TPS:n naisten vaisu esitys maksoi pistepotin

Ilves – TPS 2-0 (1-0)
44. 1-0 Veronica Napoli (Annika Tossavainen)
59. 2-0 Tossavainen (Jessi Hietanen)

Tampereen Ilves oli eilen sunnuntaina aivan toinen joukkue, minkä TPS:n naiset kohtasivat viimeeksi kotona. Jenkkivahvistus Veronica Napoli oli Ilvekseltä onnistunut hankinta ja hän toi hyökkäyspäähän todellisen piristysruiskeen. Myös kotijoukkueen ”selkä seinää vastaan” -tilanne sarjataulukossa näytti herättäneen koko joukkueen taistelemaan olemassaolon puolesta 120 prosenttisella tehoilla.

TPS osaltaan pelasi aneemisesti ja ehkä kauden vaisuimman pelinsä. Joukkue on tottunut pelaamaan altavastaajana useimmissa otteluissa, ja nyt kun oli tarjolla emännän rooli kentällä, sitä ei osattu ottaa, vaan luovutettiin sovinnolla pelikontrolli Ilvekselle ja keskityttiin puolustamaan tiiviisti. Erot puolustuksen ja keskikentän välillä kasvoivat usein niin suureksi, että syöttötarkkuus kärsi ja hyökkäyksiin lähtö typistyi Ilves-pelaajien katkoihin useimmiten jo keskikentällä. Tiia Tikkanen oli tarkasti kahden topparin seuraamana, joten hänen tavaramerkkinsä – nopeat nousut – torpattiin kovin ottein.

Tepsin ensimmäinen varsinainen maalipaikka syntyi 35. minuutilla, kun Julia Säppi antoi Tikkaselle hyvän pitkittäissyötön. Kahden topparin puristuksessa Tikkanen joutui hätäisesti yrittämään ratkaisua ja pallo meni puoli metriä ohi oikean pystypuun. Pari minuuttia tästä ja Julia Tunturi antoi pitkän syötön oikeaan laitaan, jonne puolustaja Marjukka Pirttisalo oli noussut. Maikun keskitys päätyi kuitenkin varmasti koko ottelun torjuneen Paula Myllyojan näppeihin.

41. minuutilla Tiia Tikkanen  pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta laukomaan kohti maalia. Ilveksen Elina Kortekangas onnistui kuitenkin työntämään pallon maaliviivalta uudeksi kulmapotkuksi.

Ensi jakso näytti päättyvän jo maalittomana, kun Ilves meni johtoon keskialueelta lähteneen vapaapotkun jälkitilanteesta. Maria Alanko antoi vapaapotkun ainakin viisi metriä lähempää TPS-maalia, mitä rikepaikka olisi edellyttänyt. Jo 16 vuotta sitten Ilveksen edustusjoukkueessa debytoinut Annika Tossavainen nousi TPS-maalin edessä korkeimmalle ja pukkasi taaksepäin Napolille, joka nosti pallon yli Katja Kankaanpään maalin takanurkkaan.

Ilves tuli toiselle puoliajalle edelleen kiivaalla sykkeellä. TPS-puolustus torppasi Tossavaisen rikkeen arvoisesti pari metriä 16 rajan ulkopuolella 48 minuutilla. Vapaapotkuspesialisti Jessi Hietanen pääsi vetämään ihannepaikastaan. Laukaus meni Tepsin onneksi metrin verran yli maalin vasemman ylänurkan.

Ilves-pommitus tuotti sitten tulosta 59. minuutilla. Kulmapotkun jälkitilanteesta Hietanen antoi kierteisen keskityksen TPS-maalille. Kankaanpää huusi ottavansa pallon, mutta Tossavainen ehti väliin hipaisten päällään pallon takanurkkaan ja Ilves siirtyi tepsiläisistä jo toivottomalta tuntuvaan 2-0 johtoon.

TPS:n erinomainen kavennusmahdollisuus toisella jaksolla syntyi 68. minuutilla Tunturin antaessa kovan vapaapotkun tyhjään tilaan Ilves-maalin eteen. Kaksi TPS-pelaajaa oli yhtäkkiä yksin Myllyojan kanssa, mutta Siiri Hammarin alanurkkaohjaus kiepsahti epäonnekkaasti tolpan väärälle puolelle.

Muutama muukin hyvä hyökkäys saatiin aikaiseksi loppuminuuteilla Ilveksen alkaessa odottaa erotuomarin loppuvihellystä. Ilves-vahti Myllyoja oli kuitenkin ylittämätön.

Ottelun lopputulosta on kunnioitettava, sillä Ilves oli taistelevampi joukkue, halusi voittaa ja teki sen eteen kaikkensa. TPS:n kannalta sarjapaikan varmistaminen hankaloitui huomattavasti. Seuraavista otteluista on pakko napsia pisteitä, sillä Ilves jatkamalla samanlaisia otteita tulee niitä varmasti ottamaan. TPS:n viimeinen kotiottelu Porin NiceFutista vastaan voi olla hyvinkin kohtalokas molemmille joukkueille.

TPS:n naisten seuraava kotiottelu on lauantaina 22.9. klo 16.00. Ottelu pelataan Urheilupuiston Yläkentällä ja vastustajana on Pallokissat Kuopiosta.

TPS: Katja Kankaanpää (mv) (C); Sari Tikkanen (71. var.), Siiri Hammar, Emmi Montonen, Marjukka Pirttisalo; Tiina Vatanen, Saija Östlund (73. Heidi Grönqvist); Julia Säppi (63. Fanny Öhrnberg), Julia Tunturi (83. Janniina Haapaniemi), Juliette Kemppi; Tiia Tikkanen.
Vaihdossa: Karoliina Lindstedt (mv), Taija Tomberg ja Emilia Halm.

Lisää uutisia