TPS:n kävely johti tasapeliin

TPS pelasi tänään kaksijakoisen kenraalin SJK:ta vastaan. Viimeisen harjoitusottelun ennen liigakauden alkua voi tiivistää näihin sanoihin: ensimmäinen jakso vielä pelattiin, mutta toinen meni kävelyksi. Tuloksena oli 1-1 (1-0) tasapeli.

TPS siirtyi johtoon 24. minuutilla Mikko Hyyrysen maalilla. Tätä ennen Ääritalo oli päässyt hätyyttelen SJK:n maalia muutaman kerran, onnistumatta kuitenkaan lopullisessa osumassa. Ensimmäinen jakso sujuikin TPS:n prässätessä voimakkaasti ja SJK-puolustuksen ollessa ongelmissa, mutta tauolla lukemat olivat kuitenkin vain 1-0.

Toisella jaksolla pelin tempo laski selvästi ja tapahtumia ei paljon kirjattu. Peli menikin käytännössä kävelyksi ja kerrottavaakaan ei jälkipolville sen myötä ole. Ainoa kunnon tapahtuma oli SJK:n saama pilkku ottelun 80. minuutilla, pallon osuttua Eribaa käteen. Tästä SJK siis nousi tasoihin ja nämä numerot kirjattiin myös ottelun päätöslukemiksi.

Seuraavaksi tähtäimessä on kauden alku ja suuntana Pikku-Torre, jossa kauden avajaiset pyörähtävät käyntiin klo 19.00! Luvassa myös sopimusuutisia, joten kannattaa tulla paikan päälle!

Lisää uutisia