TPS taipui JJK:lle pilkuilla

Liigacupin puolivälierissä TPS joutui nöyrtymään isäntäjoukkue JJK:lle rangaistuspotkujen jälkeen. Täyden 90 minuutin jälkeen taululla oli 2-2 -lukemat, jotka siis Liigacupin sääntökoodiston mukaan aiheuttavat rangaistuspotkukisan.

Ottelussa edettiin maalien kanssa tasatahtiin. Ensiksi onnistui TPS ja Babatunde Wusu. Syötön Tunden maaliin tarjoili Jani Virtanen. Jamppa keskitti pallon boxiin ja Wusu jatkoi pilkun kohdalta tolpan kautta pallon isäntien maaliin. JJK:n tasoitus nähtiin noin varttia myöhemmin kun isännät saivat vaparin 25 metristä. TPS-vahti Jani Tuomala tiputti suoraan kohti tulleen laukauksen ja Tommi Kari oli kärppänä paikalla. TPS siirtyi kuitenkin vielä kertaalleen johtoonRiku Riskin pelatessa itsensä puolittain laidalta läpi ja tarjoili vetopaikan jo ensimmäisen maalin syöttäneelle Virtaselle. Jamppa viritti vasurinsa ja takayläkulmassa soi lukemat 1-2. TPS päästi vielä JJK:n tasoihin, kun keskityspallo leijaili Tepsin rangaistusalueelle ja pomppi flipperipallon tavoin, kunnes löytyi turkulaisten maalista.

– Eka puoliaika olisi pitänyt olla meille varmaan 4-0. Ei JJK:lla ollut oikein paikkoja, mutta silti onnistuivat tekemään tarvittavat maalit, puhisi TPS-hyökkääjä Mika Ääritalo pelin jälkeen.

Ottelun toinen puolisko olikin sitten Ärtsin mukaan tasaisempaa vääntöä.

– Molemmilla oli kyllä paikkansa ratkaista ottelu toisella puoliajalla, kuittasi Ääritalo.

Lisää maaleja ottelussa ei varsinaisella peliajalla siis nähty ja siirryttiin pilkkukisaan. TPS:n Toni Kolehmainen ja Riku Riski onnistuivat vedoissaan, mutta Ääritalo pamautti vetonsa tolppaan ja toinen epäonninen TPS-peluri pilkkukisassa oli Santeri Mäkinen, jonka kuti meni yli maalin. Näin ollen TPS:n taival Liigacupissa päättyi.

Lisää uutisia