TPS vietti kauden 2023 avajaisia Turun kaupunginteatterilla ja jakoi vuoden yhteistyökumppaneiden palkinnot

TPS Jalkapallon miesten ja naisten edustusjoukkueet viettivät viime viikolla yhteistä kauden avaustilaisuutta Turun kaupunginteatterilla. Tilaisuudessa kuultiin tunnelmia uuden kauden kynnyksellä, nautittiin hyvästä ruoasta ja illan päätteeksi viihdyttiin teatteriesityksen parissa. Tilaisuudessa jaettiin myös viime vuoden Vuoden yhteistyökumppani -palkinto sekä koronavuosina 2021 ja 2020 jakamatta jääneet yhteistyökumppanien palkinnot.

Palataan kauden avajaisten tunnelmiin Tiina Pirilän valokuvien kautta.

Paluun Turun Palloseuraan tehnyt Riku Riski kertoi haastattelussa, miltä on tuntunut palata takaisin mustavalkoiseen pelipaitaan ja Turkuun.

TPS:n miesten ja naisten edustusjoukkueiden pelaajat esittäytyivät tilaisuudessa. Kuvassa TPS:n miesten joukkueen hyökkäysosastosta Linus Rönnberg, Onnipekka Pajula, Torfiq Ali-Abubakar ja Onni Helén.

Positiivisin fiiliksin kohti liigakautta. Kuvassa keskellä TPS:n keskikenttäpelaaja Saana Kallio.

Suomen nuorten maajoukkueen pelireissulta Hollannista edellisenä päivänä palannut toppari Selja Leiwo kertoi, millainen merkitys maajoukkuetapahtumilla on nuorelle pelaajalle.

TPS:n uusi hyökkääjävahvistus Alhaji Gero nautti kauden avaustilaisuuden ruokapöydän antimista.

Uusi futiskausi on jo nurkan takana, tuumasi TPS:n ja Suomen nuorten maajoukkueen maalivahti Venla Roine. Vieressä maalivahtikollega Ada Liljeström.

Vuoden yhteistyökumppani 2022: Star Alone

Vuoden yhteistyökumppani 2022 on Star Alone. Star Alonen Jussi ja Mari Harittu ovat olleet Turun Palloseuran matkassa pitkään yhteistyökumppaneina ja tehneet arvokasta työtä myös seuran vapaaehtoistyöntekijöinä.

Vuoden yhteistyökumppani 2021: Terveystalo

Vuoden yhteistyökumppani 2021 on Terveystalo. Terveystalo on huolehtinut kaikkien TPS:n pelaajien ja toimistohenkilökunnan terveydenhuollosta kaudesta 2020 lähtien. Yhteistyö Terveystalon kanssa ollut saumatonta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Terveystalon palkinnon vastaanotti aluejohtaja Matti Rauhala.

Vuoden yhteistyökumppani 2020: OP Turun Seutu

Vuoden yhteistyökumppani 2020 on OP Turun seutu. Turun Seudun Osuuspankki on Turun Palloseuran pitkäaikainen pääyhteistyökumppani. Turun Seudun Osuuspankki on TPS:n tavoin ehtinyt jo kunniakkaaseen sadan vuoden ikään. OP Turun Seutu on vuosien saatossa ollut tukemassa TPS:ää niin menestyksen hetkillä kuin myös vaikeampina aikoina.

Lisää uutisia