Tämän tekstin ajoitus on tavallaan sääli. Sääli siksi, että se vaikuttaa jälleen yhdeltä jalkapallon tyhmimmistä yksinkertaistuksista: katsoa ja arvioida peliä ja pelaajia ainoastaan maalien läpi. Sääli siksi, että Mikko Hyyrynen olisi ansainnut tämän tekstin minkä tahansa ottelun jälkeen.
Olen saanut kunnian olla Hyper-Hyyrysen joukkuekaveri vain teoriassa ja hyvin lyhyen hetken. Kauden 2006 viimeisinä kuukausina harjoittelin edustusjoukkueen ringissä ja pelasin yhdessä harjoitusottelussa. Hyyryseen törmäsin ainoastaan sirkkelimiehen yhden käden sormin laskettavan määrän kertoja, lähinnä miehen vieraillessa keppien avulla kävellen pukukopissa. Näin silti Mikko Hyyrysen herkistyvän itkuun, hänen kertoessaan kokeneemmille joukkuekavereille, ettei hänelle ole tarjottu mahdollisuutta edustaa TPS:aa seuraavalla kaudella.
Hyyrysen paluu lämmittikin mieltä, ja Kalju nousi heti Olympiakatsomon M-rivissä vaikuttaneen asiantuntijakatsomon suosikiksi. Harmitusta aiheutti ainoastaan se, että rivillä M lanseerattu lempinimi Hyrskyn-Myrskyn-Hyyrynen koskaan levinnyt yleisempään käyttöön. Yksi suosikkihetkistämme oli juuri ennen avauskokoonpanojen esittelyyn marssimista, kun vaihtopelaajana silloin useimmiten ollut Hyyrynen juoksi pukukoppikäytävältä vaihtopenkille käsittämättömän lentävällä askeleella. Vaikea uskoa, että siinä liisi 36-vuotias pelaaja.
Jos Hyyrysen ensimmäinen paluu mustavalkoraitapaitaan lämmitti mieltä, täytti marraskuussa tapahtunut toinen paluu sydämen.
Kauden aikana Hyper on lunastanut kaikki marraskuun pimeydessä heränneet toivon ja uskon tunteet TPS-henkisessä Veikkausliigan seuraajassa. Pelaajana hän on tehnyt hyvin sitä roolia jolla on luonut 71 Veikkausliiga-maalia tuottaneen uransa: pitänyt palloa, voittanut kaksinkamppailuita maassa ja ilmassa ja ollut uhka rangaistusalueella.
Näiden lisäksi Hyrskyn-myrskyn (yritetään nyt kerran vielä) on opetellut pelaamaan uusia rooleja. Viime aikoina mies on onnistunut haastavassa tehtävässä linkittää TPS:n keskikenttä ja hyökkäys toisiinsa operoimalla kymppipaikalla.
Sen lisäksi Hyyrynen on tehnyt kaiken kokeneemmalta pelaajalta vaadittavan. Hän on piiskannut ja kannustanut nuorempiaan. Ollut positiivinen kun sitä on tarvittu, vaatinut herättelevällä tavalla kun siihen on ollut syytä. Muutaman kerran Hyyrynen on ohjeistanut kanssapelaajiaan jopa kesken oman pallollisen suorituksensa. Mielestäni merkittävintä on se, että juuri Hyyrynen on hahmo, joka pelin edetessä ratkaisuvaiheisiin on vaatii nuorta joukkuetta pysymään omassa pelissään. Avaamaan rohkeasti alhaalta ja pelaamaan maata pitkin keskialueen kautta.
Tiivistettynä Mikko Hyyrynen on antanut joukkueella kaikkensa, ja siihen vielä puolet lisää.
Eikä vain joukkueelle, vaan myös seuralle. Hyyrynen vastaa TPS:n A-junioreiden valmentamisesta, on mukana naisten liigajoukkueen valmennuksessa, ja lisäksi käsittääkseni on toiminut myyntimiehenä seuralle. Siviilissä hän on lapsiperheen isä. Onneksi Hyyrynen ei tee tätä kaikkea rakkaudesta rahaan, vaan liikkeelle panevien tunteiden kohde on jokin muu kuin valuutta.
Jos jollain muulla on lyödä kovemmat meriitit pöytään ”vuoden turkulainen”-kategoriassa niin olisin halukas kuulemaan.
Otan oikeuden puhua niiden puolesta, joilla TPS:n otteet ja tulokset vaikuttavat voimakkaasti mielialaan: Kiitos Mikko Hyyrynen.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.
