TPS yrittää jatkaa voittoputkeaan Ilveksen kustannuksella

Naisten liigassa hienosti jo toiseksi noussut TPS saa lauantaina vieraakseen viime kaudella yllättäen SM-hopealle nousseen Tampereen Ilveksen. TPS on pelannut nyt kuusi ottelua ja sen saldo on neljä voittoa ja kaksi tappiota. Ilves on pelannut vasta neljä ottelua ja sen vastaava tulossarake on 2-1-1.

TPS ja Ilves kohtasivat viime kaudella kahdesti ja molemmat ottelut olivat tasaisia. Ilves haki pinnat Turusta 1-2-voitolla ja Tampereella pelattiin tasan 1-1. Kevään harjoitusottelussa TPS oli Ilvestä parempi lukemin 3-0. Ilveksen hyökkäyspään suurin pelote on maalitykki Heidi Kollanen.

-Ilves on kyllä kova joukkue, voittivat viime kaudella SM-hopeaa, jotainhan se kertoo. Meidän pitää lähteä pelaamaan ihan sitä omaa peliämme, eikä kiinnittää niinkään vastustajan yksilöihin huomiota, TPS-toppari Siiri Hammar muistuttaa.

TPS on äitynyt aivan viime kierroksilla todella hurjaan menoon. Se on napannut jo kolme voittoa peräkkäin. Ensin kaatui HJK Turun klassikko-ottelussa 1-0. Sen jälkeen TPS haki täydet pisteet FC Hongalta Espoosta luvuin 3-4. Äitienpäivänä TPS pisti Yläkentällä todellisen maalishow:n pystyyn ja kaatoi oululaisen ONS:n peräti 8-0. Ria Öling mätti ONS:ää vastaan uskomattomat viisi maalia 21:een minuuttiin.

-Me ollaan treenattu hyvin ja saatu se näkymään nyt myös peleissä. ONS-peli oli outo peli, mutta hyvällä tavalla meille tietysti. Saatiin nopeat maalit alkuun ja meiltä onnistui muutenkin kaikki. Myös HJK-peli oli hyvä. Johdettiin 1-0, mutta ei HJK päässyt edes lopussa paikoille. Jatketaan lauantaina Ilvestä vastaan siitä mihin Oulua vastaan jäätiin, Hammar toteaa.

TPS:n miesten edustusjoukkueen kausikortti oikeuttaa myös tällä kaudella sisäänpääsyyn TPS:n naisten liigaotteluihin.

YLE:n TV2 näyttää TPS-Ilves-ottelun suorana klo 16.50 alkaen.

Lisää uutisia