TPS saa Kuopion Pallokissat vieraakseen lauantaina

Naisten liigan yläloppusarja jatkuu maaottelutauon jälkeen taas ensi lauantaina. Pronssimitaleista tiukasti HJK:n kanssa taisteleva TPS saa vieraakseen Urheilupuiston yläkentälle silloin Kuopion Pallokissat. Naisten liigassa on kauden 2017 osalta jäljellä enää kolme ottelukierrosta.

Yksi maaottelutauolla edustustehtävissä olleista TPS-pelaajista oli keskikentän ankkuri Wilma Spets, joka oli alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana pelaamassa EM-karsintaturnausta Eerikkilän Urheiluopistolla. Suomi pelasi siellä 1-1-tasapelit Israelia ja Serbiaa vastaan, mutta nuiji tasapelien välissä Bosnia-Hertsegovinan peräti 10-0. Suomi eteni EM-jatkokarsintaturnaukseen lohkokakkosena.

– Lähdettiin voittamaan kaikkia pelejä ja Israelin lopun tasoitus jäi harmittamaan. Bosniaa vastaan oltiin ihan ylivoimaisia, niin kuin numerotkin kertovat. Serbia oli etukäteen kovin joukkue, se oli tiedossa, pelimme parani siinä ottelussa koko ajan. Pääasia, että päästiin lohkokakkosena jatkopeleihin kuitenkin. Tästä on hyvä jatkaa nyt liigapelejä, kun on pelituntuma päällä, Spets pohdiskeli.

TPS voitti kuopiolaiset runkosarjan puolella ensin maaliskuussa Turussa 3-1 Hanna Ruohomaan komealla knallitempulla. Kuopiossa pisteet sitten jaettiin kesäkuun alussa lukemin 1-1. Raitapaitojen tärkeän tasoitusmaalin iski Netta Hannula.

– Pallokissat on kova ja fyysinen joukkue ja ne tulee asenteella päälle. Vaikka Pallokissat hävisikin Hongalle viimeksi 0-8, niin lauantaina on taas ihan uusi peli ja uudet lähtöasetelmat, Spets muistuttaa.

Kaikki joukkueet ovat pelanneet yläloppusarjassa nyt kaksi ottelua. TPS hävisi ensimmäisellä kierroksella FC Hongalle Espoossa niukasti 3-2. TPS nousi ottelussa maalin päähän kolmen maalin takaa-ajoasemasta Ria Ölingin ja Jutta Rantalan osumilla. Toisella kierroksella kaatui Ilves Tampereella komeasti lukemin 3-5. A-maajoukkuepelaaja Ria Öling taituroi Tammelassa knallitempun ja Tiia Savolainen iski loput kaksi maalia.

– Saatiin voitto pienen tauon jälkeen, se oli se pääasia. Viisi tehtyä maalia on hyvä saldo ja enemmän kuin vastustajalla siinä ottelussa. Me ollaan puhuttu siitä vähän vaikeamman vaiheen jälkeen, että tehdään enemmän ja paremmin asioita yhdessä ja joukkueena. Lisäksi pelien alut ovat olleet vaikeita ja meidän pitää olla valmiista alusta asti hereillä, Spets tietää.

Naisten liigan yläloppusarjan pistetilanne ennen ensi lauantain otteluita on seuraavanlainen: FC Honka 47, PK-35 Vantaa 45, HJK 38, TPS 37, Ilves 29 ja Pallokissat 26.

TPS pelaa reilun viikon päästä lauantaina 30.9. kauden viimeisen kotiottelunsa yläkentällä PK-35:ttä vastaan klo 15.00 alkaen ja sarjan päätöskierroksella lauantaina 7.10. se matkustaa HJK:n vieraaksi Helsinkiin.

– Mitalien kohtalo saattaa ratketa jopa vasta päätöskierroksella. SM-pronssi kiinnostaa todella paljon, ei näitä mitaleita ole liikaa seuralle tullut, Spets painottaa.

TPS – Kuopion Pallokissat Turun Urheilupuiston yläkentällä lauantaina 23.9. klo 15.00 alkaen – tervetuloa!

Lisää uutisia