TPS otti todella ison päänahan

TPS pelasi lauantaina Yläkentällä hienon ottelun ja kaatoi PK-35:n puhtaasti 2-0. Helpolla voitto ei irronnut, mutta oli täysin ansaittu. TPS:n pelikuri ja hurmos kestivät hienosti myös kahden maalin johtoasemassa aivan loppuun asti. TPS:n ratkaisijaksi nousi kymppipaita Jussi Aalto, joka iski kaksi peräkkäistä osumaa aivan ensimmäisen puoliajan lopulla.

PK-35 oli tullut Turkuun hyvin latautuneena ja se aloittikin ottelun vahvasti. Järjestelmällisesti ja organisoidusti pelaava TPS-puolustus torjui kuitenkin vantaalaisten hätyyttelyt tyylillä ja lopusta huolehti maalivahti Oskari Forsman. TPS:n syke parani koko ajan, mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni. Pallo kiersi mieheltä miehelle, mutta myös PK-35 puolusti tiukasti ja huolellisesti.

TPS sai loistavan vaiheen päälle aivan 1. puoliajan lopussa ja se poiki ottelu ratkaisun. Jussi Aalto sai pallon boksissa 43. minuutin kohdalla, teki upean harhautuksen, pääsi vapaaksi ja käänsi pallon vaikeasta asennosta maalin kattoon. Aallon kylmäpäisyys oli huikeaa katseltavaa ja maali yksi kauden komeimmista.

Vain hetki tästä ja Mikko Hyyrynen syöksyi PK-35:n alueelle ja eteni lähes päätyviivaa pitkin, mutta mieheltä vedettiin tyylipuhtaasti jalat alta. Mainiosti tuominnut ruotsalaiserotuomari Johan Krantz näytti palloa sumeilematta pilkulle. Pallo taakse asettui odotetusti Aalto, jonka vedon PK-35:n maalivahti Miikka Häkkinen aavisti. Aalto kuitenkin pelasi tilanteen maltilla loppuun asti ja lakaisi Häkkisen torjuman paluupallon varmasti verkkoon juuri ennen taukovihellystä.

PK-35 yritti toisella puoliajalla vimmatusti takaa-ajoa, mutta TPS kontrolloi peliä erinomaisesti. PK sai muutaman todella vaarallisen kavennuspaikan, mutta loppujen lopuksi Tepsillä taisi olla kuitenkin enemmän tilaisuuksia siihen kolmanteen maaliin. TPS:n koko paketti pysyi ihailtavasti kasassa ja huippukautta pelaava Forsman huolehti lopuista. Muutama oikea-aikainen ulostulo oli selkeä signaali PK:n hyökkääjille, tänne ei ole mistään asiaa.

– Ollaan menty viime aikoina vähän samalla kaavalla. Pelataan ihan hyvin, mutta ei saada maaleja. Tässäkin ottelussa oli ihan tarpeeksi paikkoja, PK-35:n päävalmentaja Shefki Kuqi manasi.

– Yksi kauden parhaista peleistämme, ellei paras. Meidän olisi pitänyt saada yksi onnistuminen niistä toisen puoliajan paikoista, niin peli olisi ollut siinä. Tämä oli erinomaista viihdettä ja hyvää jalkapalloa. Kiitän PK-35:ttä siitä, että saatiin tällainen peli aikaiseksi, TPS-luotsi Mika Laurikainen summasi.

TPS:lle voitto merkitsi paluuta Ykkösen piikkipaikalle. Toki matsin vähemmän pelanneet JJK ja PS Kemi hengittävät vain pisteen perässä niskaan.

Lisää uutisia