuotta maalivahtivalmentaja Eemeli Reposen kanssa hyvää duunia. Näen, että ulkomaille pääsy olisi ollut paljon vaikeampaa, jos ei olisi ollut sitä laadukasta maalivahtivalmennusta kehitystä tukemassa.
– Huippupelaajia tulee enemmän samoista maista, mutta maalivahteja tulee mistä vain. Siinä on varmaan taustalla se, että jos on sekä hyvä veskarivalmentaja että maalivahdilla itsellään tarvittavia ominaisuuksia, niin on hyvät mahdollisuudet pärjätä ja päästä pitkälle.
Palataan niihin aikoihin, kun teit akatemiasopimuksen Chelsean kanssa. Miten se kuvio lähti rakentumaan?
– Minut scoutattiin Sami Hyypiä -leiriltä Eerikkilästä. Silloin minusta oltiin ensimmäistä kertaa kiinnostuneita Englannissa. Kävin Englannissa kuuteen otteeseen ennen siirtoa, kaksi näistä reissuista oli testileirejä. Chelsea scouttasi minut jo ennen kuin olin pelannut peliäkään poikien maajoukkueessa. Kun pelasin ensimmäiset pelit maajoukkueessa, alkoi muitakin seuroja tulla mukaan kuvioihin. Oli kuitenkin helppoa mennä Chelseaan, sillä se oli tuttu paikka ja tunsin jo sieltä aika paljon porukkaa.
Minkälainen hetki se oli nuorelle pelaajalle allekirjoittaa akatemiasopimus kuuluisan suurseuran kanssa?
– Luulen, että vasta vanhempana uraa taaksepäin kelatessani tajuan, kuinka iso juttu se oli. Nuoren pelaajan arjessa se ei niin paljon näkynyt. Ympäristö vaihtui Suomesta Englantiin, mutta arki pyöri edelleen futiksen ympärillä.
– Silloin kun olin täällä nuorena poikana testissä, niin ei minulla ollut sellaista ajatusta, ettenkö pääsisi tänne ja saisi sopimusta. Itseluottamus omaan tekemiseen oli niin kova. Ajattelin, että ”tänne minä tulen”. Nyt olen ollut täällä pidempään ja nähnyt, kuinka paljon pelaajia tulee testileireille ja kuinka moni joutuu lähtemään pois, kun ei ole riittävän hyvä. Nyt alkaa tajuta vähän sitä, kuinka huikea saavutus se oli päästä tänne.
Minkälaista aikaa kuluneet vuodet Englannissa ovat olleet?
– Paljon kaikkea on tapahtunut, en varmaan enää edes muista kaikkea. On ollut loukkaantumisia, hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Tärkeintä on, että työteko on jatkunut. Nyt isoin muutos on tämän kauden lainasopimus Peterborough Unitediin. Missään vaiheessa ei ole harmittanut, että tulin tänne Englantiin. Tämä on ollut huikea matka.
Yksi huikea juttu oli varmaankin viime kaudella Mestarien liigan ottelu Chelsea vs. Pietarin Zenit. Olit Chelsean vaihtopenkillä, kun joukkue voitti Zenitin Romelu Lukakun maalilla 1–0. Minkälainen hetki se oli nuorelle pojalle?
– Olihan se huikea hetki ja fiilis oli mahtava. Siinä tiesi, että olemassa oli realistinen, joskin minimaalisen pieni, mahdollisuus päästä pelaamaan Mestarien liigaa. Totta kai paljon kaikkea olisi pitänyt tapahtua, että olisin päässyt pelaamaan.
– Ei se kuitenkaan muuttanut asioita niin paljoa. Olin siinä kolmosveskarina. Olen ollut parissa pelissä aiemminkin kolmosveskarina, mutta Valioliigassa kolmosveskari ei pääse vaihtopenkille. Onhan se hyvä juttu, että on päässyt Mestarien liigaan jo penkille, mutta kyllä se tavoite on päästä niitä pelejä pelaamaan. Pitää vain jatkaa työntekoa, että tavoite joskus toteutuu.
Mikä sinun unelmasi on jalkapalloilijana?
– Voittaa Mestarien liiga Chelsean kanssa tai MM-kultaa Suomen paidassa. Siinä on kaksi aika hyvää unelmaa.
Suomen maajoukkueessa on pelannut monia legendaarisia maalivahteja. Millaista olisi jonain päivänä kuulua samaan porukkaan Lukas Hradeckyn, Jussi Jääskeläisen, Antti Niemen ja kumppanien kanssa?
– Onhan se tavoite ja unelma, että pääsisi pelaamaan Huuhkajissa ykkösveskarina. Jo yksistään maajoukkueeseen pääsykin olisi kova juttu. Luotan siihen, että se tapahtuu jossain vaiheessa. Milloin? Sitä en tiedä. Pitää jatkaa kovaa työntekoa joka päivä. Uskon ja toivon, että meidän sukupolvemme nostaa Suomen useammin mukaan arvokisoihin ja että pystymme joukkueena taistelemaan jatkopaikoista siellä arvokisoissa.
Kerro hieman, minkälainen maalivahti sinä olet.
– Olen iso jätkä, 205 cm pitkä. Se auttaa aika paljon. Sijoittautumiseni on aika aggressiivista. Tykkään hakea keskityspalloja. Pelin ymmärtämiseni on hyvällä tasolla. Yksi iso vahvuuteni on, että isona kaverina peitän paljon. Tykkään torjua yksi vastaan yksi -tilanteita. Organisoin peliä käyttämällä ääntäni. En ehkä puhu eniten kopissa, mutta ihan varmasti puhun eniten kentällä.
Mitkä ovat tärkeimmät kehityskohteesi maalivahtina?
– Tässä vaiheessa tärkeintä on, että pääsen pelaamaan ja saan sitä kautta lisää kokemusta. Totta kai on teknisiä asioita, mitä pitää treenata. Tärkeintä tässä vaiheessa on saada kokemuksia peleistä. En ole vielä vanha, mutta kun haluaa eteenpäin uralla, niin porukka katsoo, että paljonko pelejä tämä kaveri on pelannut ja onko hänellä kokemusta. Loppujen lopuksi maalivahdin ja ylipäätään huippufutarin homma on mentaalisesti niin vaikeaa, että se pelaa, jolla pääkoppa kestää. Se tulee vain sitä kautta, että pelaa pelejä, näkee erilaisia pelitilanteita ja saa kokemusta.
Varmasti moni nuori futari unelmoi samanlaisesta polusta, jota sinä nyt kuljet. Mitä haluaisit sanoa niille nuorille junioreille, jotka haaveilevat jonain päivänä pääsevänsä futisammattilaiseksi maailmalle?
– Totta kai minäkin halusin futisammattilaiseksi, mutta enemmän se meni niin päin, että minä vain rakastin pelata jalkapalloa ja sitten minusta tuli futisammattilainen. Tärkeintä on, että tekee sitä, mistä tykkää. Jos sinulla on enemmän tarmoa ja paloa kuin muilla, niin pääset huipulle, oli kyse sitten mistä tahansa. Matka futismaailman huipulle on niin pitkä, ettei sitä jossain vaiheessa enää vain jaksa, jos siitä ei oikeasti tykkää. Pitää rakastaa sitä lajia, jota harrastaa. Pitää olla halu tehdä duunia, se on kaikkein tärkeintä, muuten ei pääse huipulle.
Mistä se motivaatio pelata ja treenata sinulla kumpuaa?
– Vaikea sanoa, se on vaan aina ollut minulla. Aika monesti olen tehnyt kaikki valinnat futiksen ehdoilla, olivat ne sitten arkipäiväisiä tai isompia. Minulla on aina ollut halu kehittyä ja tulla paremmaksi jalkapalloilijaksi. Minulle se ei ole koskaan tuntunut vaikealta. Se on tuntunut luonnolliselta tehdä duunia, että kehittyy paremmaksi futaajaksi.
Juniorivuosista puhutaan paljon, että omalla ajalla pitää tehdä valtavasti töitä treenikentällä. Miten se menee vähän vanhempana isossa maailmassa?
– Se riippuu. En ole itse vielä siinä vaiheessa, mutta otetaan vaikka esimerkiksi ne pelaajat, jotka pelaavat Chelseassa. Heidän kohdallaan mikään muu ei ole tärkeämpää kuin suorittaminen pelipäivänä. Mikään muu ei merkitse mitään. Sillä ei ole merkitystä, millä asenteella tekee hommia treeneissä tai tekeekö ekstraa omalla ajalla, jos pelipäivänä pystyy pelaamaan niin hyvin kuin mahdollista. Jos pelipäivänä ei pysty suorittamaan omalla tasollaan, niin sitten tullaan kyselemään, että miksi muut asiat pelien ympärillä eivät ole kunnossa.
– Pelitahti on täällä Englannissa niin kova, keskimäärin kaksi peliä viikossa, ettei siinä ehdi paljon treenaamaan. Jos on vain yksi peli viikossa, niin ehtii toki tekemään enemmän ekstratreenejä. Tärkeää on, että ei tee esimerkiksi salitreeniä liikaa, koska kroppa ei tietyn pisteen jälkeen enää kestä.
Otetaan loppuun sellainen ajatusleikki, että sinulla on edessäsi kristallipallo ja katsot omaan tulevaisuuteesi. Mitä näet?
– Huomisen päivän. Se on tällä hetkellä tärkein. Koskaan ei tiedä, mitä futiksessa tapahtuu. Ei se auta mitään, että lähtee miettimään liikaa tulevaisuuttaan. Keskityn aina vain huomiseen, huomiseen ja huomiseen. Katsotaan sitten, mihin päädytään.
Teksti: Aleksi Ristimäki
Kuva: Tiina Pirilä
Tepsiläiset maailmalla -juttusarjan muut tarinat löydät tämän linkin kautta.
