TPS voitti ja repi Jaroon taas seitsemän pinnan kaulan

TPS voitti lauantaina Pietarsaaressa FF Jaron lukemin 2-1. Palloseura nousi jälleen Jaroa vastaan tappioasemasta hyvällä toisella jakson esityksellä maalin voittoon. Jaro johti tauolla 1-0 ja TPS naulasi molemmat maalinsa isäntien verkkoon toisella puolikkaalla. TPS muuten voitti ennen niin voittamattoman Jaron jo viidennen kerran peräkkäin sarjaottelussa.

Lauantaina tapeltiin todella isoista pisteistä. TPS lähti matsiin neljän pinnan etumatkalta, mutta Jaro oli tuntiin asti kiinni kolmessa pisteessä. Se olisi tarkoittanut enää yhden pisteen marginaalia Tepsin hyväksi. 

Toisen puoliajan jälkeen joukkueiden ero oli kasvanut jälleen seitsemään pisteeseen. Kaiken kukkuraksi TPS on pelannut yhden matsin vähemmän kuin Pietarsaaren punapaidat. Tepsin lähin uhkaaja onkin nyt MuSa, joka kukisti KTP:n lukemin 2-1. Myös MuSa on seitsemän pistettä TPS:ää perässä, mutta pelattujen otteluiden määrä on sama.

– Olihan tämä iso peli, nyt tiedetään mistä asetelmista tätä jatketaan tästä eteenpäin. Meillä oli moraali tänään kohdallaan, vaikka saatiin huono lähtö peliin. Toisella puoliajalla pelattiin ihan jalkapalloa, TPS-luotsi Tommi Pikkarainen summasi.

Jaron avausmaali syntyi juuri sellaisella kuviolla, joka TPS-leirissä oli jo ennakkoon tiedossa. Silti Jaro rankaisi armotta jo 9. minuutin kohdalla. Toni Takamäki nosti pallon TPS-maalin kulmalta keskelle ja meksikolainen olympiavoittaja, Luis Robles, ampui pallon kimmokkeen kautta verkkoon aivan maalin edestä.

– Peli meni just niin kuin arvattiin ja ennakoitiin. Jaro haki paikkoja ilmasta, maalin kulmista sekä erikoistilanteiden kautta. Vaikka tiedettiin, mihin Jaro pyrkii, niin aika nopeastihan omissa soi vajaan kympin kohdalla, Pikkarainen pyöritteli päätään.

– Eka puoliaika puolustettiin välillä luvattoman heikosti, mutta oli meillä sitten myöhemmin jonkinlaisia aihioita pariin maaliinkin, siis muutama hyvä paikka, hän kuitenkin muistutti perään.

TPS sai pelinsä kulkemaan toisella puoliajalla. Välillä tuntui siltä, että mitä pidemmälle kamppailu eteni, sai TPS vaan entistä tukevamman hallinnan itselleen. Vajaan tunnin kohdalla kohentunut kenttäpeli sitten konkretisoitui tasoitusmaalina. Albijon Muzaci sai hyvän passin Joakim Latoselta ja paineli oikeaa laitaa kuin viimeistä päivää. Hän ampui pallon verkkoon lopulta maalivahti Ville Sepän kautta.

74. minuutin kohdalla Muzacin ja Latosen osat vaihtuivat, kun Latonen tälläsi pallon aivan vasempaan yläkulmaan. Hän hiipi ovelasti Jaron linjan taakse ja tinttasi pallon sisään Muzacin erinomaisen pystysyötön jälkeen.

– Latoselle hieno onnistuminen ja kiva jakso nyt päälle tehoilla 1+1. Muzaci taas on kova poika painamaan, mutta hänkin vähän piiputti jo lopussa. Mutta Albilta löytyy kyllä aina yksi lisävaihde, kun maali alkaa häämöttämään silmissä, Pikkarainen naurahti.

TPS:n johtomaalin jälkeen Jaron Johan Brunell pääsi kerran puskemaan lähietäisyydeltä, mutta pallo kieppui maalin katolle. Lisäajalla meksikolainen Jahir Barraza ampui lujaa, mutta TPS-veskari Miikka Mujunen haki oikeat linjat ja vangitsi pelivälineen varmasti. Vastaavasti TPS-kärki Eliécer Espinosa tulitti paluupallon Jaron verkkoon 83. minuutilla, mutta osuma liputettiin niukkana paitsiona.

– Jako ja Mati tuli hyvin sisään heti toisen puoliajan alussa. Toisella myös alettiin puolustamaan niin hyvin, että pidän tätä voittoa ihan ansaittuna, vaikka kovan työn takana se oli. Jaro pelasi keskiviikkona AC Oulua vastaan raskaan pelin ja me tiedettiin, että ei ne lopussa pysty tulemaan enää alas niin kovalla vauhdilla, Pikkarainen oli laskeskellut.

– Koko ottelutapahtuma oli hieno. Pietarsaaressa eletään Jaakon Päivän tunnelmissa ja on hienoa, että otteluakin pääsi seuraamaan pari tuhatta ihmistä, hän vielä kiitteli kohteliaasti entisenä jarolaisena.

Kooste TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/kooste-ff-jaro-tps-1-2-27-07-2019/

Lisää uutisia