TPS sunnuntaina jälleen tositoimiin Hakaa vastaan

TPS ei ehdi kauan nauttia eilisestä Cercle Brugge -ottelun voitosta Belgiassa, kun jo sunnuntaina joukkue on jälleen tositoimissa – tällä kertaa Veikkausliigassa, kun turkulaiset isännöivät Veritas stadionilla Hakaa. TPS:llä on takanaan kolme peräkkäistä vierasvoittoa, mutta nyt joukkueen täytyy pystyä saavuttamaan sama vire myös kotinurmella.

– Meidän pitää pystyä pelaamaan ehjä 90 minuuttia myös kotikentällämme. Olemme onnistuneet siinä paremmin vieraskentällä ja nyt on aika esittää sellainen myös kotiyleisöllemme, päävalmentaja Marko Rajamäki painottaa.

Hakan käyrä on puolestaan alaspäin, sillä joukkueella on allaan kolme tappiollista ottelua. Viimeksi valkeakoskelaiset menettivät pisteet kotikentällään maanantaina JJK:lle lukemin 2-1.

– Vaikea sanoa mikä meni pieleen. Ei vain saatu peliä kulkemaan. JJK teki hyviä vastahyökkäyksiä ja meillä välit tulivat liian pitkiksi, Hakan Jani Kauppila mietti Veikkausliigan verkkosivuilla.

TPS on nyt pelannut viimeisen neljän viikon aikana 9 ottelua, joista jopa kuusi vieraissa, ja tahti vain jatkuu samanlaisena. Väsymys on kuitenkin näkynyt yllättävän vähän kentällä.

– Joukkueessa on juuri nyt kova rasitus päällä ja olemme matkustaneet myös paljon. Silti pelirytmi on ihan hyvä, kun olemme onnistuneet kierrättämään pelaajia, Rapa vahvistaa.

Joukkue saa varmasti lisäpotkua myös hyvistä tuloksista, joita on saavutettu kolmesta edellisestä ottelusta. Itsevarmuutta antavat myös hienot yksilöonnistumiset: Roope Riski sai maalitilinsä auki liigassa viime sunnuntaina Lahdessa ja Mika Ääritalo latasi Belgiassa Bruggen verkkoon todella tärkeän maalin.

– Pelasimme hyvän pelin Belgiassa. Liigassa meillä on voitto alla Lahdesta, joten lähdemme hyvistä asemista Haka-peliin. Toivottavasti nämä viime tulokset houkuttelisivat väkeä Kupittaalle sunnuntaina, Ärtsi jutteli elisen pelin jälkeen Gentissä.

Rapa nostaa puolestaan yhdeksi sunnuntain hahmoksi Mikko Mannisen.

– Manu on pelannut viime aikoina erittäin hyvin ja hän on luonut hienosti tilanteita laidaltaan ja peli kulkee myös toiseen suuntaan. Nyt mies pääsee irti entistä joukkuettaan vastaan ja se näkyy varmasti ylimääräisinä näyttöhaluina.

TPS-Haka sunnuntaina 18.7. klo 18.30 / Veritas stadion
Osta liput otteluun tästä!

Lisää uutisia