TPS nousi maalieron turvin jumbopaikalta

TPS teki tänään Kupittaalla sen, mitä sen viimeaikainen nouseva trendi antoi jopa odotuttaa. Eli joukkue kaatoi tiukassa paikassa Rovaniemen kaimansa kauden ensimmäisen kerran. TPS:n voittoluvut olivat lopulta 4-2. Ottelun kaikki maalit tulivat viimeisen reilun puolen tunnin aikana. TPS nousi voittonsa myötä tasapisteisiin (24 pistettä) FC Hongan kanssa ja pujahti maalierollaan jopa sen ohi. TPS pelasi samalla myös seitsemännen peräkkäisen tappiottoman ottelunsa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista menoa. TPS:n Mika Ääritalo sai pallon kertaalleen yläriman kautta maaliviivalle, mutta RoPS-puolustus siivosi pallon viime hetkellä loitommalle. Myös RoPS järjesti yhden kunnon myllyn Tepsin maalille, mutta myös raitapaitojen puolustus pystyi lopulta putsaamaan pallon keskialueelle

Toisella puoliajalla portit sitten aukesivat. Ja kun vauhtiin päästiin, soivat maaliverkot oikein huolella. Kaiken kukkuraksi nähtiin varsin näyttäviä osuma, varsinkin RoPS:n päässä. Maaliteon aloitti TPS:n Eero Tamminen huikealla yksilösuorituksellaan 56. minuutin kohdalla. TPS-laituri latasi vapaapotkun rankkarialueen vasemman kulman takaa suoraan yläputken kautta sisään. Ja tällä kertaa pallo kävi maaliviivan sisäpuolella vuorenvarmasti. Maali oli Tammiselle jo kauden viides.

Ja kun vauhtiin päästiin, tuli solkenaan lisää tapahtumia. 64. minuutin kohdalla laitapuolustaja Juri Kinnunen painoi vasemmalta läpi ja syötteli Tammisen kanssa RoPS-puolustuksen läpi päätyyn. Kinnusen vippasi pallon päätyrajan tuntumasta rankkarialueelle ja pallo osui suoraan RoPS:n Faith Friday Obilorin käteen. Erotuomari Ville Nevalainen näytti palloa epäröimättä pilkun. Täplän taakse asettui norjalaiskärki Joachim Osvold, joka runttasi pallon verkon perille.

TPS:n peli aukeni tästä entisestään ja 69. minuutin kohdalla kolahti seuraavan kerran. Maali syntyi jälleen erikoistilanteesta. Tamminen nosti vapaapotkun luukulle ja toppari Miro Tenho puski aivan omista korkeuksistaan elämänsä ensimmäisen liigamaalin. TPS leipoi 83. minuutin kohdalla jo 4-0-osuman. Vaihdosta kentälle tullut Niklas Blomqvist syötti pallon luukulle ja Osvoldilla oli helppo työ tuikata illan toinen osumansa.

RoPS päästettiin ottelun viimeisillä minuuteilla turhaan maalintekoon – ja jopa kahdesti. 4-1-maalin latasi Aleksandr Kokko ja loppulukemat 4-2 merkittiin TPS:n omaksi maaliksi. Viimeisten minuuttien tapahtumat eivät kuitenkaan himmentäneet TPS:n voittoa millään tavalla. Joukkueen kurssi on tällä hetkellä juuri oikea ja pisteitä ropisee tasaiseen tahtiin. TPS kohtaa maaottelutauon jälkeen seuraavaksi kahden viikon päästä MYPA:n vieraissa ja sen jälkeen keskiviikkona 17.9. on vuorossa kauden kolmas Turun derby.

Lisää uutisia