TPS:n taival Liigacupissa uhkaa loppua

TPS hävisi Jalkapallon Liigacupissa jo kolmannen ottelun peräkkäin ja on edelleen sarjataulukossa nollilla. Tällä kertaa TPS jäi IFK Mariehamnin kyydistä loppulukemin 0-2. TPS kohtaa Liigacupin alkulohkon viimeisessä ottelussaan IFK Mariehamnin vielä Eckeröhallenissa keskiviikkona 19. helmikuuta. TPS pitää voittaa viimeinen ottelunsa ja IFK:n hävitä vastaavasti kahdesti FC Interille. Sen jälkeen päästaisiin mittailemaan maalieroja. TPS:n jatkoonpääsyn mahdollisuudet ovat siis melkoista teoriaa.

IFK Mariehamn sai tänään terävän alun ja iski pallon ensimmäisestä paikastaan sisään. Viime kauden loppupuoliskolla IFK-paitaan siirtynyt argentiinalaiskärki Luis Solignac näytti jo 5. minuutin kohdalla, että viime kauden maalivainu on edelleen tallella.
IFK:n voiton sinetöi vaihdosta kentälle tullut Thomas Mäkinen ottelun 72. minuutilla.

TPS loi ottelun vaarallisimmat paikat IFK:n 0-2-maalin jälkeen. Kentälle palannut Juho Lehtonen pääsi tälläämään lopussa hyvästä paikasta, mutta tuloksetta. Lehtonen sai pallon kertaalleen myös maaliin asti ottelun 54. minuutilla, mutta tilanne oli paitsio.

Ottelussa nähtiin myös veljesten kohtaaminen, kun Tomas Hradecky edustaa IFK:ta nyt toista kautta ja Palloseuran paidassa taisteli puolestaan Matej Hradecky.

Puolustaja Sami Rähmönen huilasi vielä, mutta hänet nähtäneen kentälle ensi viikon lauantaina, kun FK Kalev Sillamäe saapuu Turun visiitille.

Lisää uutisia