Veikkausliigaan noussut TPS solmi useita uusia pelaajasopimuksia

Jalkapallon Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussut TPS jatkaa pelaamistaan Kupittaan Veritas Stadionilla myös kaudella 2018. TPS on myös solminut jo useita uusia pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle. TPS:n viime kauden miehistöstä jo kaksitoista (12) pelaajaa jatkaa varmuudella raitapaidoissa myös kaudella 2018. TPS on solminut lisäksi vielä uusia akatemiasopimuksia.

– Olemme sopimustemme osalta erittäin hyvin aikataulussa. Meillä on jo nyt tarvittava määrä pelaajasopimuksia liigalisenssiä varten. Olen tyytyväinen kaikkiin näihin solmittuihin sopimuksiin ja uusia neuvotteluja käydään koko ajan. Olemme käyneet ja käymme ensin TPS:n Veikkausliigaan nostaneen joukkueen pelaajat läpi, mutta tarvitsemme toki myös ulkopuolisia vahvistuksia, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen taustoittaa.

TPS:n maalilla jatkaa viime kauden ykkösmaalivahti Jonathan Viscosi 1-vuotisella sopimuksella. TPS:n puolustajista Rasmus Holmalla ja Juri Kinnusella on uudet 1+1-vuotiset sopimukset. Niklas Friberg jatkaa raitapaidoissa puolestaan seuraavat kaksi kautta. TPS:n edustuksessa viime kaudella debytoinut Otto Schultz jatkaa 1-vuotisella sopimuksella.

TPS:n keskikenttäpelaajista Niklas Blomqvistin ja Juho Montolan sopimukset ovat mallia 1+1. Jonni Peräahon uusi sopimus on kaksivuotinen ja Onni Valakarin yksivuotinen. Joukkueen hyökkäyspään pelaajista Oskari Jakosen kanssa on solmittu kaksivuotinen sopimus ja Riku Sjöroos jatkaa 1+1-vuotisella sopimuksella. Mika Ääritalon sopimus oli jo ennestään voimassa ja se jatkuu kauden 2018 loppuun asti.

TPS:n GANT Akatemia jatkaa Pekka Mattilan, Erik Mirelin ja Mauro Severinon sopimusoptioita. Uutena pelaajana GANT Akatemian toimintaan liittyy mukaan Jesper Karlsson, jonka sopimus on 1+2-vuotinen. Nuoremmista pelaajista GANT Akatemiassa jatkavat toista vuotta Lucas Bergström ja Ryan Mahuta.

– GANT Akatemia, P18- ja P20-ikäluokkien kilpasarjat sekä tuleva reservijoukkueemme ovat niitä viimeisiä kehitysetappeja kohti edustusjoukkuetta. Abukar Mohamedin alkuvuoden siirto SS Lazioon on hyvä esimerkki siitä, mitä lahjakkuus ja kova työnteko voivat parhaimmillaan poikia. Me haluamme TPS:n pelaajapolulle mukaan sellaisia pelaajia, jotka haluavat tehdä tosissaan töitä menestyksen eteen ja kehittyä. Tarjoamme siihen suorimman väylän täällä, Laurikainen painottaa.

– Nuorimmista juniori-ikäluokista liikkeelle lähtevä oma pelaajapolkumme kattaa tarpeeksi haastavat kehitysaskeleet huipulle aina edustusjoukkueeseen asti. Vain TPS tarjoaa tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden tällä alueella. Elite Miniliiga tuo nuorimmille ikäluokille tasokkaimpia mahdollisia pelejä. Seuraava askel on Sami Hyypiä Akatemian Elite-taso, jonka mukana tulee säännöllisesti kansainvälisiä huippupelejä Nordic Academy Gamesien myötä. Olemme siinä toiminnassa mukana ainoina seuroina yhdessä FC Hongan, HJK:n, Ilveksen ja Käpylän Pallon kanssa, Laurikainen vielä muistuttaa.

TPS:n edustusjoukkueen sopimuspelaajat optioineen 1.11.2017:

Jonathan Viscosi (2018)
Niklas Friberg (2019)
Rasmus Holma (2018 + 1)
Juri Kinnunen (2018 + 1)
Otto Schultz (2018)
Niklas Blomqvist (2018 + 1)
Juho Montola (2018 + 1)
Jonni Peräaho (2019)
Onni Valakari (2018)
Riku Sjöroos (2018 + 1)
Oskari Jakonen (2019)
Mika Ääritalo (2018)

Tiedotustilaisuuden tallenne: https://tpstv.fi/veikkausliigaan-noussut-tps-solmi-useita-uusia-pelaajasopimuksia/

Lisää uutisia