TPS pääsi vihdoin kotivoiton makuun

TPS korjasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa seinäjokelaisen SJK:n kustannuksella lukemin 2-0. TPS iski samalla myös kauden ensimmäiset maalinsa kotiyleisönsä edessä kaudella 2014. Kolmen pinnan ilta merkitsi myös sitä, että TPS kipusi taulukossa kuuteen pisteen ja pois jumbosijalta.

Raitapaitojen maalikammo Kupittaalla karisi lopullisesti ottelun 27. minuutilla. Wayne Brown antoi kulman ja Igor Jovanovic reagoi ruuhkassa nopeiten ja iski pallon verkkoon ohi SJK-vahti Mihkel Aksalun. Maali oli tämän kauden ensimmäinen erikoistilanneosuma Palloseuralle.

Ja kun vauhtiin oli päästy, iski TPS pian toistamiseen. 38. minuutin kohdalla Jesper Brechtel ja Wayne Brown pallottelivat SJK-pakiston sekaisin ja lopulta Brechtel vapautti Brownin tyylikkäästi läpiajoon. Tämä latasi kauden kolmannen osumansa armottomalla tykillä Aksalun käsien kautta.

Ottelun toisella puoliajalla turkulaisillekin tuttu SJK-luotsi Simo Valakari pisti Toni Lehtisen ja Josun sisään, mutta pyöritys jäi lopulta aika näennäiseksi. Ja lopusta huolehti sitten TPS-maalivahti Jukka Lehtovaara.

Myös Tepsillä oli omat paikkansa kaunistella toisella puoliajalla vielä lukemia, mutta hyvä näinkin. Laituri Leroy Maluka teki paluun TPS-paitaan sitten kauden 2012.

Lisää uutisia