TPS:n naisten edustusjoukkue valitsi kapteeniston kaudeksi 2020

TPS:n naisten edustusjoukkue on valinnut kapteeniston kaudelle 2020. TPS:n kapteenina jatkaa kaikille tuttu Mira Andersson ja varakapteenit ovat Siiri Välimaa sekä Laura Kattelus.

Joukkueen monivuotinen kippari, laitapuolustaja Mira Andersson, aloittaa raitapaitojen riveissä nyt jo kahdennentoista liigakautensa. Kaudella 2008 liigatasolla debytoinut Andersson on pelannut pääsarjatasolla jo kunnioitettavat 241 ottelua, mikä kaikkien aikojen suurin ottelumäärä TPS:ssä koskaan.

Maalivahti Siiri Välimaa siirtyi puolestaan TPS-paitaan viime kaudeksi ja hän aloittaa näin toisen kautensa raitapaitojen maalin suulla. Raumalta kotoisin oleva Välimaa debytoi pääsarjatasolla myös kaudella 2008 edustaen silloin porilaista NiceFutista.

Hän pelasi Porissa aina kauteen 2013 asti, kunnes siirtyi Norjan pääsarjaan, Toppserieniin, Kolbotn IL:n riveihin. Välimaa torjui yhteensä viisi kautta Norjan Toppserienissä, joista viimeiset kaksi kautta IK Grand Bodøn joukkueessa. Välimaa torjui viime kaudella 20 liigaottelua TPS-paidassa.

Lapualta kotoisin oleva Laura Kattelus aloittaa nyt kolmannen TPS-kautena. Keskikentän pohjalla tai keskuspuolustuksessa parhaiten viihtyvä Kattelus siirtyi TPS:ään jyväskyläläisestä JyPK:stä kauden 2017 jälkeen. Hän on pelannut pääsarjatasolla yhteensä 60 ottelua.

– Kaikki kolme ovat kokeneita ja erittäin tärkeitä vastuunkantajia joukkueessamme. Joukkueen nuoremmat pelaajat saavat näiltä johtavilta pelaajilta erinomaista oppia, mallia ja tukea omalle uralleen, TPS:n päävalmentaja Sami Haltia kiittelee.

TPS aloittaa Subway Kansallisen Liigan lauantaina 28.3. sarjanousija PK-35:n vieraana Helsingissä. TPS pelaa ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina 4.4. FC Honkaa vastaan Urheilupuiston yläkentällä klo 16.00 alkaen.

Lisää uutisia