TPS:n naisille niukka tappio

14.05.2012 19:14

Ilves - TPS  1-0 (1-0)
21. 1-0 Annika Tossavainen

Äitienpäiväruusut jäivät TPS:lta saamatta Tampereelta, kun emäntäjoukkue Ilves nappasi kauden ensimmäisen voittonsa niukasti. TPS ei ollut parhaimmillaan Tammelan kuhmuraisella ja pehmeällä nurmella.

Ottelun ainoa maali syntyi vapaapotkusta. Vapaapotkuun johtanut tilanne syntyi Ilves-toppari Madeleine Grankullin pitkästä syötöstä Elina Kortekankaalle, jota Tepsin puolustus joutui rikkomaan kuudentoista rajan ulkopuolella. Ilves-ikoni Annika Tossavainen laukoi vaparin tarkasti puolustusmuurin yli TPS:n oikean pystytolpan kautta maaliin. Ennen ratkaisumaalia TPS:lla oli pienoinen painostusjakso, mutta mitään vaarallista ei saatu aikaiseksi.

Ensimmäisen puoliajan loppuosa oli heikkoa peliä molemmilta joukkueilta useine harhasyöttöineen, mihin kentän heikkokuntoisuus osaltaan vaikutti.

TPS sai 38. minuutilla vapaapotkun, jonka Tiina Vatanen laukoi puolustusmuuriin. Jatkopalloon hän joutui vetämään heikommalla eli vasemmalla jalallaan kohti vasempaa takakulmaa, mistä hyvin pelannut Ilves -maalivahti Paula Myllyoja torjui näyttävästi heittäytymällä.

Toinen puoliaika alkoi varsin tasaisena, mutta noin 60 min. kohdalla TPS sai kulman jälkitilanteesta pienen hässäkän Ilves-maalin edustalle. Palloa ei onnistuttu toimittamaan maaliin, vaan Myllyoja onnistui hypätä ensimmäisenä pallon päälle. Heti tämän jälkeisessä hyökkäyksessä Tiia Tikkanen pelattiin vapaaksi oikealla laidalla. Ilves-puolustajan häiritsemänä Tiian laukaus pyyhki sivuverkkoa ulkopuolelta. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Julia Tunturi oli päästä Terhi Ristolaisen hyvästä läpisyötöstä laukomaan, mutta taas kerran Myllyoja oli ensimmäisenä pallossa kiinni. Tunturin nilkka vääntyi tässä kamppailutilanteessa ja hän joutui jättämään kentän. Kyse on onneksi ehkä vain nivelsidevenähtymästä.

Tiia Tikkasella oli vielä ottelun loppupuolella muutamia hyviä läpiajoja, mutta vihaiset laukaukset jäivät puuttumaan. Näin TPS joutui poistumaan Tampereelta harmittava tappio muassaan.

Hyvän ottelun pelannut Emmi Montonen kommentoi tuoreeltaan ottelun jälkeen:

- Huono peli, huono kenttä ja huonot tuomarit! Pelinhallintaa oikein tarjottiin meille, muttei huolittu. Erikoistilanteet hyödynnettiin erittäin huonosti ja pelin alku oli aivan katastrofi.

Varmasti palloja kopannut TPS-vahti Katja Kankaanpää kommentoi Ilveksen vaparimaalia:

- Pallo tuli puolustusmuurin yli aivan yllättäen ja kimposi tolpan kautta maaliin. Ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä torjuntaan.

TPS:n seuraava kotiottelu on ensi sunnuntaina 20.5. klo 16.00 Yläkentällä. Vastustaja onkin uusi tuttavuus, KMF:n paikan saanut Kuopion Pallokissat.

TPS:n avauskokoonpano: Katja Kankaanpää (mv);  Sari Tikkanen (var. 43.), Emmi Montonen, Marjukka Pirttisalo, Emilia Halm (81. Hanna Karhu); Julia Säppi (69. Janniina Haapaniemi), Julia Tunturi (63. Saija Östlund), Tiina Vatanen (C), Terhi Ristolainen; Juliette Kemppi, Tiia Tikkanen (var. 45.).
Vaihdossa:   Karoliina Lindstedt (mv) ja Taija Tomberg.