TPS:n naiset pistejakoon ONS:n kanssa

12.08.2012 14:12

ONS  - TPS  1-1 (0-1)
7. 0-1 Julia Tunturi
73. 1-1 Jenni Leinonen (Sanna Ylianttila)

TPS oli hallitsevampi sunnuntaisessa Naisten liigan ottelussa ensimmäisellä puoliajalla ja ONS toisella, joten pistejako tuntui oikeudenmukaiselta lopputulokselta.

Ottelun herkkupala oli TPS:n johtomaali. TPS sai ottelun alussa vapaapotkun oikealta laidalta n. 18 metrin päästä maalista. Julia Tunturi laukoi pallon ONS-muurin yli oikeaan etuyläkulmaan.

ONSsin tasoitus tuli toisen jakson 73. minuutilla nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, kun vasen laitalinkki Jenni Leinonen pääsi nostamaan pallon yli TPS-maalivahti Katja Kankaanpään maalin takanurkkaan.

TPS:n parhaita olivat palkitut Tunturi ja Petra Nurminen sekä maalivahti Kankaanpää, topparit Emmi Montonen ja Siiri Hammar. Tepsin kokoonpanosta puuttui pelaajia työesteiden ja loukkaantumisten takia.

TPS on nyt sarjataulukossa kahdeksantena. ONS on 7. kolme pistettä edellä ja TPS:n perässä taulukossa tulevat NiceFutis kolme pistettä sekä Ilves neljä pistettä jäljessä.

TPS:n seuraava kotiottelu on lauantaina 18.8. klo 16.00. Ottelu pelataan Urheilupuiston Yläkentällä ja vastustajana on FC Honka Espoosta.

TPS: Katja Kankaanpää (mv) (C); Emilia Halm, Siiri Hammar, Emmi Montonen, Marjukka Pirttisalo; Petra Nurminen, Saija Östlund; Sari Tikkanen (62. Heta Kauppinen, 90. Janniina Haapaniemi), Julia Tunturi, Juliette Kemppi; Tiia Tikkanen.
Vaihdossa: Karoliina Lindstedt (mv) ja Ona Pullinen.