TPS:n Veikkausliigakausi jatkuu tiistaina Rovaniemellä

TPS matkustaa tiistaiksi RoPS:n vieraaksi Rovaniemen keskuskentälle. Paikka on todella haastava, sillä RoPS on voittanut seitsemästä pelaamastaan kotiottelustaan viisi maalierolla 12-4. Rovaniemellä ovat onnistuneet voittamaan vain pääkaupunkiseudun joukkueet, FC Honka ja HJK.

Toni Koskelan RoPS aloitti kauden 2018 hurjalla tahdilla voittaen viisi ensimmäistä pelaamaansa ottelua. Vasta vierailu Turussa päätti lappilaisten voitonkulun, TPS:n ja RoPS:n ensimmäinen kohtaaminen päättyi Veritas Stadionilla maalittomaan tasapeliin. Sen jälkeen RoPS:n tahti on aavistuksen verran laantunut, mutta joukkue on tällä hetkellä Veikkausliigassa tukevasti toisella sijalla.

– Turussa pelatiin silloin pikkaisen väsynyt peli, joka oli kuitenkin suhteellisen tasainen. Siinä ei maalipaikoilla juhlittu kummassakaan päässä, molemmilla joukkueilla oli yksi tolppa tai ylärima ja nekin tuli erikoistilanteista, TPS-luotsi Mika Laurikainen kertaili vielä kauden ensimmäistä TPS-RoPS -ottelua.

– RoPS pelaa varmaan kotona avoimemmin, pääsevät hyökkäämään siellä tutussa ympäristössä. RoPS:n hetkellinen suvantovaihe oli hyvin lyhyt ja siellä oli ehkä muutama heikompi peli välissä, mutta aika tasaisen hyvin RoPS on kuitenkin pelannut. Ja kun nämä pelit ovat tasaisia, niin vaikka nyt häviää jonkun pelin 1-0, niin se ei tarkoita mitään suvantovaihetta, Laurikainen muistuttaa.

Molemmat joukkueet pelasivat ennen juhannusta paikalliskamppailun. TPS ja FC Inter päätyivät Turussa 1-1-tasapeliin ja RoPS haki täyden kolmen pisteen potin Kemistä Filip Ivanovskin puskumaalilla lukemin 0-1.

– Meidän derby oli kaksijakoinen peli, josta tasapeli oli oikea tulos. Saatiin heti aikainen maali, mutta ei pystytty terävimpään peliin sen jälkeen. Kun Inter teki toisella puoliajalla maalin, putki kulki taas aika hyvin. Totta kai näitä pelejä pitäisi myös voittaa, Laurikainen tietää.

RoPS:n puolustus on ollut koko kauden melkoista betonia ja joukkue onkin päästänyt kaikkein vähiten maaleja Veikkausliigassa. RoPS:n omassa päässä on maaliverkko heilunut vasta yhdeksän kertaa. Ei olekaan ihme, että espanjalaismaalivahti Antonio Reguero solmi RoPS:n kanssa juuri kauden 2019 loppuun asti kattavan jatkosopimuksen. Heinäkuun alussa 36 vuotta täyttävä Reguero on pitänyt nollan jo kymmenessä Veikkausliigaottelussa tällä kaudella.

– Tulee todella haasteellinen peli, se on selvä. Päästettyjen maalien määrä kertoo, kuinka tiivis paketti RoPS on. Joukkue on kuitenkin myös tehokas ja kuuluu sarjan mitalisuosikkeihin. Me päästään kuitenkin suhteellisen hyvällä itseluottamuksella matkaan haastamaan RoPS, Laurikainen vakuuttaa.

Myös Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas Aleksandr Kokko palaa kahden vuoden tauon jälkeen RoPS-paitaan, mutta hänen pelilupansa astuu voimaan vasta heinäkuun puolella.

TPS:n kokoonpanosta puuttuvat tiistaina varmuudella Mika Ääritalo, Onni Valakari sekä Antto Tapaninen.

RoPS-TPS alkaa Rovaniemen keskukentällä tiistaina 26.6. klo 18.30.

Ruutu+ esittää kaikki Veikkausliigan ottelut myös kaudella 2018. Kaikki 198 ottelua esitetään netissä selostettuina monikameralähetyksinä hintaan 9,95 €/kk. Pääset katsomaan myös tiistaista RoPS-TPS -ottelua osoitteessa: https://www.ruutu.fi/stream/3245347

Lisää uutisia