TPS suuntaa lauantaina Helsinkiin HJK:n vieraaksi

HJK on aloittanut oman kautensa voitoilla KuPS:sta ja Ilveksestä, sekä tasapeleillä PK-35:n ja PK-35: Vantaan kanssa. Joukkue on neljässä ottelussa iskenyt seitsemän maalia ja päästänyt neljä maalia. Palloseuran alkukausi on ollut vaikea, sillä neljästä ottelusta on tullut neljä tappiota ja avausmaali odottaa vielä tekijäänsä. Vaikeasta alusta huolimatta joukkueen luotto itseensä ei Saija Östlundin mukaan kadonnut.

– Alku on ollut hankala, mutta emme jää murehtimaan sitä. Otamme tappioista opiksi ja suuntaamme katseet tulevaan. Keskitytään täysillä siihen, että saadaan omaa ja joukkueen pelaamista paremmaksi. Täytyy vain nostaa pää ylös ja suunnata katse tulevaan.

Östlund on jäänyt turkulaisten mieleen kovasta laukauksestaan, jonka ansioista hän on tämänhetkisen joukkueen paras maalintekijä yhdellätoista maalilla. Laukauksen takana ei kuitenkaan ole mitään erikoista, vaan pelkkää kovaa työtä, kuten Östlund nauraen toteaa.

– Se on vain kovan treenin tulosta. Toistoja toistojen perään, niin kyllä se laukaus sieltä lähtee. Laukausta tärkeämpää on ehkä se, että pystyn olemaan siellä, missä on tarvetta. Jos pitää hyökätä, niin silloin hyökätään, mutta jos puolustuspäässä tarvitaan apua, niin myös se onnistuu.

TPS ehti kohdata HJK:n jo helmikuussa ja silloin saldona oli 1-2 vierasvoitto. Palloseuran maaleista vastasivat Östlund ja Milla Rantamäki.

– Alkuvuonna taisi tosiaan upota yksi kaukolaukaus maaliin. Lauantaina olisi hyvä paikka upottaa pallo uudestaan maaliin ja pitää oma pää puhtaana, niin saadaan pisteet Turkuun. Tai no, ei se nyt ole tärkeintä, tuleeko maali omasta jalasta, kunhan vaan tehdään yksi maali enemmän kuin kotijoukkue, Östlund toteaa.

Alkukausi ei ole onnistunut, mutta joukkueen päävalmentaja Sami Haltia on Östlundin tavoin sitä mieltä, että joukkue ei ole jäänyt rypemään tappiota, vaan on pystynyt siirtämään katseet tulevaan.

– Vaikeasta alusta huolimatta treeneihin on ollut mukava tulla ja uskon, että myös pelaajilla on sama tunne. Kaikesta huolimatta tekeminen on ollut hyvää. Yleisessä toiminnassa ei ole tullut minkäänlaista notkahdusta, vaan päinvastoin. Nyt kun peli taas lähenee, niin on taas kova puhti päällä. Mennään joukkueena kohti yhteistä päämäärää. Treeneissä kaikki on kunnossa, nyt vain täytyy saada sama tunne kentälle. Jos saadaan pidettyä hyvä peli-ilme päällä koko 90 minuuttia, tulee varmasti myös tulosta.

Vaikka lauantaina HJK:n penkin takana onkin Joonas Rantasen sijaan Jonne Kunnas, ei Palloseuran Haltia näe, että valmennuksessa olisi tapahtunut merkittävää eroa.

– Jonne on ollut mukana jo pitkään ja tuntee joukkueen hyvin. Rantanen teki hyvää työtä ja Kunnas on jatkanut hyvin. Päästiin keväällä jos haastamaan HJK harjoitusottelussa ja napattiin 1-2 vierasvoitto. Siinä pelissä onnistuttiin todella hyvin toteuttamaan pelisuunnitelma. Pelattiin hyvä harjoituspeli tiiviillä puolustuksella ja tehtiin omista paikoista maalit. Kansallisen Liigan puolella HJK on aloittanut hyvin, mutta onnistumisen tasossa on ollut vaihtelua. HJK on luonut valtavan määrän maalipaikkoja kauden otteluissa, mutta maalimäärä ei vastaa maalipaikkojen määrää. 

Helsinkiläisten Essi Sainio johtaa joukkueen maalipörssiä iskettyään neljässä ottelussa kolme maalia, mutta Haltia korostaa, että Sainio yksin ei saa viedä puolustuksen huomiota, vaan HJK:ssa on runsaasti vaarallisia hyökkääjiä.

– Sainio on ollut todella sähäkkä pelaaja, mutta häntä ei silti saa asettaa muiden edelle. Joukkueen tekeminen on vahvaa, eikä yksilö saa mennä sen edelle. Joka pelipaikalle löytyy vahva pelaaja ja vahva vaihtopelaaja. Joukkueen materiaali on laaja ja laadukas. Tuttuja pelaajiakin löytyy Anna Koivusen ja Hanna Ruohomaan mielessä. Anna on laadukas maalivahti, mutta kyllä sitä hyökkäyksen kanssa ollaan keskusteltu siitä, mihin kannattaa iskeä. Toisessa päässä juoksee sitten Hanna, jonka kanssa ehdin saada hyviä kokemuksia ja muistoja. Täytyy toivoa molemmille hyvää ja ehjää kautta, mutta jos virheitä tulee, saisivat ne tulla lauantain ottelussa meitä vastaan.

 

Lauantaina on pois varmuudella ainakin Julia Sainio, joka on jo pystynyt aloittamaan pallollisen harjoittelun aamutreeneissä. Varsinaisiin joukkuetreeneissä Sainio ei ole vielä ollut mukana, mutta pääsee todennäköisesti kesän aikana mukaan rinkiin ja mahdollisesti syksymmällä pelikentille. Amalia Härkönen on todennäköisesti lauantaina pois kokoonpanosta ja Ollonqvistin tilannetta katsotaan vielä. Frida Lähteenmäki alkaa olla pelikunnossa, mutta vielä ei ole varmaa, onko hän jo lauantaina täydessä kunnossa. Tiia Hirvonen on tällä hetkellä kipeänä, eikä hän ole joukkueen kanssa tekemisissä. Hänen tilannettaan tarkkaillaan rauhassa.

 

HJK – TPS, 11.7. 16:00, Bolt Arena

Ottelu on nähtävissä myös Ruudun kautta osoitteesta https://www.ruutu.fi/stream/3630847

Lisää uutisia