TPS:n naisilla jo 19 pelaajasopimusta kaudeksi 2016

06.11.2015 15:44

TPS:n naisten edustusjoukkueen sopimustilanne näyttää erinomaiselta kautta 2016 silmällä pitäen. Seura julkaisi eilen tukun uusia sopimuspelaajia ja lista sai tänään jatkoa seitsemällä uudella sopimuksella. TPS:llä on nyt kaikkiaan 19 pelaajasopimusta kaudeksi 2016. Joukkue palaa harjoituskentälle ensi maanantaina. Pääavalmentaja Sami Haltian mukaan ryhmä on enää muutamaa pelaajaa vaille valmis.

-Tavoite oli, että kun harjoitukset alkavat, harjoitellaan alusta asti sillä ryhmällä, joka myös pelaa ensi kaudella. Joukkueen runko on nyt tässä ja tavoitteena oli pitää omista pelaajista kiinni. Nyt pääsemme heti itse asiaan, Haltia kiittelee.

Joukkueen maalivahtirintama laajeni kertaheitolla, kun Inkeri Niemi saa nyt seurakseen myös nuoren Roosa Hurmerinnan sekä jo kokeeneemman torjujan, Karoliina Lindstedtin. Jo syksyllä TPS:n harjoituksissa mukana ollut Milla-Maj Majasaari liittyy myös harjoitusrinkiin, mutta hänellä ei ole vielä sopimusta. Vuoden 1999 ikäluokkaa oleva Majasaari tulee Porista.

-Haemme selkeämpää peluuttamista ja roolitusta jatkossa. Meille tulee varmasti haasteita peluuttamisen suhteen, mutta kilpailutilanteemme on ainakin kova. Karoliinalla on myös oma roolinsa maalivahtien harjoitusten vetäjänä. Lisäksi Eemeli Reponen ja Jani Tuomala tulevat myös maalivahtivalmennukseen mukaan. Inkeri Niemi pelasi erinomaisen loppukauden maalillamme, Haltia muistuttaa.

Kahden vuoden takainen alle 19-vuotiaiden EM-pronssimitalisti ja vuoden takainen alle 20-vuotiaiden MM-kisakävijä Sini Laaksonen jatkaa TPS:n keskikentän luottopelaajana nyt jo neljättä kauttaan.

-Sini on erittäin sitoutunut pelaamisen kehittämiseen ja hän on todella kurinalainen harjoittelija. Myös maalimäärä oli hyvä keskikentän pohjalta. Sini tähtää siihen, että tason nousee taas pykälän, Haltia tietää.

TPS:n puolustuslinjassa jatkavat toppari Tiina Vatanen sekä laitapuolustaja Netta Laasio. Myös Kokkolasta vuosi sitten Turkuun tullut laitapelaaja Laura Wentjärvi jatkaa uraansa raitapaidoissa.

-Laura on viihtynyt hyvin täällä ja hän halusi jatkaa. Hän tuo energiaa joukkueeseen. Netta on Tepsin junnukoulun kasvatteja ja hän sellainen perusvarma ja rauhallinen suorittaja. Vata tuo meille lisäkokemusta ja hänen treenimotivaationsa on huipussaan, Haltia summaa.

Nuorta hyökkäysvoimaa tuo viime kaudella Naisten liigassa debytoinut Annika Haanpää. Lisäksi TPS:n B-tyttöjen SM-hopeajoukkueesta joukkueen harjoitusrinkiin liittyy keskikenttäpelaaja Wilma Spets.

-Annikalla on todella kova potentiaali pallolliseen peliin, sairastelu pilasi osan viime kautta. Wilma on myös ennakkoluuloton ja aktiivinen pelaaja, joka haluttiin nyt harjoitusrinkiin mukaan. Hän oli jo viime talvena edustuksen mukana ja haluamme antaa hänelle näyttöpaikan.

Joukkueen runkopelaajista Siiri Hammarin odotetaan myös jatkavan uraansa TPS-paidassa. Pitkäaikaispotilaat Janni Kurokallio ja Eveliina Mäkelä kuntouttavat parhaillaan itseään.

-Siiri on harjoitusvahvuudessamme mukana ja toivottavasti asiat saadaan sovituksi mahdollisimman nopeasti. Muista viime kauden pelaajista Janni Kurokallio kuntouttaa vielä itseään polvileikkauksen jäljiltä. Myös Eveliina Mäkelällä on sama tilanne. Molempien tilanne arvioidaan talven aikana, Haltia vielä taustoittaa.