Yhteiskuntavastuu tänäkin vuonna keskeisessä osassa TPS:n toimintaa

TPS:n toiminnassa on ollut tänäkin vuonna keskeisessä osassa yhteiskuntavastuu. Erilaisia tempauksia tehdään joka kausi, mutta erityisesti TPS on keskittynyt tekemään yhteiskuntavastuuta pitkäjänteisesti, ja useimmiten toiminta on ollut käynnissä jo vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Tässä esiteltynä kootusti muutamia TPS:n keskeisimpiä yhteiskuntavastuutoimintoja, jotka kaikki myös kuuluvat TPS:n Sydän pelissä -toiminnan alle. Sydän Pelissä -toiminta on saanut Most Valuable Grassroots Event -palkinnon UEFA:lta.

TPS:lla on vankat perinteet erityisnuorten jalkapalloharrastuksen tukemisessa. TPS:lla onkin ollut jo kymmenisen vuotta oma joukkue erityisnuorille, TPS-Sateenkaari. Joukkueelle myönnettiin lokakuussa sen hyvästä toiminnasta Palloliiton Respect-tukea. Lisäksi TPS on tehnyt 2000-luvun alusta asti yhteistyötä Luolavuoren koulun erityisluokkien kanssa. Kouluun on mm. perustettu erityislasten oma jalkapallojoukkue, TPS-Rankkasade, joka on TPS-Sateenkaaren sisarjoukkue.

TPS:n edustusjoukkue on kuulunut TYKS:n verisairauspotilaiden osasto 015:n kummit ry:hyn sen perustamisesta alkaen. Jo 20 vuoden ajan TPS-pelaajat ovat joka joulu vierailleet osaston pienten potilaiden luona ja lahjoittaneet TPS:n oman joulumuistamisen osastolle. Tänä vuonna vierailu tapahtuu sunnuntaina 15.12. Osastolle toimitetaan joka vuosi myös kausikortteja TPS:n otteluihin.

TPS järjestää joka arkipäivä neljässä Turun alueen alakoulussa monikulttuurista iltapäiväkerhoa. Iltapäiväkerho on liikunta- ja jalkapallopainotteista kerhotoimintaa, jota järjestetään monikulttuuristen alueiden kouluilla. Kerhojen tavoitteena on innostaa nuoria mukaan urheiluseuratoimintaan sekä lisätä kulttuurienvälistä vuorovaikutusta. TPS Juniorijalkapallo on yksi kerhojen käytännön ohjauksesta vastaava seura. Toimintaa tukevat opetusministeriö ja Turun kaupungin vapaa-ajanhallintokuntien EVIVA-hanke. Lisäksi TPS on järjestänyt kuluneilla kausilla erityisiä rasisminvastaisia otteluita ja kutsunut peleihin monikulttuuristen aluiden koulujen oppilaita.

TPS oli myös keväällä mukana KiVa-koulu -hankkeessa, jossa iskettiin jalkapallon avulla koulukiusaamista vastaan. TPS-pelaajat vierailivat 15 eri Turun alueen koulussa kiusaamisen vastaisessa kampanjapäivässä puhumassa koulukiusaamista vastaan ja joukkuepelaamisen puolesta. Hankkeella tavoitettiin tuhansia lapsia.

TPS:lla on lisäksi oma täysin maksuton kannattajakerho alle 13-vuotiaille, Tiikeriklubi. Tiikeriklubin avulla TPS haluaa tarjota kaikille lapsille mahdollisuuden kokea jalkapallon iloja niin kentällä kuin katsomossa. Lisätietoa Tiikeriklubista saa tästä linkistä.

TPS on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin kanssa. TPS-pelaajat ovat mm. olleet joka vuosi auttamassa Nälkäpäivä-keräyksessä. Lisäksi TPS ja SPR ovat järjestäneet vuosien aikana monia yhteisiä hyväntekeväisyystempauksia.

Omassa Respect-ottelussaan syyskuussa TPS tuki vakavasti loukkaantuneen turkulaisen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalon ja muiden vammautuneiden extreme-urheilijoiden kuntoutusta ostamalla yksitoista Pekan FightBack-hankkeen lippistä. Veikkauksen lahjoittamat Respect-palkintovarat ohjattiin puolestaan vähävaraisten TPS:n junioriperheiden jalkapalloharrastuksen tukemiseen.

Lisää uutisia