TunturiTec OY jatkaa naisten edustusjoukkueen yhteistyökumppanina

Jos TPS on moniosaaja urheilun parissa, on Paraisilla sijaitseva TunturiTec OY moniosaaja metalliteollisuuden alalla. TunturiTec OY taitaa alan työt suunnittelun, hitsauksen ja koneistuksen kautta aina sähkötöihin ja asennuksiin. Yhteyttä jalkapalloon ei tarvi etsiä kaukaa, sillä Suomen maajoukkuettakin edustava Julia Tunturi toi jalkapallon osaksi Harri Tunturin arkea jo hyvissä ajoin.

– TunturiTec OY on tullut perheen mukana, mutta niin on tullut myös jalkapallo, sillä Julia toi jalkapallon osaksi elämää jo nuoresta pitäen. Julia edusti Tepsiä neljällä kaudella, joten sitä kautta myös TPS tuli entistä tutummaksi ja läheisemmäksi. Tepsiä on toki tullut seurattua niin miesten, kuin naisten puolella muutenkin, mutta varsinkin naisten joukkue tuli läheiseksi.

Vaikka TunturiTec OY toimii Suomen lisäksi myös ulkomailla, on paikallisuus aina pysynyt yrityksen arvoasteikossa korkealla tasolla. Turun Palloseuran mustavalkoiset värit päätyivätkin nopeasti Pargas IF:n punavalkoisten värien seuraksi Tunturin sydämeen.

– Vaikka yrityksemme toiminta ulottuu Suomen lisäksi jonkinverran myös ulkomaille, olemme aina halunneet tukea paikallisia. Pargas IF ja TunturiTec OY ovat tehneet yhteisyötä jo pitkään paikallisen urheilun ja paikallisten nuorten hyväksi. Myöhemmin TPS ja naisten jalkapallo ylipäätään tulivat lähelle omaa sydäntä ja oma punavalkoinen sydän sai seuraksi myös mustavalkoiset värit. TPS on kansallisesti iso seura ja yksi perinteisimpiä seuroja. Toiminta Tepsissä on hyvää ja tekeminen on järkevällä pohjalla. Tepsin tukeminen on helppoa koska tiedän, että asiat tehdään kunnolla. Vaikka Julia onkin siirtynyt Ruotsiin pelaamaan, niin TPS on silti pysynyt lähellä.

Paikallisuus ja sen merkitys näkyy hyvin myös TunturiTec OY:n kummipelaajassa, sillä keskikenttäpelaaja Viivi Spets on kotoisin Paraisilta ja otti ensimmäiset kosketukset jalkapalloon Pargas IF:n puolella. Kummipelaajaa ei tarvinnutkaan pohtia pitkään.

– Oli helppoa lähteä tukemaan Viiviä, sillä pystyn samalla auttamaan itselle tärkeää seuraa ja paikallista nuorta pelaajaa. Onhan se todella hienoa, että Paraisilta on melko monta pelaajaa noussut pelaamaan jalkapalloa huipputasoille asti.

Tulevalla kaudella on edessä uusia mahdollisuuksia, kun TPS lähtee tavoittelemaan paluuta pääsarjaan. Tunturin mukaan sarjatasoa ei tarvinnut juurikaan pohtia, vaan paikallisen joukkueen tukeminen oli luonnollista.

– Mielestäni sarjataso ei vaikuttanut joukkueen tukemiseen, vaan tämä oli ennemminkin luonnollinen valinta tälläkin kaudella. Näen, että Ykkösessä on paljon mahdollisuuksia. Tepsissä on paljon nuoria pelaajia, jotka saavat loistavan mahdollisuuden ottaa askelia kohti pääsarjaa. Nyt ei tarvi hypätä suoraan huipulle, vaan saadaan kehittyä vuosi hyvissä puitteissa ja viedä tekemistä eteenpäin.

Naisten jalkapallon tukeminen on Tunturille tärkeä asia ja hän kokee, että samalla kun hän auttaa Palloseuraa eteenpäin, saa hänen yrityksensä myös loistavaa näkyvyyttä. Tunturi korostaa, että naisten jalkapallon puolella yrityksen on helpompaa erottua.

– TPS tarjoaa TunturiTec OY:lle hyvää näkyvyyttä urheilun huipputasoilla. Voisi sanoa, että paikallinen tukee paikallista. Naisjalkapallo on lähellä sydäntä ja haluamme olla tukena. Mielestäni on tärkeää, että tuemme naisurheilua. Jotkut saattavat miettiä näkyvyyttä, mutta voin vakuuttaa, että sitä kyllä tulee ja jos tukijoita tulee mukaan enemmän, niin hyödymme kaikki siitä. Miesten puolella yleisömäärät voivat olla isompia, mutta naisten puolella yrityksen on helpompaa nousta esiin massasta. Täytyy myös muistaa, että kiinnostus naisten jalkapalloon on kovassa nousussa, joten tukeminen on samalla myös hyvä investointi tulevaa varten!

 

 

Lisää uutisia