Joskus edellisellä vuosikymmenellä, kun Puma rantautui Veikkausliigan varustetarjoajien joukkoon, sen kenkäsopimukseen kuului se, että jokaisessa joukkueessa oli muutama ”statement-pelaaja”, joille oli tarjolla eri värejä ja eri malleja, kuin muille pelaajille. Meille nuorille läpimurtoa jahtaavilla, kenkiä oli tarjolla sen mukaan mitä muilta oli sattunut jäämään yli, ja niitäkin vain jos uskalsi käydä kysymässä kroonisesti raivoissaan olevalta kenkämestarilta. Koon sai sentään päättää, mallinkin jos oli hyvissä väleissä kenkämestarin kanssa. Jos sen sijaan kysyi väriä, heitettiin varastosta äkkiä ulos tyhjin käsin.
TPS:n tämän kauden statement-pelaaja on ilman muuta Jussi Aalto. Läjä maaleja viime kaudella, kaksivuotinen sopimus nykyisessä taloustilanteessa, ykköshyökkääjän viitta ja 10-paita. Siinä asioita, jotka Aallon hartioille on lätkäisty. Alkukauden todistuksessa ei ole pelkkää kiitettävää arvosanaa, mutta kesäkaupunki Tammisaaressa rävähti ja tulvaportit ovat nyt auki. Aallon luonnollinen elinympäristö on vastustajan kahden alimman linjan välissä oleva tila. EIF-ottelun voittomaali on kappale Jussi Aallon käyttöohjeista.
Tilanne alkaa kun Aalto itse voittaa kamppailupallon keskialueella ja palauttaa sen toppari Mikael Liespuulle. EIF puolustaa 4-2-3-1 –muodostelmassa, joka ilmeisesti heille ominaista. Ylimmän neljän ja keskikentän pohjan kaksikon välillä on tilanteessa pelitilaa, johon pohjalta ollaan valmiita iskemään.
Liespuun avaava syöttö ei kuitenkaan suuntaudu neljän ylimmän ja keskikentän kaksikon väliin jäävään tilaan, tilaan jota eräs suomalainen valmentaja leikkisästi nimitti ”rotanloukuksi” koska siinä tapahtuva menetys on niin kohtalokas.
Syöttö on loistava, se ohittaa kaksi vastustajan prässilinjaa, ei ole suunnaltaan poikittainen tai pysty, on sopivan kovuinen ja tulee Aallon ”ylempään” eli lähempänä vastustajan maalia olevaan jalkaan. Myös Aallon liike on loistava. Hän ei liiku auto-pilotti päällä pallon kanssa samaan suuntaan hölkkäillen, vaan on oikeaoppisesti häntä puolustavan pelaajan näkemättä ottanut muutaman askeleen vastakkaiseen suuntaan. Pallon liikkeen suhteen vastakkainen liike on keskikentällä erittäin tehokas, se parantaa syöttökulmaa, erottuu pallollisen pelaajan etsiessä vaihtoehtoja, ja luo paljon tilaa pienellä liikkeellä vastustajan pelaajien liikkuessa pallon mukana. Pelattavaksi liikkumisen ei tarvitse olla pitkiä kovavauhtisia spurtteja. Pari oikea-aikaista askelta riittää.
Myös Aallon peliasennolla on merkitystä. Se mahdollistaa monta asiaa, joista jokainen vaikuttaa vaikka vain yksi konkretisoituu tässä tilanteessa tietyllä tavalla. Oikein suunnatulla ensimmäisellä kosketuksella voisi päästä omaa maalia kohti juoksevan keskikenttäpelaajan juoksulinjan editse, joka pakottaisi tämän rikkomaan tai päästäisi Aallon kuljettamaan suoraan kohti puolustuslinjaa. Koska tämä uhka on olemassa, pitää vastustajan pelaajan reagoida nopeasti pyrkimällä takaisin Aallon ja oman puolustuslinjansa väliin. Jos selkä olisi menosuuntaan päin, voisi vastustaja pyrkiä rohkeammin riistoon tai estää kääntymisen kokonaan. Hyvä kylkipeliasento antaa Aallolle myös mahdollisuuden toimittaa pallon nopeasti, jopa yhdellä kosketuksella linjan taakse, joka pakottaa linjan putoamaan. Tässä linja on jo matkalla kotiinpäin koska selustaa uhkaavat muut hyökkääjät, mutta etäisyyksien ollessa pienempiä voisi rohkea toppari iskeä huonossa peliasennossa olevan hyökkääjän selkään kiinni ja pysäyttää hyökkäyksen etenemisen.
Tilanne on myös hyvä osoitus TPS:n aktiivisuudesta ja pelirohkeudesta ottelun viimeisellä 10 minuuttisella. Pelinavaaminen on helpompaa koska se ei ole alkanut maalipotkun kaltaisesta pysähtyneestä tilanteesta, mutta tästä huolimatta moni asia on kohdallaan. Liespuu kuljettaa palloa rohkeasti eteenpäin kohti ensimmäistä prässilinjaa. Se on topparilta rohkea teko, kun 1. prässääjä on lähellä, on joukkuekavereiden ollut yksinkertaisesti pakko liikkua pelattavaksi oikeaan aikaan. Kuvasta voi laskea kuinka monta vaihtoehtoa Liespuulla on. Sen jälkeen kyse on tilanteen tunnistamisesta, ja valittu syöttö onkin erinomainen.
Syöttö tavoittaa Aallon, joka pudottaa sen yläjalallaan ykkösellä Niklas Blomqvistille. Jos Aalto olisi ollut selkä menosuuntaan, lähin vastustaja olisi voinut iskeä häneen kiinni Blomqvistin ja Aallon väliseltä syöttölinjalta. Aallon kääntyminen olisi ollut hitaampaa, ja vastustajan keskikenttäpelaajan kannalta huonoimmassakin mahdollisessa tapauksessa hän olisi ehtinyt rikkomaan. Vähän kömpelö törmäys kaverin selkään, nopea protestointi vapaapotkusta kortin välttääkseen, läpyt ja anteeksipyynnöt pienen silmänvinkkauksen kera. Vapari keskiympyrästä, kaikki pallon alle, linjat uudestaan kasaan. Puolustavan keskikenttäpelaajan Aapisessa tämä tulee ennen A-kirjainta. Nyt kylkipeliasennon takia pitää koukata hieman alakautta, estää kosketus jolla pääsee puolustuslinjan eteen. Seurauksena Blomqvistilla on tilaa, aikaa, pallo jalassa ja naama kohti maalia.
Koska Blomqvistilla on ”jalka auki” eli mahdollisuus häiritsemättä syöttää pallo linjan taakse, joutuu puolustuslinja pudottamaan. Samoin tekee sitä suojaava kahden miehen linja hetken aikaa, kunnes toinen pelaajista tekee henkilökohtaisen arvion että Blomqvist alkaa olla sellaisella etäisyydellä, josta pystyy antamaan vaarallisen syötön. Vastustaja yrittää aivan oikein peittää syöttölinjan Aallolle, mutta tämä on liikkunut taas tarvittavat askeleet pitääkseen linjan auki, ja syöttö sen verran salattu ja nostettu maasta, että se tavoittaa Aallon. Blomqvist ja Aalto pelaavat kentän keskustassa 2v1-tilanteen, jonka ratkaisevat hyvin.
Keskikentän kaksikosta toinen joutuu juoksemaan omalta puoleltaan ristiin päästäkseen Aallon ja pallon väliin. Matej Hradecky on tehnyt pitkän pystyynjuoksun ja työllistää nyt tammisaarelaisten oikeaa pakkia. Albion Ademi on tästä syystä pitänyt leveyden, ja olisi täysin vapaana. Mikko Hyyrynen puolestaan on luikahtanut toppareiden väliin. Vaihtoehtoja on taas monia, päästään taas tilanteen tunnistamiseen, siihen minkä pelaaja kokee parhaaksi ratkaisuksi. Itselläni eivät eväät riitä kentän kahta omaa maalia lähinnä olevaa kolmannesta pidemmälle, ja olisin todennäköisesti valinnut riskittömän syötön Ademille. Se, mitä hyökkäyskolmanneksen spesialistilta pitää odottaa, on kylmäpäisiä ratkaisuja. Jussi Aalto ei halua luopua pallosta keskellä ja pelata sitä laitaan, jossa se on huomattavasti vaarattomammassa paikassa. Pallosta luopuminen ei ainoastaan omilta vastustajalle vaan myös keskeltä laidalle on yksi suuri ongelma suomalaisessa jalkapallossa. Aalto odottaa että omaa maalia kohti pitkän juoksun tehnyt keskikenttäpelaaja astuu muutaman askeleen liian pitkälle laidan puolelle, pysäyttää pallon ja kääntää sen suuntaan josta puolustava pelaaja juuri tuli. Sinne ei vastustaja voi millään päästä Aaltoa nopeammin, se on yksinkertaista fysiikkaa.
Varsinainen viimeistely on loistavan pelaajan erikoisominaisuuden lopputulos. Tämä puolestaan on tarina siitä, miten pelaajaa autetaan luomaan tilanteita, jossa hän pääsee käyttämään erikoisominaisuuksiaan.
*****
Jesse Saarinen @jessesaarine
Kirjoittaja on TPS-kasvatti, entinen liigapelaaja, nykyinen KaaPo:n juniorivalmentaja, luokanopettajaopiskelija ja TPS:n kausikorttilainen.
