Arsene Wenger jakaa Dennis Bergkampin elämänkerrassa jalkapalloilijat karkeasti kahteen luokkaan: niihin jotka palvelevat pelatessaan itseään, ja niihin, jotka pelatessaan palvelevat peliä. Bergkamp, luonnollisesti, kuului jälkimmäiseen luokkaan. Pelaajiin, jotka tekevät joka tilanteessa pelin kannalta oikean ratkaisun, vaikutti se henkilökohtaisesti saadun tunnustuksen määrään sitten miten tahansa. Nykyjalkapallossa jossa maailman parhaaksi pelaajaksi valitaan eniten maaleja tehnyt pelaaja, jälkimmäinen on ehtyvä luonnonvara.
Ehtyvä, muttei onneksi uusiutumaton. TPS:n kapteeniksi kaudelle 2015 valittiin todellinen pelin palvelija, Matej Hradecky. ”Mati” tekee aina pelin kannalta oikean, tilanteeseen sopivan ratkaisun. Se, mikä on tilanteeseen sopivaa, on tietenkin tiukasti yhteydessä siihen miten joukkue pyrkii pelaamaan. TPS pyrkii Mika Laurikaisen alaisuudessa pallokontrolliin ja pallonhallintaan, ja siihen tarkoitukseen parempaa pelin palvelijaa ei Ykköseen voi millään saada. Tähän liittyy myös TPS:n nykyisen tilanteen suuri tragedia, kun alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja vaihtanee seuraa sopimuksena päätyttyä ilmaiseksi.
Huomaan välillä toivovani, että nuorin kolmesta Hradeckyn veljestä ei olisi niin kuuliainen pelille. Että hän ei aina luopuisi pallosta yhdellä kosketuksella, vaikka se purkaa paineen ja antaa syötön vastaanottajalle aikaa ja tilaa tehdä oma peliä edistävä ratkaisunsa. Joskus toivon samaa kuin ajoittain junioreissa toivoin Patrik Lomskilta, Jani Virtaselta tai Riku Riskiltä. Että he ottaisivat pallon, kääntyisivät, ohittaisivat kourallisen pelaajia ja loisivat maalipaikan. Loisivat jotain tyhjästä. Mutta Ykkönen ei ole juniorisarja. Eikä Matejn luonne anna periksi tehdä tieten tahtoen ratkaisuja, jotka tietää pelin kannalta vääriksi. Väärät ratkaisut ovat pelaajille, jotka eivät hahmota tilanteita ja siksi valitsevat huono ratkaisun. Tai itsekkäille pelaajille, itsensä palvelijoille.
Pelin palvelijaksi voi kasvaa vain yhdellä tavalla. Jotta osaa tehdä mitä peli pyytää, pitää oppia mitä peli missäkin vaiheessa haluaa ja kaipaa. Peliin tutustuu vain viettämällä aikaa sen kanssa, pelaamalla. Hradeckyn veljekset pelasivat ja pelaavat edelleen kaikkea. Jalkapalloa, pingistä, jääkiekkoa, sählyä, biljardia. Eikä niissä peleissä tunneta sanaa ”leikkimielinen”. Voi vain arvuutella, kuinka hyvä Matejsta olisi tullut jos jalkapallopeleissä kentällä olisi ollut vastassa joku Lukea parempi kenttäpelaaja.
Tässä piilee oppitunti kaikille kentällä aikaansa viettäville junioreille. Mitä kentällä kannattaa tehdä? Kannattaako siellä harjoitella vapareita vai pelata pieniä pelejä? Suurin osa kentillä näkemistäni omatoimisista harjoittelijoista tekee 90 prosenttisesti ensimmäistä, vaikka on konkreettisesti nähty mihin saakka poikkeuksellinen potkutekniikka pelkästään riittää.
Samoin peleissä kannattaa katsella välillä koko pelin sijaan yksittäisiä pelaajia. Tarkkailla heidän sijoittumistaan, havainnointiaan ja ratkaisujaan. Laskea esimerkiksi kuinka monta kertaa Matej Hradecky tekee pelitilanteessa valinnan, joka ei ole pelin kannalta paras mahdollinen? Tai Santeri Peltoa tai Miro Tenho, jotka myös pelaavat tavalla jota peli pyytää.
Onneksi välillä pelin kannalta oikea ratkaisu on myös nousta oikeaa laitaa ja toimittaa pallo laadukkaalla syötöllä boksissa odottavan kanssapelaajan jalkaan.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.