TPS:n Julia Tunturi valmiina EM-kisojen Norja-taistoon

Suomen 19-vuotiaiden tyttöjen taival EM-lopputurnauksessa alkoi hienolla 1-1-tasapelillä aina vaarallista Ruotsia vastaan. Tasapelin arvoa nosti se, että Suomi nousi Juliette Kempin osumalla toisella puoliajalla takaa tasoihin. Jopa enemmänkin oli kuitenkin tarjolla.

– Me pelasimme todella onnistuneen ottelun. Kun toivuimme Ruotsin nopeasta maalista, olimme kentällä parempia ja rauhallisempia, TPS:n ja maajoukkueen kymppipaita Julia Tunturi totesi.

Myös Tunturille avautui oma maalipaikkansa, mutta vasta toisella puoliajalla sitten natsasi. Ruotsi iski lähinnä vastaan suomalaisten pitäessä enemmän palloa. Laukaukset kohti maalia menivät sinivalkoisille puhtaasti 6-0.

– Harmi etten osunut itse, mutta onneksi noustiin sentään toisella puoliajalla tasoihin. Voittokin toisin oli tarjolla, täydet minuutit Ruotsia vastaan taistellut Tunturi muistutti

Suomen katseet on nyt kuitenkin suunnattu torstaiseen Norja-otteluun, joka alkaa Suomen aikaa klo 21.00. Norja hävisi avausottelunsa Saksalle peräti 0-5, mutta ihan oikeaa kuvaa ottelu ei voimasuhteista kuitenkaan varmaan anna.

– En osaa oikein verrata Ruotsin ja Norjan tasoa keskenään, joten niitä on vähän vaikeaa verrata vastustajina. Pääasia on, että me olemme itse valmiita torstain otteluun, Tunturi painottaa.

Suomen joukkue on viihtynyt onnistuneen avausottelun lisäksi muutenkin mainiosti Walesissa. Jopa aina arvaamaton brittilläinen keittiö saa kunnon kehut.

– Mikäs täällä on ollessa. Meri on lähellä ja asumme erittäin viihtyisässä hotellissa. Palvelut toimivat muutenkin ja ruoka on erittäin hyvää, Tunturi vielä kiitteli ennen kuin lähti kohti yhteistä joukkuepalaveria.

Lisää uutisia