TPS selvisi Suomen Cupin finaaliin!

TPS rynni Suomen Cupin finaaliin voittamalla tänään KuPS:n Kuopiossa lukemin 1-2. Samalla TPS kuittasi KuPS:lle pari viikkoa sitten kärsityn tappion parhaalla mahdollisella tavalla. Ottelun ratkaisijaksi nousi voittomaalin tehnyt ja viime ottelussa korttitilin täyttymisen takia huilannutRiku Riski.

Ottelu eteni tasalukemissa aina noin puoleen tuntiin asti. Tällöin laitapakkina jälleen viilettänytKalle Mäkinen rynni rangaistusalueelle ja varmaan maalipaikkaan, mutta KuPS-maalivahtiJoonas Pöntinen rikkoi Kallea rumasti  ja tuloksena tästä oli tietysti pilkku. Tällä kaudella jo kolme rankkaria upottanut Jonatan Johansson asteli päättäväisesti reiluun yhdeksään metriin ja pisti kuin pistikin pallon jälleen varmasti maaliin. Kotijoukkue KuPS nousi vielä tasoihin ja taistelemaan cup-unelmasta aivan avausjakson lopulla. KuPS sai vapaapotkun vaaralliselta etäisyydeltä ja komean kuvien päätteeksi Patrice Ollo iski pallon Tepsin verkkoon vastustamattomasti. TPS hallitsi ensimmäistä puoliaikaa lähes suvereenisti.

– Eka jakso oli kyllä täysin meidän. Jos katsotaan jotain prosentteja missä pallo on ollut niin kyllä se varmaan 80 prosenttisesti oli KuPS:n puolustusalueella. Meillä oli paikkamme ratkaista peli jo ensimmäisellä jaksolla, puhisi TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki matsin jälkeen.

Toisella puoliajalla ottelu hieman tasottui ja KuPS:n ollessa ehkä jopa hieman aktiivisempi. Ottelun ratkaisu nähtiin vartti ennen loppua. Tintti Johansson voitti pääpallon hyökkäysalueella 100-0 ja pallo tuli koko ottelun härkämäisesti pelanneelle Babatunde Wusulle. Tunde jatkoi tyylikkäästi pallon pilkun tienoille johon RR10 oli kirmannut. Riskillä oli aikaa ottaa pallo haltuunsa ja tuikata pallo maaliin  vielä nöyryyttävästi maalivahti Pöntisen palikoista.

– Toisella jaksolla meillä alkoi vähän jalat painaa ja KuPS pääsi peliin mukaan. Kokonaisuudessa tämä oli kyllä ihan ansaittu voitto. Iso kiitos pelaajille, yhden palauttavan päivän jälkeen tällainen peliesitys ja lopputulos. Hieno voitto, kiteytti Rapa ja jatkoi vielä:

– Otteluohjelma ei ole meille nyt kovin suotuisa. Kyllä vaikka koko kausi voitaisiin pelata pari matsia viikossa, mutta nyt pelataan neljä matsia viikon sisään. Jotain siinä on kyllä vialla, kritisoi Rajamäki vielä voittotunnelmissakin.

TPS kohtaa Suomen Cupin finaalissa 25.9. Helsingin Finnair Stadiumilla HJK:n, joka puolestaan nuiji tänään IFK Mariehamnin lukemin 3-0.

Lisää uutisia