Tyttöjen maajoukkuepelaaja Selja Leiwo jatkaa Tepsissä - "Potentiaalia kasvaa todella hyväksi pelaajaksi"

12.01.2023 08:30

Turun Palloseura on solminut kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen keskuspuolustaja Selja Leiwon, 18, kanssa. Leiwo on tyttöjen maajoukkuepelaaja, jossa TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen näkee erittäin paljon potentiaalia.

– Seljalla on potentiaalia kasvaa todella hyväksi pelaajaksi. Hän on mennyt jo hirmuisen isoja askelia eteenpäin nyt parin vuoden aikana, mutta hänen potentiaalinsa katto on vielä paljon korkeammalla. Tulevan kauden liigapelit ovat jälleen uusi mittari hänelle, Salonen näkee.

Leiwo debytoi TPS:n edustusjoukkueessa liigakaudella 2020 ollessaan 16-vuotias. Kaudella 2021 hän nousi jo avauskokoonpanon toppariksi ja kantoi isoa roolia myös liiganousuun päättyneellä kaudella 2022.

– Olen kehittynyt paljon kahden edellisen kauden aikana. Ennen kaikkea olen nyt paljon kokeneempi pelaaja. Olin silloin edellisellä liigakaudella tosi nuori ja peliminuutteja ei vielä tullut paljoa. Nyt olen saanut naisten Ykkösessä paljon vastuuta ja sitä myötä kokemusta. Koen olevani täysin valmis liigapeleihin, Leiwo sanoo.

Nuoren puolustajalahjakkuuden tulevaisuuden tavoitteena on jalkapalloammattilaisuus.

– Haluan katsoa tämän jalkapallokortin loppuun asti ja nähdä, kuinka pitkälle se minut vie. Annan kaikkeni ja tähtään jalkapalloammattilaisuuteen. Tyttöjen maajoukkueleirit ja -pelit ovat olleet hienoja kokemuksia, ja tarkoitus olisi pysyä siinä maajoukkueringissä mukana, Leiwo kertoo.

Leiwo kuvailee itseään sinnikkääksi ja rohkeaksi pelaajaksi, joka pelaa tilanteet aina täysillä loppuun asti. Päävalmentaja Salonen kehuu erityisesti nuoren puolustajan peliälyä.

– Selja on luotettava puolustaja, joka sijoittuu viisaasti kentällä ja osaa lukea peliä hyvin. Hän on hyvä katkomaan vastustajan syöttöjä. Pallollisena hän tekee paljon oikeita ratkaisuja, Salonen analysoi.

Selja Leiwon kuva median käyttöön