Jaro-ennakko: Voittaja jatkaa liigakarsintoihin

TPS:n miesten edustusjoukkueen kausi jatkuu erittäin tärkeällä kotiottelulla. TPS taistelee FF Jaron kanssa liigakarsintapaikasta. Pelin henki on selvä: vain voittajan kausi jatkuu. Ottelu TPS–Jaro potkaistaan käyntiin Veritas Stadionilla maanantaina 17. lokakuuta kello 18.30. Ottelun yleisen infopaketin löydät tämän linkin takaa. Liput peliin myy ennakkoon Tiketti.

TPS päätti Ykkösen ylemmän loppusarjan viikko sitten KTP-vierasvoittoon. Voitto oli tärkeä, sillä se piti Tepsin sarjataulukon kakkossijalla, minkä myötä seura vältti ensimmäisen esikarsintakierroksen ja eteni suoraan karsinnan toiseen vaiheeseen.

– Oli tärkeää, että voitettiin KTP, niin yksi ekstrapeli jäi välistä ja pääsemme lähtemään nyt vähän levänneempänä tähän tärkeään kamppailuun, sanoo TPS-hyökkääjä Simo Roiha.

Roiha pukkasi Tepsin voittomaalin Kotkassa. Osuma oli täksi kaudeksi Rovaniemeltä Turkuun siirtyneelle hyökkääjälle sarjakauden kymmenes.

– Kymmenen maalia oli itselleni henkilökohtainen tavoite. Kiva juttu, että sain sen rajapyykin saavutettua, mutta ei se enää maanantaina paina, vaan töitä on taas tehtävä uusien maalien eteen.

Tarkkaavaisimmat katsojat ovat huomanneet, että Roihalla on jalassaan eriparia olevat nappikset. Taikauskon sijaan kyse on luonnollisesta syystä.

– Minulla on eriparijalat. Olen kokeillut nyt pelata kahdella erikokoisella nappiksella ja se on toiminut hyvin. Maalintekijäjalka on se isompi jalka, oikeajalkainen kärkipelaaja paljastaa.

Tepsille ja Jarolle tämän maanantain matsi on jo kauden viides keskinäinen kohtaaminen. Kauden keskinäisten pelien voitot ovat tasan 2–2. Jaro voitti ennen sarjakauden alkua TPS:n Ykköscupissa, mutta mustavalkoiset puolestaan veivät nimiinsä joukkueiden molemmat keskinäiset pelit Ykkösen runkosarjassa. Reilut kolme viikkoa sitten joukkueet kohtasivat Turussa Ykkösen yläloppusarjan ottelussa, jonka voiton vei Jaro maalein 1–0.

TPS on nyt treenannut kolmisen viikkoa uuden päävalmentajansa Marko Rajamäen johdolla. Tehtävän vastaanottaessaan Rajamäki sanoi joukkueelleen, että yhteinen pelisapluuna täytyy saada hiottua kuntoon KPV- ja KTP-pelien aikana, jotta joukkue on valmis tärkeisiin karsintapeleihin. TPS-hyökkääjä Simo Roiha kokee, että joukkue on omaksunut uuden päävalmentajan opit, vaikka pelisapluunaan onkin tehty muutoksia nopealla aikataululla.

– Suuret linjat ja tärkeimmät ohjenuorat ovat täysin selvät, ja niitä pelaajat pyrkivät sitten yhteispelillään täydentämään kentällä, Roiha kertoo.

– Nyt oikeastaan alkavat ne pelit, joita varten minä lähdin tähän projektiin mukaan. Nyt pelataan vain tuloksesta. Tykkään valmentajana näistä peleistä. Kiva, että saamme pelata tämän tärkeän matsin kotona. Jaro-peliin on vain ja ainoastaan yksi tavoite: voitto, Rajamäki kiteyttää.

Jaro on juuri nyt erittäin kovassa syysvireessä. Pietarsaarelaiset ovat seitsemän ottelun voittoputkessa. ”Rapan” mukaan Jarolla on riveissään monia taitavia pelaajia, joita ei saa päästää pelaamaan vahvuuksillaan.

– Jarolla on monta hyvää pelaajatyyppiä. Heillä on kärjessä selkeä ysipelaaja, Alhaji Gero. Hän on suunnanmuutospelaamisessa Jaron ehdoton avainpelaaja. Jarolla on myös keskialueella hyviä pallollisia pelaajia, kuten Emile Paul Tendeng, Markus Kronholm ja Jacob Bushue. Näiden miesten kautta Jaro pyrkii pyörittämään pallollista peliä rauhallisemmissa ja kontrolloidummissa hyökkäyksissä.

Rajamäen ennakkoarvioissa tärkeitä painopisteitä maanantaina ovat keskialueen pallollinen ja palloton peli sekä erikoistilanteet ja boksin puolustaminen.

– Keskialue on kriittinen piste, jossa emme saa peliä hävitä. Meidän pitää pystyä vastaamaan Jaron peliin niin, ettei heille jää keskikentälle tilaa pelata. Yksi ratkaiseva tekijä maanantaina tulee olemaan se, kumpi pystyy pitämään keskialueen tiiviinä ja voittamaan kaksinkamppailut siellä, Rajamäki arvioi.

– Molemmat joukkueet hakevat nyt vain voittoa, joten maanantain kamppailusta tulee varmasti intensiivinen taistelu, jossa jokainen tilanne pelataan loppuun asti, tuumaa puolestaan Simo Roiha.

Jaro kohtasi ensimmäisellä esikarsintakierroksella Ekenäs IF:n. Joukkueet kävivät keskiviikkona Pietarsaaressa tulisen taistelun, jonka Jaro voitti lopulta 2–1. Ottelussa jaettiin peräti 12 varoitusta ja kolme ulosajoa. Isojen panosten pelit voivat leimahtaa liekkiin, mutta TPS-koutsi Rajamäki on painottanut omille pelaajilleen, että hermokontrollin on pidettävä, vaikka vastustaja sitä yrittäisi kaikin keinoin horjuttaa.

– Meidän lähtökohtamme on hyvin selkeä. Lähdemme pelaamaan isolla sydämellä, mutta niin, että pää pysyy kylmänä, Rajamäki linjaa.

Mikäli maanantai-illan ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 2×15 minuutin mittainen jatkoaika. Jos kumpikaan joukkue ei onnistu peliä itselleen kääntämään jatkoajalla, ratkaistaan ottelun voittaja rangaistuspotkukilpailulla.

TPS–Jaro-ottelun voittaja kohtaa kaksiosaisissa Veikkausliiga-karsinnoissa FC Lahden. Liigakarsinnat aloitetaan Ykkösen joukkueen kotikentällä torstaina 20. lokakuuta ja ratkaiseva toinen osaottelu pelataan sunnuntaina 23. lokakuuta Lahdessa.


TPS on kutsunut seuran naisten edustusjoukkueen vieraaksi maanantain Jaro-otteluun. Naisten Ykkösen mestaruuden ja sitä myötä nousun Kansalliseen Liigaan viime kierroksella varmistanut mustavalkoinen joukkue kukitetaan Veritas Stadionilla Jaro-ottelun yhteydessä.

TPS:n naiset pelaavat kauden viimeisen kotiottelunsa lauantaina 15.10. kello 17.00 Kupittaa 5 -kentällä. TPS:n naiset toivottavat kaikki tervetulleeksi juhlistamaan liiganousua lauantaina Kupittaa 5:lle!

Lisää uutisia