TPS saa perjantaina vieraita Valkeakoskelta

TPS on tulessa Jalkapallon Liigacupissa taas ensi perjantaina, kun Valkeakosken Haka saapuu Turkuun vierailemaan. Ottelu alkaa Turun Javenture-Areenalla klo 15.00.

TPS aloitti Liigacupin voittamalla FC Interin 1-0, mutta viime perjantaina taivas synkkeni Ahvenanmaalla, kun IFK Mariehamn tempoi taululle 3-0-voittolukemat. Noinkin tylyt loppulukemat toisin mairittelevat kotijoukkuetta.

– Noin paljon kuin Ahvenanmaalla hävisimme, ei vaan saisi hävitä. Inter-matsiin tulee latauduttua aina tavallista kovemmalla sykkeellä ja ehkä sitä sitten puuttui viimeksi. Vaikka tappio tulikin, on kokonaisuus silti paremmalla mallilla kuin viime vuonna samaan aikaan, TPS-puolustaja Kalle Mäkinen uskoo.

Haka puolestaan onnistui Eckeröhallenissa siinä, mikä TPS:ltä meni pieleen, eli voittamaan saarilla isännät. Haka voittolukemat olivat 1-0 ja voittomaalista vastasi Juha Pirinen.

– Haka tosiaan voitti siellä, mutta meidän silti pitää pystyä nyt voittoon. Siihen tarvitaan vain sitä, että saamme oman pelimme kulkemaan, Mäkinen muistuttaa.

Haka on kautta 2012 silmällä pitäen jonkinasteinen mysteeri. Viime kausi lähti liikkeelle mukavasti, mutta meno hyytyi kohti syksyä. Sarjapaikka säilyi kuitenkin reippaasti. Perinteikäs Haka on joutunut viime vuosina luopumaan suomalaisen suurseuran statuksesta puhtaasti taloudellisista syistä.

Haka on vahvistanut ennen kaikkea puolustustaan ja Valkeakoskelle ovat saapuneet entinen Inter-puolustaja Sami Sanevuori, Hongasta siirtynyt Pauli Kuusijärvi sekä irlantilainen Shane McFaul. Hakaa testaa Tepsiä vastaan myös jenkkihyökkääjä Jordan Seabrookea. Merkittävin lähtijä on Pääkaupunkiseudulle palannut hyökkäyspään yleismies John Weckström.
Viime kauden paras maalintekijä Pekka Sihvola haluaisi myös jatkaa Hakassa, mutta ainakin toistaiseksi sopimuskuviot ovat jäissä.

TPS antaa Hakalle melkoisen määrän tasoitusta, kun Jarkko Hurme, Juho Lehtonen, Petteri Pennanen ja Jukka Lehtovaara ovat Mixun legendaarisen Huuhkajien munat -joukkueen mukana Seinäjoen KOMIA-turnauksessa.

– Uutta miestä vaan tilalle, ei se ole mikään ongelma. Kaikki neljä ovat tärkeitä miehiä, mutta kyllä joka pelipaikalle paikkaajia myös löytyy, Mäkinen tietää.

Mäkinen itse on saanut valmistautua kauteen paikat ehjänä, ja se näkyy kaikessa tekemisessä.

– Paikat on kunnossa ja olen jaksanut painaa ihan eri tavalla kuin vuosi sitten. Omakin itseluottamus on sitä myöden kunnossa, Mäkinen vakuuttaa.

Lisää uutisia